Kuunteletko radiota?

Anonyymi-ap

Olen itse koko elämäni ajan kuunnellut paljon radiota. Lapsuudesta muistan, kun kotona kuunneltiin Lauantain toivottuja levyjä, Metsäradiota, Listaa jne. Sieltä asti muistan ulkoa iskelmiä ja tanssimusiikkia sekä soitinmusiikkikappaleita. Myös asiaohjelmia ja kuunnelmia kuunneltiin. Radiota kuunnellessa saattoi tehdä jotakin muuta siinä kuunnellessaan. Samalla tavalla vielä nykyäänkin radio kuuluu elämääni.

Nykyään kuuntelen mieluummin Patmos Radiota, Radio Deitä ja Classic Radiota. Joskus kuuntelin Yle Radio Suomelta Kansanradiota, mutta se on nyt muutaman kerran jäänyt kuuntelematta. Toisinaan jätän radion hiljaisella volyymilla koko yön ajaksi päälle. Minulla on toisessa korvassa tinnitus ja olen jostakin lukenut, että sen kanssa olisi parempi jos ei ole täysin hiljaista.

Muutamalla tuttavalla ei ole radiota ollenkaan. Tai kyllähän jokaisella älypuhelimen tai matkapuhelimen omistajalla on radio puhelimessaan. Mutta nämä radiot saattavat unohtua käyttämättä, varsinkin jos peruspuhelimen omistajalla ei ole kuulokkeita. Älypuhelimesta kai radio kuuluu ilman kuulokkeitakin.

35

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      En edes omista enää varsinaista radiota. Tai no, sellainen veiviradio, jonka saa herätettyä henkiin ilman sähköä ja paristojakin, kun vaan jaksaa veivata sähköä. Se on vaan hätävara kriisitilannetta varten ja sitä toivottavasti en koskaan tarvitse.

      Musiikkia kyllä kuuntelen paljonkin, nykyisin lähinnä läppärin ja kotiteatterikaiuttimien kautta juutuubista.

      Nuoruudessa toki radio oli tärkeä ja c-kasetti aina mankassa valmiina nauhoitusta varten, kun joku musaohjelma alkoi. En ohjelmien nimiä enää muista, mutta ainakin Jake Nyman nimen muistan jonkun ohjelman juontajana.

      Autossakaan ei juuri enää tule radiota kuunneltua, kun kuulo on kärsinyt ja kuulolaite ei autossa toimi musiikin kuunteluun. Ylen yöradiota tulee välillä kuunneltua, kun telkusta YLEltä ohjelma loppuu ja uutisikkunassa soi yöradio. Sinne laitoin äsken toiveenkin Markku Aro: Nainen jota rakastan. Hassua, tollasta iskelmää koskaan kuunnellut, mutta nyt eläkkeellä löytänyt rakkauden ja tollasiakin biisejä tulee kuunneltua.

      • Anonyymi00032

        Jakella oli sunnuntaisin klo.10.00 hyvä ohjelma.


    • Anonyymi00002

      Yleinen varautumisohje suosittelee että olisi hyvä olla jokin paristokäyttöinen pieni matkaradio varalla hätätilanteita varten jos alkaa tapahtumaan jotain sellaista että muut yhteysvälineet ei enää pelitä.

      • Minulla on juuri tuota käyttöä varten pieni pattereilla toimiva radio varalla kotona. Radiota en kotioloissa normaalisti kuuntele mutta autossa on aina radio auki.


      • Anonyymi00015

        Minulla sellainen kämmenelle mahtuva jonka saa ladattua usb:llä, auringolla ja veivistä pyörittämällä sekä vielä on pattereille paikka. Rustasta löyty ja halavalla. Kuuluvuuskin erittäin hyvä, joka päivä siitä Pookia kuuntelen käsitöitä tehdessä :)


    • Anonyymi00003

      Kun edesmennyt äitini viimeisinä aikoinaan joutui hoivakotiin, niin siellä hänen huoneessaan ei voinut kuunnella radiota. Ilmeisesti oli niin paksut seinät tms. että radio ei siellä toiminut. Onneksi äiti sai sinne huoneeseensa television. Sittemmin hän siirtyi kuuntelemaan taivaallisia radioita.

