Lahjontaa

Toivottavasti kukaan ei pahastu kun laitan kysymykseni tälle palstalle, vaikkei ehkä tänne ihan kuuluisi. Haluaisin kuitenkin juuri lapsiperheiden kommentteja asiaan.. ELI, kyse on "lahjomisista" suvun kesken.
Itselläni on 4 sisarta, heistä 2:lla lapsia sekä meillä. Miehelläni 2 sisarta, joista toisella lapsia. Sitten tietysti vanhempamme sekä isäpuoleni. Lisäksi sekalainen sakki enemmän ja vähemmän läheisiä ystäviä. Varsinkin perhepiirissämme on ollut tapana ostella melko kalliitakin lahjoja ja KAIKILLE. Siis vaikka meillä on serkuksia yhteensä 12, niin kaikkien synttäreitä (joskus nimppareitakin) vietetään koko joukon voimin ja lahjotaan, myös siskoja ja veljiä sekä vanhempia muistetaan jopa nimipäivinä.. Sitten vielä ne kaverit ja niiden lapset.. Yhdessä kaveriporukassa on mielestäni sopiva tapa, eli muistetaan vain lapsia ja heitäkin vain n. 5e lahjalla, yleensä jokainen laittaa tuon 5e ja ostetaan kimppalahja.
Lapsia syntyy koko ajan lisää ja joka kuussa on lahjottavia, parhaimmillaan 10:kin! Vaikka tulemme ihan ok toimeen, niin tälläinen lahjominen alkaa jo käydä kukkaron päälle.. Olen yrittänyt suvullemme vihjailla, että pitäisi laittaa joku raja näihin muistamisiin. He myötäilevät, mutta annas olla kun joulu (tai muu merkkipäivä)koittaa, on pukin kontissa taas kasapäin lahjoja ja saa hävetä kun ei itse ostanut kun kummilapsille ja lasten kummeille sekä isovanhemmille jotain pientä..
Toisaalta on kiva aina tavata juhlien merkeissä kun muutoin suht harvoin nähdään. Mutta millä voisi supistaa tätä hirveää rahan menoa?
Olisinkin kiinnostunut kuulemaan erilaisista tavoista ja sopimuksista muistaa läheisiään ilman tuhotonta rahan menoa! Jonkinlainen sopimus tässä kai pitäisi oikein tehdä, että menisi sanoma perille..
6496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

teet listan,vaikka exelillä, johon merkkaat joka ikisen tyypin synymäpäivän. Sitten merkkaat, onko 1. tärkeä, 2.tärkeä, 3.tärkeä, 4.tärkeä ja niin edespäin, ekaksi vaikka lähisuku ja siitä "alaspäin". Häntäpäästä alat raakkaamaan sitä listaa, ei kai sitä oo pakko joka inahdukseen lahjaa ostaa. Sitten sovitte suvun kanssa että teette yhteisen listan ja alatte ostaa kimpassa yhden hyvän lahjan.
Näin saatte sitä "krääsäosastoa" pienemmäksi.
Meillä on niin nuuka suku, kukaan ei osta kellekään mitään!

Äänestä

Johan nyt, jos joku perhe kärsii taloudellisista vaikeuksista sen takia, että "joutuu" ostamaan kalliita lahjoja itseään rikkaammille ihmisille.

Osta sen verran ja sen hintaista, mihin sinulla on varaa. Ja jos joskus ei ole varaa muuhun, niin piirrä (tai pyydä lapsiasi piirtämään) kortti. Lapset varmasti piirtävät mielellään kortteja ainakin isovanhemmilleen ja kummeilleen. Ja useimmat isovanhemmat arvostavat niitä lasten tekemiä kortteja (ja tauluja) enemmän kuin mitään kaupasta ostettua lahjaa.

Äänestä

Äitini ja isäni törmäsivät aikoinaan aivan samaan ongelmaan. Remontti oli meneillään ja rahaa niukasti. Serkkujani oli ja on edelleen seitsemän plus minä ja kaksi sisarustani. Juhlapäiviä riittää siis jokaiselle kuukaudelle.

