Moikkelis!
Onko ketään jolla emetofobiaa eli oksentamiskammoa?
Miten selviätte/olette selvinneet pahoinvoinnista/oksentamisista?
Itselläni ollut tuo tietääkseni koko ikäni (30v) ja vieläkin etovan-/pahanolon vatsalaukussa tuntiessani iskee "kauhu" ja yritän pidätellä huonoa oloa, ettei vain tarvitsisi oksentaa!
Viimeksikin tuntiessani tuon pahoinvoinnin pidättelin oksennusta miltei itku kurkussa nukkumaanmenoon saakka useita tunteja, koko loppuillan (vaikka kaikki tuoksut/hajut meinasi saada laatan lentämään ja miehenikin ihmetteli miksen vain laita sormia kurkkuun ja oksenna pahaa oloa pois jolloin tulee taas parempi olo). No mutta minkäs teet kun se on jotenkin niin vaikeasti selitettävän kauheaa!
Joskus lapsena muistan kun oli etova olo, ja päätin mutsilleni esittää rohkeaa: työnsin sormen kurkkuun ja oksennin. Mutta se jäi kauhistuttavana mieleen, kun oksentaminen sitten kestikin 2vrk:tta ja tuntui että sisuskalutkin tulee ulos ja mä tukehdun, kuolen!
Selvisi sitten että oli ollut vatsatautia liikkeellä.
Nuoruudessani tuli alkoholia kokeillessa väkisin oksennettua, joten jonkinlainen kammo jäi siihenkin:
en enää ikinä enää krapulaa itselleni juo!
(Jopa toisaalta käy kateeksi noita syömishäiriöisiä siinä mielessä että he uskaltavat sentään oksentaa vapaaehtoisesti!)
Olenkin monesti ajatellut että "sitten seuraavalla kerralla oksennan varmasti, vaikka väkisin" ja sitä kautta rohkaistun loppuiäkseni, mutta eiiih, en uskallakaan ja myöhemmin harmittaa ja syyllisyys painaa.
Järjellähän toki pitäisi ajatella koko oksentaminen (sehän on vain elimistön tapa puhdistaa vatsalaukku jostain pöpöstä) ja yrittää päästä siitä kammosta eroon, mutta kun tietäisi miten?
En tiedä pelottako siinä sitten loppujenlopuks se inhottava hallitsemattoman tuntuinen "kouristus" joka oksennuksen tullessa iskee, "tukehtumisen" tunne, vai mikä..
Onko muita samasta (jonkun mielestä tyhmästäkin)kammosta kärsiviä ja miten kestätte pahoinvoinnin?
Kauhistuttaa jo nyt että jopa synnytyksessä voi joutua oksentamaan..
Kiitos jo etukäteen vastaajille!
Rohkaisua ja neuvoja kaipaillen,
-Ninni-
Onko ketään jolla emetofobiaa eli oksentamiskammoa?
Miten selviätte/olette selvinneet pahoinvoinnista/oksentamisista?
Itselläni ollut tuo tietääkseni koko ikäni (30v) ja vieläkin etovan-/pahanolon vatsalaukussa tuntiessani iskee "kauhu" ja yritän pidätellä huonoa oloa, ettei vain tarvitsisi oksentaa!
Viimeksikin tuntiessani tuon pahoinvoinnin pidättelin oksennusta miltei itku kurkussa nukkumaanmenoon saakka useita tunteja, koko loppuillan (vaikka kaikki tuoksut/hajut meinasi saada laatan lentämään ja miehenikin ihmetteli miksen vain laita sormia kurkkuun ja oksenna pahaa oloa pois jolloin tulee taas parempi olo). No mutta minkäs teet kun se on jotenkin niin vaikeasti selitettävän kauheaa!
Joskus lapsena muistan kun oli etova olo, ja päätin mutsilleni esittää rohkeaa: työnsin sormen kurkkuun ja oksennin. Mutta se jäi kauhistuttavana mieleen, kun oksentaminen sitten kestikin 2vrk:tta ja tuntui että sisuskalutkin tulee ulos ja mä tukehdun, kuolen!
Selvisi sitten että oli ollut vatsatautia liikkeellä.
Nuoruudessani tuli alkoholia kokeillessa väkisin oksennettua, joten jonkinlainen kammo jäi siihenkin:
en enää ikinä enää krapulaa itselleni juo!
(Jopa toisaalta käy kateeksi noita syömishäiriöisiä siinä mielessä että he uskaltavat sentään oksentaa vapaaehtoisesti!)
Olenkin monesti ajatellut että "sitten seuraavalla kerralla oksennan varmasti, vaikka väkisin" ja sitä kautta rohkaistun loppuiäkseni, mutta eiiih, en uskallakaan ja myöhemmin harmittaa ja syyllisyys painaa.
Järjellähän toki pitäisi ajatella koko oksentaminen (sehän on vain elimistön tapa puhdistaa vatsalaukku jostain pöpöstä) ja yrittää päästä siitä kammosta eroon, mutta kun tietäisi miten?
En tiedä pelottako siinä sitten loppujenlopuks se inhottava hallitsemattoman tuntuinen "kouristus" joka oksennuksen tullessa iskee, "tukehtumisen" tunne, vai mikä..
Onko muita samasta (jonkun mielestä tyhmästäkin)kammosta kärsiviä ja miten kestätte pahoinvoinnin?
