Ihmettelen että ihminen lähtee extremematkalle vapaaehtoisesti ja sitten kun joutuu pulaan niin pelastamiseen käytetään älyttömästi aikaa ja rahaa. Pysyttelisi maalla!
Jari Saarnio
Anonyymi-ap
971134
5Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 97
Vanhimmat
Huomionkipeä tyrkky. Toivottavasti maksaa itse pelastuskulunsa.
Jep, vaikka kuinka extremestä kyse.
Ihmettelen, että media seuraa tuota pelastusoperaatiota. Olisi ottanut huoltoveneen siihen viereen. Ei ole halpaa kauppalaivan kurssia lähteä yhtä soutajaa jeesimään, vaikka olis velvollisuus auttaa. Ihan itse Saario on syypää tilanteeseensa.
Eiköhän sponsorit maksa kulut, isoja firmoja tukijoina.
Tämähän on kuin joku tiktokkaaja, joita koetetaan suitsia kun henkensä kaupalla ottavat osaa haasteisiin. Hänellä on sponsoreita vakuutusyhtiöistä lähtien. Kait se vakuutusyhtiö sitten maksaa pelastuskulut ja jos henki menisi henkivakuutuksista omaisille. Yleensä vakuutusyhtiöt pyrkivät tapaturmien ehkäisyyn ja ihmishenkien suojelemiseen. Tässä laitetaan ukko laineille ja seurataan somessa miten äijän käy. Parmpi olisi näiden sponsorien laittaa rahansa palo-ja pelastustoimeen, sponsoroida oikeaa hengenpelastusta ja sitä mitä pelastuslaitokset supistuneilla rahoituksilla tekevät kaikkien suomalaisten hyväksi arjessa. Nythän vakuutuksenottajat maksaa sitten vakuutusmaksuissaan nämä valtameriseikkailujen pelastusoperaatiot.... voisiko se olla näin?
Ai lehtoo no kuka lähtee niin munien matkojen .mut
450000 hintava leikki matka. Ei oo rahasta pula. Kyllä on tyhmä äijä. Sitten kerjää rahaa. Luulee olevansa sankari. Hahhh. Olis edes mies jä kävisi töissä eikä leikkisi.
Sinähän puhut, niin kuin itse joutuisit maksamaan.
Mene ite töihin ekaa kertaa elämässä - luuseri!
Itse olet joko tyhmä... tai et halua elää. Mieti miten tyhmää on " ihminen luotiin maailmaan" sit ei uskalleta elää.
miten määritellään extreme? jokainen alus on yhtä arvokas.
Ehdoin tahdoin sinne menee ja tietää että ei ole turvallista. Joutais ite omasta pussistaan maksamaan pelastusoperaationsa.
Ei ole kenenkään pakko mennä tuollaiselle matkalle.
Hyvänen aika mitä ihmeitä nämä ihmiset oikeesti ovat jotka mollaavat Jaria täällä.Joku ajaa rallia ja joku formuloita ja joku menee vuorille ,mitä eroa jos jotain sattuu kaikkia yritetään pelastaa parhaimman mukaan.
Kova kunto, kun jaksoi odottaa pelastajia vuorokauden kylmiässä ja märissä vaatteissa, osasi laittaa kordinaatit pelastajille. Kykeni itse nousemaan pelastus verkkoon. Vai oliko kalastus verkko..
Hintalappu 450000 ekeä kyllä on kallis leikki matka.
Mitäs se sinulle kuuluu?
Oikeessa oot. Elämä on tässä ja elämä jatkuu myös sen jälkeenkin.
Narsisti?
Kyllä ja TYRKKY. Vähemmälläkin vaivalla ihminen saa naamavärkkinsä eetteriin.
Kateus on kavala tauti sanoo vanha sananlasku.
Aika harva taitaa kadehtia hypotermiaa Eteläisellä Jäämerellä.
Ja totuudenpuhujalla ei edelleenkään ole sijaa majatalossa.
Todella harva..