      Yksi tuttava kertoi nykyään, että hän ei saa omassa asunnossaan radiota kuulumaan.

      Auttaisiko erillinen antenni? Tuon alla olevan uutisen kopioin netistä:

      "Radiokanavat katoavat monelta – ratkaisu on yllättävän helppo
      FM-radiokanavat ovat poistuneet kaapeliverkoista, ja monissa kodeissa radion kuuluvuus on heikentynyt tai loppunut kokonaan. Myös Yle kertoo muutoksesta ja sen vaikutuksista kuunteluun (https://yle.fi/a/74-20170515). Sisäkäyttöön tarkoitettu FM-antenni vahvistimella tarjoaa helpon ratkaisun radion vastaanoton palauttamiseen."

      • Anonyymi00009

        Yle radio toimii aina


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Yle radio toimii aina

        Eipäs muuten kuulu enää, jos on kaapeliradio.


    • Anonyymi00004

      Avaan radion joka perjantai klo 18.00, silloin laulaa puhelinlangat.

      • Anonyymi00012

        Sama juttu, tykkään kun mummi soittaa mökiltä ja kertoo, että pian on mustikkapiirakka valmis. Hyvä mies, jonka kanssa ollaan oltu yhdessä pian 45 vuotta, lämmittää saunaa. Toivelevynä on vuosikymmenien takainen häävalssi " koskaan et muuttua saa" .


      • Anonyymi00014

        JjjeeeeJeej


    • Anonyymi00005

      En koskaan kuuntele radiota, tuossa se kököttää. Iso, kallis, vanha , varusteena huippuhyvä CD-soitin, joka pyörii päivittäin.

    • Anonyymi00006

      Radio auki aamusta iltaan

    • Anonyymi00007

      Joka arkipäivä.

    • Anonyymi00008

      Ihana kun on radio auki

    • Anonyymi00010

      Vähän on nuo toimittajat vähentäneet radion kuuntelua. Joskus niitä on kaksi ja silloin meinaa mennä kälätykseksi koko homma Ei viitsi tuota metakointia kuunnella.

    • Anonyymi00011

      Kuuntelen radiota. Netissä löytyy kanavia meiltä ja muualta, ympäri maailmaa. Valitsen vain koneelta milloin mitäkin ja milloin mistäkin.
      Radio Pookia kuuntelen musiikin takia, iskelmiä ja tanssimusiikkia soittavat. Läppäri toimii minulla kotikoneena, ja olen hankkinut siihen ylimääräiset kaiuttimet joten hyvä on kuuluvuus.
      Järviradio soittaa hyvää musiikkia laidasta laitaan, sekin netistä.
      Radioitakin on, pari patteriradiota jotka kuuluvat omilla antenneillaan ikkunalaudalla hyvin. Isompi Radio/Cd-soitin hyllyssä ja siinä on pitkähkö oma antennijohto jonka olen nostanut seinälle. Ylen kanavat ja jotkut paikalliskanavat sillä hyvin kuuluvat, Pooki huonommin, ja Järviradio ei oikeastaan ollenkaan.

    • Tottakai kuuntelen Yle areenan kautta valikoinen.

    • Anonyymi00016

      Lapsuudenkodissa oli putkiradio, ja mieleen jäi kytemään että vois hankkia joskus sellasen myös sisustuselementiksi, nyt hommasin sellasen. Kuuntelen paljon radiota puhelimella mp-kaiuttimen kautta mutta äänenlaatu on kyllä putkiradiossa niin mahtava. En ole ylen ykköstä ennen kuunnellut, mutta kerran kuulin"vahingossa" muistojen bulevardin, sen jälkeen olen pyrkinyt sen kuuntelemaan aina kun voin, se tulee 9-10 joka arkipäivä. Mietityttää vaan putkien kestävyys.

    • Anonyymi00017

      Kuuntelen Suomen uutisia silloin kun sieltä tulee politiikka ohjelmaa.

    • Anonyymi00019

      Putkiradiosta muistojen bulevardia.

