Ihminen kerää aikain matkalla matkan likoja, joita pitää laittaa syntinä poijes. Uskovaisen kilvoittelua se. Älkäämme antako maailman lian kertyä meihimme, älkäämme antako synnin tehä pesää. Jos annat pesiytyä synnin sinuun pysyväisesti asumaan, olet oleva demoneita vilistävä demonipesä. Matkan liat ja viat ovat tieteessäkin todettuja nanopartikkeleita, eli uskon valossa synnin murusia, jotka kannattee aika ajoin siivota omasta sielusta pois, jottei sielu turmeltuisi ja joutuisi synnissä haaksirikkoon. Jeesuksen nimessä ja veressä saamme toisiltamme siunata syntejä anteeksi. Näin yhdessä matkaa tehden saamme kerran periä taivaan ihanuuden. Kannattaa ehdottomasti uskoa.
Vastaukset 9
- Anonyymi00001
Kun me olemme jo Jumalan lapsia/ kipinöitä Hänestä ilman uskomistakin. Olemme täällä virtuaalielämässä kyseenalaistamassa sen. Pitää olla sitä tätä tai tuota.. näin meille uskotellaan ja siksi olemme pihalla kuin lumiukot. Eihän meidän tarvii kuunnella uskonlahkopomoja ja milloin mitäkin seurakuntia,kun totuus löytyy omastatunnostamme. Sisäisestä äänestä, jonka me ohitamme,koska olemme kahleissa kaikenmaailman meille tuputettuihin oikeassaolemisiin. Sitäkö on lapsen usko? 🤷♀️
- Anonyymi00008
Mutta todellisuus kirkastuu sinullekin.
Jumalalla on vain nyksi lapsi, Messias Jeesus, eikä Usko Jumaaan pelasta ketään, Hän on antanut kaiken vallan Pojalleen.
Room. 13:14 Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.
Usko Jumalaan ei tuo tuota mahdollisuutta, joten asasta kirjoittajat saavat painolastikseen islmistisen leiman.
Mutta lopuksi, Jeesuksen seuraajilla on pelastus uskossa Häneen. 1. Kor. 15:24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.
Punaviini huuhtoaa synnit.
Nanopartikkeleita en ole ottanut.
🍷🍷🍷🍷🍷- Anonyymi00011
Punaviini vääntää älynnystyrät vinkuralleen, jolloin jutut alka mennä viistoon. Ei ole suositeltavaa siis kumota punaviiniä hetulaan. Ruskapunkut yms mielenvinouttamisjuomat kannattee jättää rotille. Uskovainen ei niitä juo.
- Anonyymi00012
Nanopartikkeleita tarttuu meihin ilman ottamattaki. Esim tupakkain savussa olevat partikkelit imeytyy ihmisen ihmisten ihoistasielun syvyyteen. Samoin tehtaan putkista ja autojen pakoputkista tupruaa nanopartikkeleita happosateista puhumattakaan. Mikromuovia voi olla ruoassa ja ampiaiset ja tsetsekärpäset ynnä muut itukat myös niitä kuljettaa…. Virukset lukeutuu myös nanopartikkeleihin, vaikka ovat orgaanisia puoliotuksia. Puoliolentoja siinä mielessä, ettei ne lisäänny keskenään, vaan tarvii isäntäolennon, jonka solumekanismit monistaa niitä. Synti toimii ihan samoin ja samoilla periaatteilla. Siksi syntiä pitää jatkuvasti pestä pois.
- Anonyymi00013
Jeesuksessa aukenee meille se totuus, mikä kirkkaudessa meille valaistu on! Jeesus on messias ja vapahtaja, joka puhdistaa kaikki synnit ja tahrat! vain häneen uskomalla on oleva voiton koitos ja kruununa siitä taivaan koti! Jeesus Nimi on nimistä suurin. Halleluja!
Missä Raamatussa ilmenee viat sekä liat?
- Anonyymi00014
Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää". Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas;
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511699Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551