Ihmettelen että pysyi hengissä, laittoi pelastajille tiedot sijainnistaan. Hyvä kun pelastui
Mikä ihme vimma on haukkua tuntematonta ihmistä ,täällä oikein urakalla painetaan alas Saarniota .Eiköhän tuo ole paljon parempi harrastus kuin mitä nämä mölisijät täällä uhoaa.
Kyllä tuo nyt näyttää siltä kun minä en uskalla niin ei hyväksytä muillekaan.
Kun ei tee mitään, ei satu mitään. Jari yritte tehdä,sen mitä kukaan ei ollut ennen tehnyt.
Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Tämähän on persujen palsta. Siksi haukutaan.
Kyllä, nuo ihmiset ovat katkeria elämälle. Olkaa iloisia ett on ihmisiä jotka USKALTAA Harrastaa mikä on KUTSUMUS. Suurin osa ihmisistä elää ja uskaltaa sit näitä suoraa-------täytyy elämä olla. Hah hah tulkaa esiin ihmiset joilla elämä on -- tai et mielessäsi ajattelisi.. uskaltaisunko?!!
Menisi töihin niin olisi jollain tapaa yhteiskunnallemme hyödyksi.
Hänhän tekee töitä, mee tänä päivänä itte töihin JOS SAAT TÖITÄ.
Ei tyhmyys ole rohkeutta. Yhtä hyvin voisi hypätä vuorelta alas ja katsoa miten käy. Äijä hakee vaan huomiota.
Ja näkyvyyttä ennen vaaleja.
Niinpä, höpö höpö. Luotiinko meidät olemaan vaan tässä, tässä ja pelätä.. turparullalla nurkassa istua.. uskallanko mennä mihinkään? Korona ajasta täytyis jo oppia. Piiloudu vaikka seinänrakoon niin sielläkään et ole turvassa.
Hämmentävää. Toki omaiset huolissaan, mutta en ymmärrä ko. aihe jopa uutisissa.
Miksi uutisissa venäjän veljestä uutisoidaan? Siellä ihmiset kauhuissaan ja kuolee/kuollut. Uutisointi pois. Antaa vaan viattomien kärsiä? Niinkö? Paljinko sinne menee rahaa? Raha, raha.. perkele ihmisarvoa/ elämää ei rahassa mitata. Eikä jarinkaan. Voi teitä ihmisiä jotkabolette katkeria sille että joku pelastuu ja saa elämän ja oman perheensä luo palata. Makso mitä makso. Edel.mainitut rohkeat, sankarilliset ihmiset eivät mittaa rahassa vaan elämässä .
Siinäpä se ei sinne merelle yksin uskalla edes ihan kuka hyvänsä lähteä,ne on eri MIEHET jotka pystyy tuon tekemään.
Miksi edes täytyis mennä? Näyttämisen haluista uhoamista?
Voisin tehdä saman reitin meidän mökkiveneellä (Terhi 375) ja kahteen kertaan vielä, lännestä itään ja idästä länteen.
Ei ole paha rasti, kun on voimaa vanttuissa. Evästä vain tarpeeksi mukaan, trangia ja pari lavaa Pirkka-olutta.
Huono esimerkki nuorisolle. Just tämä, että henkensä kaupalla otetaan videoita ja kuvia vaarallisista paikoista. Haetaan sillä huomiota. Sitten on pelastushenkilökunnalla hommaa näiden kanssa. Ja, kun otetaan huomioon, että onnettomuuksissa on hengenvaaraan joutuneita ihmisiä, joiden auttamiseen ei aina tunnut resurssit riittävän.
Juuri siksi.
Ei oo fiksua tuollainen "urheilu", kun iso kauppalaiva joutuu tulemaan apuun.
Huomiohuo*a. Kuolkoon sinne merelle minun puolestani.
Mr. Tyrkky
Menisi hoitamaan orpolapsia johonkin kehitysmaahan.
Voi tuota ihmisten pahuutta menis nämä täällä uhoajat itse sinne kehitysmaahan tuskin noita suunsoittaja kukaan kaipaa.