    • Anonyymi00021

      Lauantaisin vielä muutama vuosi sitten kuunneltiin Poppikoulua puolison kanssa; oli hieno ohjelma mutta se tietenkin lopetettiin...

      Kuuntelen radiota enää vain kesämökillä ja siellä se onkin aina auki. Kaupungissa ei jostain syystä tule radiota kuunneltua

    • Anonyymi00022

      Radion kuuntelu jäi kokonaan yli 30v sitten, kun netti alkoi tehdä tuloaan.

    • Anonyymi00023
    • kuuntelen mielelläni radioo, mutt en toistuvia soittolistoja. Radion kuuntelu on hyvää keskittymistä, jos on oikeesti mukavaa kuunneltavaa.
      Podcastitkin (esim Yle Areena)
      on toisille mieluisia, mä en oo niihin vielä perehtynyt. Oon kai sen verran vanhan aikainen =)

    • Anonyymi00024

      Kuuntelisin. Joiltakin kanavilta tulee hyvää musaa. Mutta kun on vähän aikaa kuunnellut, ei jaksa enää niitä mainoksia. Kun ärsytyskäyrä on tapissa, toosa menee kiinni.

      • Anonyymi00033

        Samma musiikki voi ärsyttää. Onneks on nappula josta saa kii.


      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Samma musiikki voi ärsyttää. Onneks on nappula josta saa kii.

        Kerrottiinko siinä, että musa ärsyttää? Luki-luki ...


    • Anonyymi00025

      On joka huoneessa oma radio ja vielä autossa. Radio Suomi, Järvirado ja Iskelmä. Nyt tuossa paasaa Trumpista ja Grönlannista, mutta Onnensäveltä kuuntelen näin lauantai-aamuisin.
      Yöllä yöradiota, tykkään Laurasta, Lassesta ja Ollista, heillä on kivat jutut.
      Perjantain puhelintoivekonsertti, Pyöreäpöytä ja Kansanradio myös suosikkeja. Olen ajatellut ruveta kuuntelmaan aamuhartauden, lapsuudenkodissa itsestään selvyys, mutta en ole vielä etsinyt kanavaa.

    • Anonyymi00026

      Kuuntelin töissä ollessani ,siitä jo 10 vuotta kun jäin eläkkeelle ,ei nykyään .-

      Gubbe 76

    • Anonyymi00028

      Autossa matkoilla aina radio suomi. Uutisten ja paikallisten liikennetapahtumien vuoksi. Muuten radio pooki ja järviradio tarjoaa vanhaa tanssi ja viihdemusiikkia sopivasti.

    • Anonyymi00029

      Muistan ihan pikkusena kuunnelleeni putkiradiosta mm. Kankkulan kaivoa ja jouluisin tuli Noita Nokinenä, jolla oli kissa kippurahäntä. Hannes Häyrisellä oli pehmeä mukava ääni, kertoili juttuja Kankkulan kaivolta, siellä oli käheä-ääninen Tippavaaran isäntäkin....

    • Anonyymi00030

      Kuuntelen Sunnuntai-iltaisin Taivaan ja maan väliltä -ohjelmaa, joka tulee klo 21 jälkeen Radio Dein ja Patmos Radion yhteislähetyksenä ja kestää 22.30 asti. Ohjelmassa voi esittää kysymyksiä siellä kulloinkin vastausvuorossa oleville henkilöille. Niitä voi esittää soittamalla tai sähköpostitse [email protected]. Numero suoraan lähetykseen 0800 - 411 011

      Joka kuukauden viimeisessä lähetyksessä vastataan kuuntelijoiden aikaisemmin lähettämiin kirjallisiin kysymyksiin, eikä kyseiseen ohjelmaan voi soittaa. Viimeksi mainittuja lähetettäessä esim. sähköpostitse, kannattaa laittaa otsikoksi: Kirjalliset kysymykset

    • Anonyymi00031

      On muuten liian hiljasita et väliilä laitettava taustalle radio auki.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      185
      3099
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      53
      2500
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      242
      2314
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      257
      2046
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      38
      1766
    6. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      9
      1712
    7. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      56
      1701
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      67
      1560
    9. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1520
    10. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      5
      1356
    Aihe