Suvussa ei ole koskaan juhlittu nimipäiviä mitenkään erikoisemmin. Äiti saattaa leipoa pienen kakun tai ostaa sellaisen kaupasta ja keittää kahvia. Sukulaisia ei tule. Joku saattaa muistaa kortilla. Ei siis tule kovin kalliiksi.
Syntymäpäiviä vietetään sisarusten, vanhempien sisarusten, isovanhempien ja serkkujen kanssa. Jokainen perhe ostaa pienen lahjan, ja esim. minä sain syntymäpäiviä viettäessäni yhteensä viisi lahjaa. Vanhemmat ostivat yleensä ne kalleimat lahjat, sukulaiset toivat pienempiä, ja se oli mielestäni ok.
Jouluina jokainen saa oman lahjan jokaisesta perheestä. Vanhemmat sopivat, että lahja on korkeintaan 150 markan arvoinen (nykyään siis 25 euroa) ja useammin se ei ollut sitäkään.

Suosittelen siis lämpimästi sitä, että sukunne sopisi niistä juhlista, joihin ostetaan lahjoja ja joihin ei osteta. Viisi euroakin on aika paljon jo, kun ostetaan kimppalahjaa monen ihmisen kanssa. Jos kymmenen ihmistäkin laittaa viisi euroa kokoon, on summa jo 50 euroa. Eikös sillä jo pitäisi saada hyvä lahja?
Nimipäivinä luulisi jo kortin tai iloisen puhelun riittävän ja lämmittävän mieltä, oli sitten kyseessä lapsi tai aikuinen. Syntymäpäivinä kimppalahjat toimivat varmasti, eikä niihinkään tarvitse tuskin sijoittaa paria euroa enempää. Joulunkin tärkein asia lienee antamisen ilo, eikä siis sillä annettavalla ole niinkään merkitystä. Ymmärrän kyllä, jos jossain perheessä/suvussa on kilpailuhenkeä ja jokainen haluaa ostaa toistaan paremmat lahjat. Tätä oravanpyörää lienee syytä välttää esim. antamillani vinkeillä.

Kaikkea voi kehitellä itse, omassa päässään ja antaa sitten ajatuksensa muille haudottaviksi. Toimii varmasti, tsemppiä:)

Äänestä

ostelemaan lahjoja,varsinkin jouluna.
Minun lahjani eivät kyllä rahallisesti ole kalliita koska käytän hyväkseni aina kaikki alekorit yms.
Nimppareita ei meillä yleensä muisteta kuin korkeintaan jätskirahalla(1.50-2 euroa) tai tarra-arkilla tms. ei aina silläkään...
Aloitankin jo joululahjojen oston suurinpiirtein tammikuussa....ostan ja sitten mietin ajallaan kelle se sopii ja näin on kaapissa melkein aina sopivaa viemistä vaikka yllätysvierailullekkin....
Minusta jokainen tekee ja ostaa siten kun se hauskalta tuntuu.Jos sinua rasittaa niin minusta sinä voit aivan hyvin vähentää keneltäkään kyselemättä vain kummilapsiin,kyllä he aikanaan huomaavat että näin tapahtuu ja ymmärtävätkin sen sitten.Ja ottavat kenties saman tavan itsekin.

Äänestä

Meitä sisaruksia on 5 ja jokaisella lapsia 1-3 ja yhdellä siskolla on jo lapsenlapsiakin 3 eli vanhempamme ovat jo isoisovanhempia. Me sisarukset sovimme aikoinaan ettemme me aikuiset ihmiset vaihtele jouluna lahjoja keskenään, vaan että ostamme omille ja kummilapsille sekä tietysti vanhemmillemme joululahjat. Synttäreillä muistamme kyllä vähintäänkin kortilla, mutta pitkien välimatkojen takia ei joka kekkereille rynnätä. Ja eiköhän lasten synttärit olekkin enemmän niitä lasten kekkereitä. eikä mitään koko suvun juhlia??
Ne rippijuhlat, lakkiaiset, valmistujaiset, häät, kasteet ym.vastaavat juhlat on sitten asia erikseen. Mutta jokaisella on tietysti omat tapansa. Meistä on kiva kokoontua jouluna yhteen, ilman että on ollut liikaa paineita mitä kellekkin siskolle, veljelle, kälylle ja serkulle ostaisi. Vietämme jokainen aaton perheineen omissa kodeissamme ja kokoonnumme vasta joulupäivänä vanhempien luokse mukana lahjat vain isovanhemmille ja kummilapsille. Jokainen lapsi saa aina jotain, koska olemme toistemme lapsien kummeja ja tietysti he saavat myös isovanhemmiltaan. Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Itse joulutunnelmahan tulee jo muusta.