Entä jos olisi menehtynyt sinne valtamerelle? Kommentoitaisiinko silloin, että miksi ei kukaan puuttunut asiaan, kenen vastuulla tämä oli ja kuka maksaa omaisille elatuksen. Joutuisivatko sponsorit huonoon valoon, kun on yllytetty vaaralliseen tehtävään.
Ite oot paha. Oikein emäpaha.
Turhaa öyhötystä jossitella, kun ei menehtynyt.
Jutun todellisia sankareita olivat pelastajat.
Nolo ukko.
Se onkin palomies. Ne eivät kovin älyllistä porukkaa tunnetusti ole. Vrt. persujen kansanedustaja Huru.
Sitäpaitsi soutaminen on maailman helpoin laji - ei tarvii kun vain soudella :)
Ja onko pakko lähteä johonkin toiselle puolelle maapalloa, ihan tarpeeksi haasteita olisi kun aluksi kiertäisi vaikka Kökarin saaren?
Hienoo, nyt löyty uusi ihminen suomen maajoukkueeseen "Soudella vaan"
T. Selänne antanee pian uutisissa kommentit ja toimintaohjeet tilanteeseen.
Ja vaimonsa järjenjättiläinen Sirpa säestää.
Kyseessä on venepakolainen köyhästä maasta, etsii parempaa elämää.
Kalliiksi tulee jollekin/joillekin tuon ukon "harrastus".
Seuraava pelastettava on Joel Harkimo.
Joel luulee olevansa isänsä veroinen purjehtija. Toivottavasti tulee elossa takaisin. Näyttämisen halu on kova isän varjosta.
Kun muuta ei osaa.
Kyllä Jari taas kun pääsee suomeen rupee uutta soutu reissua suunnittelemaan, suomalainen mies ei periksi anna.
Menisi töihin niin olisi edes jotenkin yhteiskunnallemme hyödyksi.
Samaa suosittelen sinulle, ilmainen neuvo.
Jari vois perustaa soutu taksin. Soutamalla Amerikkaan tai minni asiakas hsluaa. Ennen oli joensuussa soutaja joka souti joen yli ei tarvinnu kävellä sillalle jonne oli pidempi matka. Eikä sikkoin ollut keksitty pelastus liivejä eikä muita välineitä.
Mahdatko itsekään työssä olla, kun arkipäivänä keskellä päivää täällä nariset?
Vai räpläätkö puhelintasi työaikana ja varastat työnantajaltasi työaikaa?
Kommentoin tähän vaikka en olekaan tuo kirjoittaja. Olen ansaitulla eläkkeellä, työurani tehnyt ja siitä verot maksanut,
Lapseni ja molemmat lapsenlapseni tekevät kaikki vuorotyötä.
Joten jokainen meistä neljästä pystyisi kirjoittamaan mihin vuorokauden aikaan tahansa varastamatta keneltäkään mitään.
Niinpä, töihin!! Hyvä jos sinulla on töitä.
Soutelijan lärvi näkyy seuraavat viikot aamusta iltaan jokaisessa hömppäohjelmassa ja lehdissä.
Kyllähän Jartsan on lähdettävä uudelle reissulle vaikka tää yritys meni pieleen, eihän miestä voi kunnioittaa jos antaa periksi, uusi sponsorointi vaan pystyyn Jartsalle, Sukari ja Kakkonen vois alkuun antaa sata tonnia uuden veneen hankintaan.
Tässähän on ollut sponsoreina Kesko, lääkärikeskus Aava, Lähitapiola ja mitä muita nimiä veneen kyljessä näkyy.
Nouseeko vakuutus maksut ja Keskon tavarat k6n vene upposi Atlanttiin. Tais tulla uus titanikki.
Mun puolesta olis voinu jättää sinne merelle jos on kerran niin pönttö että moiseen pelleilyyn lähtee.
Pyysi anteeksi, liian vaaralliset olosuhteet kova merenkäynti. Ihme kun selvisi hengissä, moni arvistejila ois ollu Atlantin pohjassa jo aiemmin. Kukaan ei ole soutanut tuota matkaa. Toivotaan ettei enää lähde henkeään kaupittelemaan.
