tervehdys kaikille tasapuolisesti.
haluan pikkupätkän kommentoida näillä sivuilla uskovaisten avioerosta ja sen vaikeudesta. Itse olen uskovainen ja eronnut.mieheni halusi erota minusta n.vuosi sitten, yhdessä kuitenkin avioeroa haettiin, vaikka ehkä niin ei saisi tehdä,mutta jos kumpikin sitä haluaa niin näin tehdään.Näillä sivuilla on paljon "tuomareita" ja sen huomaa jo kun lukee muutamia pätkiä täältä. Eroaminen uskovaisena on äärettömän vaikeaa, siitä tehdään kaksinkertaisen tuskalliseksi olo sille joka on joutunut kokemaan jo kovasti vastoinkäymisiä elämässä.
Minulla itselläni on kokemuksia uskovaisena avioerosta, samantien sain kuulla olevani ns.huono ihminen kun en yrittänyt enempää kuin 7 vuotta huonossa suhteessa. Mieheni oli alkoholisti.Seuroissa käydessä ihmisten kommentit on tämän tyylisiä: miten sinäkin täällä, niinkuin en ennenkin olisi saanut siellä käydä, myös yksi ystäväni aikoi rukoilla sen puolesta etten enää koskaan rakastu=)Mutta jos rakastuu uudelleen niin rakastuu,uudelleen avioituminenhan on kamala synti, mutta ei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä,jokainen ihminen tarvitsee rakkautta olipa se uskovainen tai kuka tahansa.
Uskovaiset: Annetaan myös ns. erilaisten uskovaisten elää rauhassa, voimmehan heitä tukea vaikeissa elämäntilanteissa, mutta toisen tuskaa ei kannata kaksinkertaistaa.Jokaisella on omatunto ja sen mukaan eletään. Nautinnollista kesän jatkoa!
haluan pikkupätkän kommentoida näillä sivuilla uskovaisten avioerosta ja sen vaikeudesta. Itse olen uskovainen ja eronnut.mieheni halusi erota minusta n.vuosi sitten, yhdessä kuitenkin avioeroa haettiin, vaikka ehkä niin ei saisi tehdä,mutta jos kumpikin sitä haluaa niin näin tehdään.Näillä sivuilla on paljon "tuomareita" ja sen huomaa jo kun lukee muutamia pätkiä täältä. Eroaminen uskovaisena on äärettömän vaikeaa, siitä tehdään kaksinkertaisen tuskalliseksi olo sille joka on joutunut kokemaan jo kovasti vastoinkäymisiä elämässä.
Minulla itselläni on kokemuksia uskovaisena avioerosta, samantien sain kuulla olevani ns.huono ihminen kun en yrittänyt enempää kuin 7 vuotta huonossa suhteessa. Mieheni oli alkoholisti.Seuroissa käydessä ihmisten kommentit on tämän tyylisiä: miten sinäkin täällä, niinkuin en ennenkin olisi saanut siellä käydä, myös yksi ystäväni aikoi rukoilla sen puolesta etten enää koskaan rakastu=)Mutta jos rakastuu uudelleen niin rakastuu,uudelleen avioituminenhan on kamala synti, mutta ei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä,jokainen ihminen tarvitsee rakkautta olipa se uskovainen tai kuka tahansa.
Uskovaiset: Annetaan myös ns. erilaisten uskovaisten elää rauhassa, voimmehan heitä tukea vaikeissa elämäntilanteissa, mutta toisen tuskaa ei kannata kaksinkertaistaa.Jokaisella on omatunto ja sen mukaan eletään. Nautinnollista kesän jatkoa!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Luehan tuolta aiemmasta ketjusta "miksi julkilausuma netissä erilainen..." Jeesus nimittäin sallii uuden avioliiton, mikäli toinen osapuoli on tehnyt huorin. (Matt 19:9).
Joka tapauksessa uusi liitto on sinun oma asiasi, eikä kenelläkään ole oikeutta alkaa heittää sinua kivillä, mikäli uuden puolison löydät. Olen itse myös uskovainen ja tiedän, että paitsi minä, myös monet ystäväni suhtautuvat tilanteeseesi ymmärryksellä ja tukien. Aurinkoa kesääsi!
kiitos ihanan asiallisesta viestistä. Luin sen julkilausuman aikaisemmin jo, mutta olen kanssasi samaa mieltä että jokainen elää tavallaan ja tekee omat ratkaisut.Välillä vaan on tuntunut muutenkin elämän kolhaistessa, että miten eroaminen voi olla kaksinkertaisen vaikeaa uskovaisena, jos toinen puolisko on jo uuden löytäny, niin ei siinä muutakaan vaihtoehtoa ole.Kuitenkin erot on harvinaisia keskuudessamme joten niihin ei osata suhtautua oikealla tavalla. Se on kuin pieni kuolema, joka tarvitsee aikaa suruun.Ja kun suru on surettu, elämää voi jatkaa.
Jos entinen miehesi on löytänyt uuden puolison, niin asian pitäisi olla täysin selvä: hän on tehnyt aviorikoksen ottaessaan uuden vaimon, joten sinä olet vapaa ottamaan uuden puolison niin halutessasi.
Muista, että olet vanhurskas ainoastaan uskomalla kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jumalalle sinulla ei ole mitään annettavaa tekojesi tai tekemättä jättämiesi kautta. Syntiä kuuluu uskovaisen välttää, mutta tässä tilanteessa sinulla ei ole kyllä mitään toivetta liiton korjautumisesta ja lisäksi Jeesus antaa luvan uuteen liittoon toisen aviorikoksen tähden (Matt.19:9).
Mitä tahansa sinulle tapahtuukin, toivon sinulle paljon voimia. Monesti uskovaistenkin on vaikea erottaa uskon vanhurskaus elämän vanhurskaudesta ja siksi toisen tekoja ja valintoja on valitettavan helppo arvostella. Kuitenkin me olemme jokikinen syntisiä. Vain uskon kautta olemme vanhurskaita.
Synnissä eläjät elävät omien lakiensa mukaan.
uskon asiat kunnossa niin omatunto sallii jättää huorintekiän, sillä Raamatussa annetaan siihen lupa.
En ymmärrä miten edes vl-uskovaiset voivat käsittää kyseisen Raamatun kohdan päin prinkkalaa. Tuntuu niin hölmölle, että ihan kun se tarkoiuksellisesti käännettäisiin synnintekiän eduksi.
Niin mikäs sen helpompaa, jos vl-uskovainen antaa itselleen luvan pettää puolisoaan, niin mikäs siinä, hän tietää saavansa aina anteeksi. Eikä sekään mitään vaikka jäisi kiinni, vaimo/ mies ei kuitenkaan saa ottaa avioeroa (vaikka Raamattu antaa luvan avioeroon juuri huoruuden tähden), vaan on pakotettu elämään huorintekiän kanssa. Kenenkään ei kuitenkaan pidä hyväksyä jatkuvaa pettämistä, ja alistua.
Vaikka vaimo/mies jättäisi hänet joka on tehnyt huorin, niin kuitenkin hylätty on aina se huorintekiä, sillä hän hylkää puolisonsa siinä vaiheessa kun hyppää sinne vieraaseen sänkyyn. Ja näin pyhä avioliitto on rikottu.
Vl-liikkeessä jos joku erehtyy huorintekemiseen, niin se on aika suurella todenäköisyydellä mies, sillä vaimo ei kerkiä koska on usein raskaana ja sidottu pieneen vauvaan.
lisätä.
Minusta on niin väärin, että vl-uskossa ei sallita sen puhtaan osapuolen avioitua uudeelleen, vaan hänestä tehdään se hyljätty. Kuitenkin Pyhä avioliitto kuolee toisen huorintekemiseen.
Kuitenkin hylkääjä/ hyljätty on aina se pettävä aviopuoliso.
Raamatussa sanotaan kun mies ja nainen solmii pyhän avioliiton, niin he eivät ole enään kaksi vaan heistä tulee yksi.
Siis vaikka tämä aviorikoksen tehnyt ottaisi avioeron, niin hyljätty ei kuitenkaan ole se puhdas osapuoli.
Silloin kun puoliso pettää niin hän hylkää puolisonsa, silloin myös tämä puhdas osapuoli hylkää puolisonsa juuri tämän huoruuden tähden, sillä he ovat yksi. Ja toisen osapuolen huoruuden vuoksi Raamattu antaa luvan hyljätä. Miten ihmeessä muka tämä puhdas osapuoli voisi koskaan olla se huoruuden tähden hyljätty joka ei saisi avioitua? Eihän hän ole tehnyt huorin.
