Haluan vain ymmärtää

Ei se ole niin yksinkertaista. Joku muu molempien historiasta nyt tekee tämän. Mikä se on? Mistä se tulee. Itseltäni ehkä osittain tiedän mutta mikä se on sinun kohdaltasi en osaa täysin sanoa.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Ei se ole niin yksinkertaista. Joku muu molempien historiasta nyt tekee tämän. Mikä se on? Mistä se tulee. Itseltäni ehkä osittain tiedän mutta mikä se on sinun kohdaltasi en osaa täysin sanoa.

Tämä on hyvin yksinkertaista. Uskon kohtaloon. Olisi niin paljon puhuttavaa ja selitettävää.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Tämä on hyvin yksinkertaista. Uskon kohtaloon. Olisi niin paljon puhuttavaa ja selitettävää.

Erehdyit filosofiin, joka ei todellakaan usko pelkkään kohtaloon 😅 pieni luento siitä miksi ihmiset löytävät toisia ihmisiä tai suhteita.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Erehdyit filosofiin, joka ei todellakaan usko pelkkään kohtaloon 😅 pieni luento siitä miksi ihmiset löytävät toisia ihmisiä tai suhteita.

No mikä on rakastumisen tarkoitus? Niin.

Anonyymi00006 kirjoitti:

No mikä on rakastumisen tarkoitus? Niin.

Olen alkanut ajatella, että rakastuminen ei ole sattumaa. Se, kuka tuntuu “oikealta”, peilaa usein omaa historiaa ja niitä tapoja, joilla on jo varhain oppinut kokemaan läheisyyttä ja rakkautta.
Jo lapsena muodostuu käsitys siitä, millaista rakkaus on: onko se turvallista ja rauhoittavaa vai jännitteistä, etäistä tai ehdollista. Aikuisena saattaa huomaamattaan hakeutua ihmisiin, jotka herättävät samanlaisia tunteita kuin nuo varhaiset suhteet. Ei siksi, että se olisi aina hyväksi, vaan siksi että se tuntuu tutulta.
Rakastumiseen liittyy usein myös syvä toive tulla nähdyksi ja hyväksytyksi tavalla, joka joskus on jäänyt vajaaksi. Ehkä siksi joku voi koskettaa yllättävän voimakkaasti , kuin hän osuisi suoraan johonkin vanhaan, herkkään kohtaan. Se “oikean ihmisen” tunne voi olla enemmän kehollinen ja emotionaalinen reaktio kuin järkiperäinen valinta.
Olen myös huomannut, että voimakas tunne ei aina tarkoita tervettä rakkautta. Jos oma historia on ollut kaoottinen, turvallinen ja tasainen suhde voi aluksi tuntua jopa oudolta tai liian arkiselta. Intensiivisyys ei välttämättä ole merkki syvyydestä, vaan joskus merkki siitä, että vanhat mallit aktivoituvat.
Nykyään ajattelen, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa ihmistä. Oikeampi ihminen on ehkä se, jonka kanssa voi olla oma itsensä, käsitellä vaikeitakin asioita ilman jatkuvaa hylkäämisen pelkoa ja kokea, ettei rakkaus vaadi itsensä kadottamista.
Kun omaa historiaa alkaa ymmärtää paremmin, on helpompi erottaa toisistaan rakkaus ja kaipuu, nykyhetki ja menneisyys. Silloin voi ehkä valita suhteen, joka tuntuu turvalliselta, eikä vain tutun voimakkaalta.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Olen alkanut ajatella, että rakastuminen ei ole sattumaa. Se, kuka tuntuu “oikealta”, peilaa usein omaa historiaa ja niitä tapoja, joilla on jo varhain oppinut kokemaan läheisyyttä ja rakkautta.
Jo lapsena muodostuu käsitys siitä, millaista rakkaus on: onko se turvallista ja rauhoittavaa vai jännitteistä, etäistä tai ehdollista. Aikuisena saattaa huomaamattaan hakeutua ihmisiin, jotka herättävät samanlaisia tunteita kuin nuo varhaiset suhteet. Ei siksi, että se olisi aina hyväksi, vaan siksi että se tuntuu tutulta.
Rakastumiseen liittyy usein myös syvä toive tulla nähdyksi ja hyväksytyksi tavalla, joka joskus on jäänyt vajaaksi. Ehkä siksi joku voi koskettaa yllättävän voimakkaasti , kuin hän osuisi suoraan johonkin vanhaan, herkkään kohtaan. Se “oikean ihmisen” tunne voi olla enemmän kehollinen ja emotionaalinen reaktio kuin järkiperäinen valinta.
Olen myös huomannut, että voimakas tunne ei aina tarkoita tervettä rakkautta. Jos oma historia on ollut kaoottinen, turvallinen ja tasainen suhde voi aluksi tuntua jopa oudolta tai liian arkiselta. Intensiivisyys ei välttämättä ole merkki syvyydestä, vaan joskus merkki siitä, että vanhat mallit aktivoituvat.
Nykyään ajattelen, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa ihmistä. Oikeampi ihminen on ehkä se, jonka kanssa voi olla oma itsensä, käsitellä vaikeitakin asioita ilman jatkuvaa hylkäämisen pelkoa ja kokea, ettei rakkaus vaadi itsensä kadottamista.
Kun omaa historiaa alkaa ymmärtää paremmin, on helpompi erottaa toisistaan rakkaus ja kaipuu, nykyhetki ja menneisyys. Silloin voi ehkä valita suhteen, joka tuntuu turvalliselta, eikä vain tutun voimakkaalta.