Vene maksaa 140 000eur ja jäi merelle. Mitä järkeä tässä on?
Ei mitään järkeä. Eihän tuo mikään urotyö ole,
Linnaan kutsu hakusessa, pieleen meni yritys 😁 #Amatöörisoutu #nolottaako?
Minä en jaksa ymmärtää tuota vihan määrää mitä tämä Saario saa niskaansa.Pelastetaanha vuorikiipeilijöitä jos mahdollista.Onko tässä tosiaan kyse jostain kateellisuudesta ,koska nämä maakravut eivät uskalla ottaa elämässään mitään vastaavaan.
"Jari Saarion taustatiimiltä tuli vastaus kysymykseen pelastusoperaation kustannuksista.
– Merihädässä olevan ihmisen pelastaminen on kansainväliseen oikeuteen perustuva velvollisuus. Meripelastusoperaatiosta ei aiheudu pelastetulle henkilölle kustannuksia, vaan se kuuluu viranomaisten vastuulle. Mahdolliset aluksiin tai varustamoihin liittyvät vakuutus- ja korvauskysymykset ovat erillisiä, ja niiden osalta vain asianomaiset vastuutahot voivat ottaa kantaa, kertoo Saarion tiedottaja Hanni Marin tiedotteessa."
...eli ei mitään kustannuksia tule Saario/Saarniolle!
Soutiko tää soutelia tosiaan? Airoilla? Oikeasti?
Onneksi umpisuoli oli leikattu ennen souturetkeä. Nuoriso kiipeää tele mastoihin, jotkut kiiperi nosturiin . Jotkut pudonneet, toiset pelastettu. Nyt paatti alkoi vuotaa, kuin seula. Laiva kulki. Monta tuntia ennen pelastamista. Maalla helppo olla viisas, kun merellä sattuu vahinko.
Nuorison vielä jotenkin voi ymmärtää kun ei vielä ole oppineet/opetettu.
Mutta että keski-ikäinen mies käy leikkimään tuollaista soutelua ja sitten joutuu muut pelastamaan...!!!
Pelle
Yhteiskunta maksaa viulut pelastusoperaatiosta ja leikkijollasta!
Kaikista lapsellisinta touhua mitä maa päällänsä kantaa! Itse pitäis selviytyä kun tommoseen leikkimiseen lähtee!!! Huomionkipeä äijä näyttää olevan!!
Kalliiksi yhteiskunnalle on tullut ja tulee olemaan moinen leikki!!
Se onkin palomies🤣
Narsku
No eikös kaikille extremimatkalle lähdetä vapaaehtoisesti sehän on ilmiselvästi näin.
Hän taitaa olla aikamoinen kuolemaa halveksiva tyyppi, vailla yhtään mitään itsesuojeluvaistoa. Tuohon päälle valtava halu roikkua julkisuudessa, kruunaa kaiken.
Mutta joo, se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Ylen mukaan eivät aio korvata Cymona Eagle -alukselle aiheutuneita kymmenien tuhansien eurojen kustannuksia pelastamisesta.
Hei, kyllä sä saat ihan rauhassa ihmetellä. Kaikki nyt kuitenkin ymmärtää, että sulla ei edes teoriassa olisi milloinkaan moista suoritusta kyvykkyyttä edes ajatella, ilman että tulee löysät housun punttiin.
Pohdi nyt tätä hetki.
Ei olisikaan mutta ei myöskään tuollaista hulluutta lähteä edes yrittämään mitään noin päätöntä.
Aivan samaa mieltä..idiootti ja maineen perään
Samaa mieltä.
Mitä huomion kipeys voi aiheuttaa
Joo, olis saanu jäädä sinne merelle mun puolesta.
Kukaan ei muista saunakilpailuja?
Siihen asti retosteltiin kunnes henki meni yhdeltä.
Miten tämä eroaa siitä?
Ei tulis ikävä vaikka olis jääny sinne merelle.
bvbv