No kai se vl-usko tuo mukanaan sen ymmärryksen, mitä kaikki eivät koskaan tule ymmärtämään.
näin se on.ei ole pakko elää esim.väkivaltaisen puolison rinnalla mikäli se on mahdotonta,mutta avioliitto on "kunnes kuolema erottaa"-saakkaan asti voimassa.
mahdollinen vaihtoehto mahdottoman tuntuisessa tilanteessa voisi olla esim.asumusero,jota ei pidä sekoittaa avioeroon.
Olipa fiksusti veikattu. Senhän se elävä usko nimenomaan tuo.
kuinka harva sen todellisuudessa löytääkään?
Sillä useat ihmiset luulevat syntyvänsä automaattisesti siihen ryhmään missä vain voi olla ainoa oikea usko, tai moni menee jonkun ryhmän ovesta sisälle jonka voi maanpäältä löytää. He valitsevat sen helpoimman tien. Näitä tällaisia ryhmiä on Suomessakin useita yhtenä niistä vl-liike. Miten monta näitä ryhmiä onkaan ympäri maapalloa.
Raamatussa kerrotaan tästäkin. "Menkää sisään siitä ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se tie vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!" Matt. 7:13-14
ja nimenomaan avioeron huoruuden tähden, ei kenelläkään ole oikeutta kyseenalaistaa toisen uskovaisen omaatuntoa. Toisen omantunnon tilaa on niin helppo arvioida ja samalla unohtaa oma valvominen. Jeesuksen sana on selkeä (Matt 19:9), eikä sitä muuta se, että uskovaisten perinteet ovat olleet erilaiset avioeroa koskien.
sinua niin paljon avioeron takia, että siksi erosit?
ei mua painostettu millään tavalla. kaikki odottivat koko vuoden että jatkamme yhteistä elämää, mutta sitä on yksin hankala jatkaa ja todellisuudessahan en olisi halunnutkaan, koska kuvioissa oli vahvasti mukana alkoholi ja sen väärinkäyttö joka oli jatkunut koko yhteisen elämän ajan. Kukaan ei voi erota jos painostetaan,vain heikot ihmiset tekevät sellaisia ratkaisuja.olen tullut siihen tulokseen että vahvat selviää, jos viereltä löytyy edes yksi hyvä ystävä joka tukee vaikeuksissa, yksin on hankala selvitä. tsemppiä meille kaikille!
erillaisia uskovaisia ei ole..eiköhän se oo sillai että ne jotka on uskovaisia on uskovaisia eikä muille ole erillaisia sääntöjä..tuomiopäivänä sen tietää mitä on tehny ja mitä ei.
Järki käteeen.
Jäikö teille paljon lapsia? Miten pärjäilet nyt?Onko vanhat uskovaiset ystävät vielä ystäviäsi?
Voimia sinne!
Yksin jätetään. Se on SRK meininkiä se.
oikeenko omalla kokemuksella puhuu hän? huiettä.kummasti vaan mm.rakkaista rakkaimmat siskoni ja veljeni esim.on eks meitsejä.ja aina vaan ovat rakkaista rakkaimmat!
älä jauha paskaa kun et tiä.kits.
hei!
meillä onneksi ei ollut lapsia, koska niitä ei pystytty saamaan, joka on tässä tilanteessa helpotus, koska lasten takiahan juoksee vaikka suossa=)Minulla oli suuri ystävä joukko, mutta osa ei osannut suhtautua tähän asiaan, joten ne jäi pois,mutta ne todelliset pari ystävää kyllä kulkee vierellä.Kotiväkeni on ollut mahtavana tukena koko prosessin ajan, jo ennen eroakin, koska kyllä ne meidän vaikeuksista tiesivät, siis suuri kiitos heille! Myös oma uskoni on ollut suureksi avuksi, koska mä uskon siihen että kyllä se jumala meitä heikkoja auttaa, kun vaan uskoo ja luottaa, vaikkakin välillä tuntui suurelta "ristiltä" koko usko. mut elämä jatkuu!