Sinäkin voit tehdä itsellesi sellaisen päätöksen että lahjoja ostat vain omille sekä kummilapsille. Poikkeus on sitten lasten kekkerit jonne lapsia kutsutaa. Sinne riittää joku edullinen lahja esim. tarjous kirja.
Ja vanhempiasi muistat jouluna, äitien sekä isienpäivinä ja heidän synttäreillään. Muita serkkuja ja sukulaisia muistat kortilla tai edullisilla leikkokukilla (kaunis monikukkainen krysanteenin oksa maksaa vain 2€).

Me pidämme yhteyttä muutenkin, ilman että tarttee olla juhlat ja välimme on hyvät ja meillä tämä tälläinen lahjojen osto on toiminut hyvin.

Äänestä

Minäolen 9:lle täti ja lahjoja saavat minulta kummipoikani 6-v. ja vanhin tätitettäväni, 18-v. Sisaruksille (meit on 6) ei enää lahjoja ostella (ikähaarukka 23-37) paitsi joskus tulee jotain ostettua, riippuu tilenteesta. ne on enemmän ex tempore lahjoja, ei juhliin sidonnaisia. Vanhemmilleni lahjoja hankin.

Miestäni lahjon aina kun tilanne siltä tuntuu :) Myös jouluisin ja synttäreillä. Myös hänen vanhemmilleen hankitaan, sekä hänen siskolleen miehineen sekä näiden 2 lapselle. Minulla on vielä kummityttö sekä hänen äitinsä joita muistan :)

Jos kaikille ostaisin niin saisi hankkia lisätyötä :)

Ja kaiken tämän kruunaa oma pieni poitsu :) Hän tulee varmaan saamaan lahjoja, itse koetan kuitenki välttää sen että tässä maailmassa ei tarvitse ostaa tai saada ihan kaikkea mahdollista.

Ja ne juhlat. Meillä on tosi harvoin kaikki koolla joten onneksi sitä lahjojen "kyttäämistä" ei ole. Ja kaikilla nuilla tätitettävillä on joku sisaruksista kummeina eli lahjat on aina varmasti kaikille tulossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Allakan uhri kirjoitti:

Toivottavasti kukaan ei pahastu kun laitan kysymykseni tälle palstalle, vaikkei ehkä tänne ihan kuuluisi. Haluaisin kuitenkin juuri lapsiperheiden kommentteja asiaan.. ELI, kyse on "lahjomisista" suvun kesken.
Itselläni on 4 sisarta, heistä 2:lla lapsia sekä meillä. Miehelläni 2 sisarta, joista toisella lapsia. Sitten tietysti vanhempamme sekä isäpuoleni. Lisäksi sekalainen sakki enemmän ja vähemmän läheisiä ystäviä. Varsinkin perhepiirissämme on ollut tapana ostella melko kalliitakin lahjoja ja KAIKILLE. Siis vaikka meillä on serkuksia yhteensä 12, niin kaikkien synttäreitä (joskus nimppareitakin) vietetään koko joukon voimin ja lahjotaan, myös siskoja ja veljiä sekä vanhempia muistetaan jopa nimipäivinä.. Sitten vielä ne kaverit ja niiden lapset.. Yhdessä kaveriporukassa on mielestäni sopiva tapa, eli muistetaan vain lapsia ja heitäkin vain n. 5e lahjalla, yleensä jokainen laittaa tuon 5e ja ostetaan kimppalahja.
Lapsia syntyy koko ajan lisää ja joka kuussa on lahjottavia, parhaimmillaan 10:kin! Vaikka tulemme ihan ok toimeen, niin tälläinen lahjominen alkaa jo käydä kukkaron päälle.. Olen yrittänyt suvullemme vihjailla, että pitäisi laittaa joku raja näihin muistamisiin. He myötäilevät, mutta annas olla kun joulu (tai muu merkkipäivä)koittaa, on pukin kontissa taas kasapäin lahjoja ja saa hävetä kun ei itse ostanut kun kummilapsille ja lasten kummeille sekä isovanhemmille jotain pientä..
Toisaalta on kiva aina tavata juhlien merkeissä kun muutoin suht harvoin nähdään. Mutta millä voisi supistaa tätä hirveää rahan menoa?
Olisinkin kiinnostunut kuulemaan erilaisista tavoista ja sopimuksista muistaa läheisiään ilman tuhotonta rahan menoa! Jonkinlainen sopimus tässä kai pitäisi oikein tehdä, että menisi sanoma perille..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu