Kuka tietää

Mihin voi tehdä valituksen perhekodin sekä sosiaalityöntekijän toimista
6220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voit tehdä valituksen mihin tahansa. Ainoa tulos on se, ettei kiinnosta ketään etkä saa mitään aikaiseksi. Se sama palkka kun tulee Virkailijalle teki sen eteen jotakin tai jätti tekemättä. Oikein paljon kun valitat ja kantelet, niin sosiaalitantta Oulun PolPon innolla avustamana ryöstää väkivalloin lapsesi sinulta pois tuntemattomaan paikkaan. Näin kävi taannoin Oulussa Kurhelan perheen pojille (tuo nimi Kurhela ei liene oikea). Kun isä Kurhela videoi lapsenryöstön ja pani sen nettiin, tuli siitä sanktioista eikä mikään media ole uskaltanut sen jälkeen palata aiheeseen.
Taannoin Venäjä antoi nootteja Suomen valtion Virkailijoille venäläisten lasten kaltoinkohtelusta ja vainosta, jonka Suomen virkamiespoliitikot väittivät valheeksi. Ei se valetta ollut, samalla lailla Suomen Virkamiesmafia kohtelee kantasuomalastenkin lapsia. Poikkeuksena tänne haalitut kansainvälisten rikollisten lapset, joilla on kaikki oikeudet eikä mitään velvollisuuksia, koska väestönvaihto, josta ei saa ääneen puhua koska sananvapaus ja yhdenvertaisuus Lain edessä.
On ilo asua Maailman Onnellisimmassa maassa. Kuinka surkeaa se sitten on muualla, jos js kun kaliilla ostettu Gallup näin toteaa?

2Äänestä

Lessulassa ei valituksista oo hyötyä

2Äänestä
  • Miksi sinä persu solvaat lestadiolaisia.Eikö ne teidän sankarinne Kärkkis ja polkupyörä-kyylä kuulu myös samaan lahkoon?

    Äänestä

Mitens Valvira

Äänestä

Kyllähän tuossa pitää olla tieto mihin voi valittaa. Jos selvät faktat on tiedossa samoin perhekoti sekä sosiaalityöntekijä

Äänestä

Kirkkoherranvirastoa ehdottaisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mihin voi tehdä valituksen perhekodin sekä sosiaalityöntekijän toimista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu