Saako notaari toimia tuomarina oikeusistunnossa?

Miten on? Usein toimii, itse ihmettelen tätä.
7182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko jossain luettavissa tietoa notaarin valtuuksista?
Tuntuu oudolta, että notaari saa toimia tuomarina.

Äänestä
  • Käräjänotaari on harjoittelija, joka toimii vanhemman tuomarin ohjauksessa.

    Äänestä

Notaari voi toimia tuomarin apuna ja valmistella asioita tuomioistuimissa, erityisesti hallinto-oikeudessa, mutta hän ei yleensä ole itsenäinen päätöksentekijä vakavissa asioissa, vaan toimii osana kokoonpanoa ja lain soveltajana; hänen tehtävänsä ovat lain soveltamista ja päätösten kirjoittamista, ja hänellä on usein oikeustieteellinen koulutus, mutta tuomariksi pätevöityminen vaatii ylempiä korkeakoulututkintoja ja usein pidempää kokemusta. Julkinen notaari Digi- ja väestötietovirastossa todistaa asiakirjoja (esim. allekirjoituksia), mutta hän ei ole tuomari vaan erillinen oikeudellinen toimija.

Äänestä
  • Omassa asiassani notaari toimi tuomarina.
    Hyväksyi sellaisen asianajajan toimimaan pesänjakajana, joka oli syyllistynyt useisiin perättömiin lausumiin, oli lyhennellyt tärkeitä kohtia ja teki täysin epäjohdonmukaisen päätöksen.
    Saako yleensä sellainen asianajaja toimia pesänjakajana ollenkaan? Eikös perätön lausuma ole rikos?

    Mikä on seuraus?
    Minne voi ilmoittaa?
    Onko jossain selvä lainpykälä, joka kieltää notaarin toimimaan yksin tuomioistuimessa?

    Aikaisemmin tässä samaisessa käräjäoikeudessa sai jopa harjoittelijanotaari toimia tuomarina.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Omassa asiassani notaari toimi tuomarina.

    Käräjänotaarihan on oikeustieteiden maisteri (eli oikeustieteellisen tiedekunnan tutkinnon suorittanut henkilö = lakimies) joka suorittaa tuomioistuinharjoittelulua tuomioistuimessa, tämän tuomioistuinharjoittelun jälkeen kyseinen lakimies saa käyttää varatuomarin arvonimea.
    Käytännössä kaikki tuomarinvirkaan nimettävät lakimiehet ovat ensin suorittaneet käräjänotaarin koulutuksen.

    Tekoälyn luoma vastaus käräjänotaarin toimenkuvasta on:
    "Käräjänotaarin toimenkuva (eli tuomioistuinharjoittelija) on juristin koulutusvaihe, jossa hän valmistelee ja ratkaisee käräjäoikeudessa lievempiä riita-, rikos- ja hakemusasioita, toimii sihteerinä istunnoissa, osallistuu koulutukseen ja raportoi työstään, tavoitteenaan saada kokemusta tuomarin työstä ja oikeusvoimaisten päätösten tekemisestä, kunnes varatuomarin arvonimen voi hakea.

    Keskeiset työtehtävät
    Asioiden valmistelu ja ratkaisu: Käsittelee ja ratkaisee oikeudenkäymiskaaren 5 luvun mukaisia, pääasiassa kevyempiä, hakemus-, riita- ja rikosasioita, kuten velkariitoja ja pahoinpitelyjä.

    Pöytäkirjanpito: Pitää pöytäkirjaa käräjäoikeuden istunnoissa ja muissa oikeudellisissa menettelyissä.

    Koulutus ja raportointi: Osallistuu tuomioistuinharjoitteluun kuuluvaan koulutukseen (sekä keskitettyyn että paikalliseen) ja raportoi suorituksistaan vastuutuomarille.
    Sihteerin tehtävät: Toimii tarvittaessa sihteerinä istunnoissa, tuomaripalavereissa ja työryhmissä.