Lisäys Sivusta kirjoitus teille jotka yritätte ymmärtää tätä elämää

Anonyymi00007 kirjoitti:

Olen alkanut ajatella, että rakastuminen ei ole sattumaa. Se, kuka tuntuu “oikealta”, peilaa usein omaa historiaa ja niitä tapoja, joilla on jo varhain oppinut kokemaan läheisyyttä ja rakkautta.
Jo lapsena muodostuu käsitys siitä, millaista rakkaus on: onko se turvallista ja rauhoittavaa vai jännitteistä, etäistä tai ehdollista. Aikuisena saattaa huomaamattaan hakeutua ihmisiin, jotka herättävät samanlaisia tunteita kuin nuo varhaiset suhteet. Ei siksi, että se olisi aina hyväksi, vaan siksi että se tuntuu tutulta.
Rakastumiseen liittyy usein myös syvä toive tulla nähdyksi ja hyväksytyksi tavalla, joka joskus on jäänyt vajaaksi. Ehkä siksi joku voi koskettaa yllättävän voimakkaasti , kuin hän osuisi suoraan johonkin vanhaan, herkkään kohtaan. Se “oikean ihmisen” tunne voi olla enemmän kehollinen ja emotionaalinen reaktio kuin järkiperäinen valinta.
Olen myös huomannut, että voimakas tunne ei aina tarkoita tervettä rakkautta. Jos oma historia on ollut kaoottinen, turvallinen ja tasainen suhde voi aluksi tuntua jopa oudolta tai liian arkiselta. Intensiivisyys ei välttämättä ole merkki syvyydestä, vaan joskus merkki siitä, että vanhat mallit aktivoituvat.
Nykyään ajattelen, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa ihmistä. Oikeampi ihminen on ehkä se, jonka kanssa voi olla oma itsensä, käsitellä vaikeitakin asioita ilman jatkuvaa hylkäämisen pelkoa ja kokea, ettei rakkaus vaadi itsensä kadottamista.
Kun omaa historiaa alkaa ymmärtää paremmin, on helpompi erottaa toisistaan rakkaus ja kaipuu, nykyhetki ja menneisyys. Silloin voi ehkä valita suhteen, joka tuntuu turvalliselta, eikä vain tutun voimakkaalta.

Itse hylkäämisen pelko resonoi.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Olen alkanut ajatella, että rakastuminen ei ole sattumaa. Se, kuka tuntuu “oikealta”, peilaa usein omaa historiaa ja niitä tapoja, joilla on jo varhain oppinut kokemaan läheisyyttä ja rakkautta.
Jo lapsena muodostuu käsitys siitä, millaista rakkaus on: onko se turvallista ja rauhoittavaa vai jännitteistä, etäistä tai ehdollista. Aikuisena saattaa huomaamattaan hakeutua ihmisiin, jotka herättävät samanlaisia tunteita kuin nuo varhaiset suhteet. Ei siksi, että se olisi aina hyväksi, vaan siksi että se tuntuu tutulta.
Rakastumiseen liittyy usein myös syvä toive tulla nähdyksi ja hyväksytyksi tavalla, joka joskus on jäänyt vajaaksi. Ehkä siksi joku voi koskettaa yllättävän voimakkaasti , kuin hän osuisi suoraan johonkin vanhaan, herkkään kohtaan. Se “oikean ihmisen” tunne voi olla enemmän kehollinen ja emotionaalinen reaktio kuin järkiperäinen valinta.
Olen myös huomannut, että voimakas tunne ei aina tarkoita tervettä rakkautta. Jos oma historia on ollut kaoottinen, turvallinen ja tasainen suhde voi aluksi tuntua jopa oudolta tai liian arkiselta. Intensiivisyys ei välttämättä ole merkki syvyydestä, vaan joskus merkki siitä, että vanhat mallit aktivoituvat.
Nykyään ajattelen, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa ihmistä. Oikeampi ihminen on ehkä se, jonka kanssa voi olla oma itsensä, käsitellä vaikeitakin asioita ilman jatkuvaa hylkäämisen pelkoa ja kokea, ettei rakkaus vaadi itsensä kadottamista.
Kun omaa historiaa alkaa ymmärtää paremmin, on helpompi erottaa toisistaan rakkaus ja kaipuu, nykyhetki ja menneisyys. Silloin voi ehkä valita suhteen, joka tuntuu turvalliselta, eikä vain tutun voimakkaalta.

Edelleen koen syviä tunteita mutta tämä kirjoitus 💥 mahtavaa💥

Anonyymi00008 kirjoitti:

Lisäys Sivusta kirjoitus teille jotka yritätte ymmärtää tätä elämää

Kiitos vaan, mutta ymmärrän elämää kyllä paremmin kuin hyvin. Ihan asiaa oli kirjoituksesi.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Kiitos vaan, mutta ymmärrän elämää kyllä paremmin kuin hyvin. Ihan asiaa oli kirjoituksesi.

Hyvä että ymmärrät, vieläkö kiinnostaa 😉🤭 et jäisi koskaan paitsi analysointia

Anonyymi00011 kirjoitti:

Kiitos vaan, mutta ymmärrän elämää kyllä paremmin kuin hyvin. Ihan asiaa oli kirjoituksesi.

Nyt kolahti johonkin mitä et ole käsitellyt. Eikö näin

Anonyymi00013 kirjoitti:

Hyvä että ymmärrät, vieläkö kiinnostaa 😉🤭 et jäisi koskaan paitsi analysointia

Analysoin aina kaiken itse, voit sinäkin toki.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Nyt kolahti johonkin mitä et ole käsitellyt. Eikö näin

Olen käsitellyt. Olen käsitellyt kaiken itsessäni, menneisyydessäni, historiassani.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Olen käsitellyt. Olen käsitellyt kaiken itsessäni, menneisyydessäni, historiassani.

Itse vai ulkopuolisen kanssa

Anonyymi00017 kirjoitti:

Olen käsitellyt. Olen käsitellyt kaiken itsessäni, menneisyydessäni, historiassani.

Jotain et ole kun olet minusta kiinnostunut 😂

Anonyymi00020 kirjoitti:

Jotain et ole kun olet minusta kiinnostunut 😂

Ymmärrän sinua ja käytöstäsi erittäin hyvin, juuri menneisyyteni takia.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Itse vai ulkopuolisen kanssa

Itse. Pitäisi kyllä mennä terapiaankin, koska kaikkia haavojaan ei voi parantaa itse.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Ymmärrän sinua ja käytöstäsi erittäin hyvin, juuri menneisyyteni takia.

Mitä samaa sitten on?

Anonyymi00022 kirjoitti:

Itse. Pitäisi kyllä mennä terapiaankin, koska kaikkia haavojaan ei voi parantaa itse.

Se ehkä kannattaisi

Anonyymi00025 kirjoitti:

Se ehkä kannattaisi

Turhaan muille tarjoat sitä terapiaa kun omissasikin teoissasi olisi korjattavaa, ihan vaan hyvällä.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Mitä samaa sitten on?

Vaikka mitä. Kyselet paljon, mutta jätät itse vastaamatta.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Turhaan muille tarjoat sitä terapiaa kun omissasikin teoissasi olisi korjattavaa, ihan vaan hyvällä.

Ei se ollut syyllistävää vaan yleisesti kannustavaa. Jokaiselle se on hyväksi

Anonyymi00031 kirjoitti:

Ei se ollut syyllistävää vaan yleisesti kannustavaa. Jokaiselle se on hyväksi

Joku tuli sivusta huutelemaan.

Terapiaa molemmille.

Netissä roikkuminen on eri asia kuin tänne kirjoittelu ainakin kaipaus mielessä