Kauhistuttaa jo nyt että jopa synnytyksessä voi joutua oksentamaan..
Kiitos jo etukäteen vastaajille!
Rohkaisua ja neuvoja kaipaillen,
-Ninni-
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin ja miten muilla,
-Oksennatteko sormet kurkussa pahoinvointia pois, vai yritättekö vain pidätellä esim. kylmän naposteltavan avulla?
-Onko teillä koskaan pahoinvoinnin yhteydessä myös päänsärkyä?
Itselläni on, samoin kuin niskanjäykkyyttä.
Kuvailemasi voisi olla mun kertomaa. Olen oksentanut vain muutamia kertoja elämässäni (ennen tätä raskautta). Lapsena pari kertaa aivotärähdysten jälkeen ja nyt aikuisena sappikivikohtauksissa. Olen kokenut nämä kerrat äärimmäisen ahdistaviksi ja pelännyt joka kerta kuolevani tukehtumalla. Se tuntuu aivan käsittämättömän hirvittävältä, kun kurkku, nielu ja kaikki hengitystiet ovat oksennusesta tukossa. Ja tuntuu, ettei oksentamisesta tule loppua ollenkaan. Uskoakseni olen myös kärsinyt vatsataudeista, mutta niissä pahan olon tunne ei ole vielä kertaakaan saanut minua oksentamaan. Sinnikkyydellä selvitty, vaikka toisaalta olen juuri halunnutkin oksentaa pahan olon pois. En vain ole uskaltanut.
Nyt raskauden aikana mulla alkoi kuvotukset viikolla 6 ja nyt (vkolla 13) ne ovat yhä. Hieman ovat muuttaneet muotoaan; alussa kahvi ja tuoksut yököttivät, sitten maitotuotteet ja nyt taas pitäisi syödä koko ajan kylmää, että olo pysyisi poissa. Inhottaa vaan se, että yökin pytyllä ja tulee ihan kunnollinen oksennusrefleksi, mutta masusta ei nousekaan mitään. Paitsi limaa. Ei väliä vaikka kuinka yökin ja kouristukset alkavat jo sattua vatsaankin, niin mitään ei tule. Eikä olo siis helpota! Mies vaan yrittää rauhoittaa minua, kun tietenkin itkeä vollotan koko ajan, ja kehoittaa: "Anna oksennuksen tulla!" Mutta kun ei tule.
Niinpä yritän olla taas yökkimättäkin. Ajattelen kaikkea muuta heti kun vähänkin tuntuu siltä. Ja mehujäitä menee tolkuttomasti. :) Otan illalla viimeisenä sen ja Rennien ja yritän saada nopeasti unen päästä kiinni. Toissayönä jouduin yölläkin hakemaan jäätelön.
On tää kyllä niin rasittavaa ja ahdistavaa. Pelkään kärsiväni näistä oireista koko loppuraskauden! Ja kyllä mua se synnytyskin pelottaa. Itse otin neuvolassa heti ekalla kerralla puheeksi synnytyspelot. Pääsen jollekin 'pelkopolille' käymään ennen synnytystä.
Taitaa tämä raskaus jäädä ekaksi ja ainoaksi mulle. En voi kuvitella laittavani itseäni toista kertaa tällaiseen piinapenkkiin! Onneksi on adoptiomahdollisuus.
Tsemppiä sinulle! Toivottavasti helpottaa pian.
Pahonvointia on kanssa ja minähän en oksenna. Itse olen mieheni suureksi raivoksi lopettanut syömisen ja juon mahdollisimman vähän.
Ihanaa, en olekaan ainoa joka on kärsinyt tästä oksennuspelosta. Muistan kuinka lapsena oksennustautia ollessa liikkellä lukittauduin huoneeseeni ettei se tarttuisi minuun ja rukoilin etten joutuisi oksentamaan.
Siksi onkin uskomatonta, että juuri minä sairastuin bulimiaan maaliskuussa2004. Nyt siis yli vuosi lähes päivittäistä oksentelua takana(useita kertoja päivässä). Puolitoista kuukautta sitten aloin epäillä olevani raskaana ja eilen plussasin vihdoin terveyskeskuksen testillä. Tuona aikana ennen plussausta bulimiani alkoi mennä parempaan suuntaan. Nyt bulimia oksentelu on vaihtunut raskauspahoinvoinniksi, en enää oksenna todellakaan vapaahetoisesti, vaan siksi että on oikeasti pahaolo ja mikään ei vaan pysy sisällä. Toivon, että parannun bulimiasta täysin joskus, nyt minulle ainakin on tärkeintä se lapsi tuolla sisälläni, enkä halua vahingoittaa sitä millään tavalla. Ja onneksi minulla on parantumistani auttamassa ihana poikaystävä joka on ollut tukenani 110% siitä asti kun sai sairaudestani tietää helmikuussa. (emme silloin vielä seurustelleet)
Ja sinä joka sanoit olevasi kateellinen syömishäiriöisille siitä että oksennamme vapaaehtoisesti, ei se ole vapaaaehtoista kuin alussa. Siitä tulee pakollinen päivittäinen rutiini jota ei vain pysty lopettamaan, vaikka kuinka haluaisi. Moni syömishäiriöinen on varmasti kateellinen sinulle kun et pysty oksentamaan.