    Päivystys: Vastaa vuorollaan päivystävänä notaarina esimerkiksi kiireellisten, niin kutsuttujen summaaristen asioiden hoidosta.

    Toimivalta ja rooli
    Toimivalta: Voi vihkiä avioliittoon ilman erillistä määräystä.

    Kokoonpanot: Voi toimia jäsenenä tuomarin kokoonpanossa tai puheenjohtajana lautamieskokoonpanossa laamannin määräyksestä, mutta ei yksin vaikeissa asioissa.

    Harjoittelun tarkoitus: Käytännössä kouluttautuu tuomariksi, saa kokemusta esittelijän ja ratkaisijan tehtävistä, ja harjoittelun päätteeksi voi hakea varatuomarin arvonimeä.

    Dokumentointi: Pitää päiväkirjaa tehtävistään ja ratkaisuistaan, jonka esittää laamannille ennen päätöskeskustelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Omassa asiassani notaari toimi tuomarina.
    Hyväksyi sellaisen asianajajan toimimaan pesänjakajana, joka oli syyllistynyt useisiin perättömiin lausumiin, oli lyhennellyt tärkeitä kohtia ja teki täysin epäjohdonmukaisen päätöksen.
    Saako yleensä sellainen asianajaja toimia pesänjakajana ollenkaan? Eikös perätön lausuma ole rikos?

    Mikä on seuraus?
    Minne voi ilmoittaa?
    Onko jossain selvä lainpykälä, joka kieltää notaarin toimimaan yksin tuomioistuimessa?

    Aikaisemmin tässä samaisessa käräjäoikeudessa sai jopa harjoittelijanotaari toimia tuomarina.

    Onko näistä perättömistä lausumista annettu hänelle lainvoimainen tuomio?
    Mikäli ei ole, niin eivät vaikuta. Ja mikäli on saanut lainvoimaisen tuomion perättömän lausuman antamisesta, niin onko hänen toiminnasta kanneltu valvontalautakuntaan joka siis voi viimekädessä peruuttaa (yleensä kolmen vuoden määrä-ajaksi) kyseisen henkilön mahdollisuuden toimia Asianajajana, lupaakimiehenä taikka julkisena oikeusavaustajana.
    Tälläinen henkilö ei tämän jälkeen voisi myöskään toimia määrättynä pesänjakajana.

    Mikäli tuomiota ja/tai kantelua ei ole tehty (ja kentelusta tehty langettavaa päätöstä) niin kyseinen lakimies/asianajaja on kelpoinen toimimaan pesänjakajana.

    Äänestä

  • santtu_1975X kirjoitti:

    On tehty kantelu, mutta käräjäoikeus ei välitä.
    Itse tuomari väärensi pöytäkirjan, arvaa onko vaikutusta, jos kantelee?
    Oli todistettu rikos, tuomari "unohti" ottaa sen esille. Näppärästi hylkäsi selvät todisteet,

    Notaari jätti pois ne ratkaisevimmat kohdat yhteenvedossa. Pesänjakaja ei muistanut noudattaa perintökaarta. Ei haitannut. Pesänjakajan oli myös kiva toimia yhteistyössä vastapuolen asianajajan kanssa ja kysellä vähän neuvoja häneltä.

    Oli selvä todiste, että asianajaja oli tehnyt perättömän lausuman/perättömiä lausumia. Arvaa välittikö käräjäoikeus.

    Asianajajaoli esteellinen, mutta tuomari hyväksyi hänet silti oikeusavustajaksi. Totesi vain, että "valita hovioikeuteen".

    Ei lähettänyt pöytäkirjaa, että olisi voinut tehdä huomautukset ajoissa. Väärennys, pyysin korjaamaan. Arvaa korjasiko?
    Valvontalautakunta? Kuka ottaa Valvontalautakunnan ihan oikeasti todesta?

    "Piiri pieni pyörii".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten on? Usein toimii, itse ihmettelen tätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu