Ketju on jo liian pitkä mobiililaitteella joten laitan 2 osan aloituksen. Aihe jatkuu samana.
Tammikuu on pian puolessa ja odotellaan kevättä.
Miten menee tänään 2
71
696
Vastaukset
- Anonyymi00001
Koita uudestaan?
- Anonyymi00002
Mitä 70 kymmppiset tekee tänään tai yleensä aamupäivällä?
Kaupoissa, ruokaa ostamassa, matkoilla, nukkuvat, asioilla, katsovat Tv ja txt some kanavilla tai ei vain huvita ja pitävöt lepopäivää ? Minulla olisi muutama video katsottava YT mutta alkoi nukuttamaan syönnin jälkeen.- Anonyymi00004
Lepoahan eläkeikäisillä on suurin osa.
- Anonyymi00003
Hyvä aloitus, turhaa kelailemista läppärilläkin, tuskin kukaan haluaa paneutua enää vanhoihin kuulumisiin.
Olipa ihana aamupäivä. Ajoin Oittaalle hiihtämään, hyvä latu, pääkaupunkiseudun harvoja jos ei peräti ainut latu, jota tällä hetkellä pidetään kunnossa. Ei mitään raivoa, rauhallista eläkeläisten menoa, ihmiset herkistyivät rupatteluihin, Hyvin merkitty reitti että osasi takaisin autolle. Iso kello näytti aikaa, hiihdin 1,5 tuntia. - Anonyymi00005
Huomasin tänään ihan itseni tekemän mokan. Miten olen voinut päätyä ostamaan Ratian mustavalkoraitaisen puuvillaisen yöpaidan. Haluan pestä yöpaidat 60 asteessa. Minkä kanssa tämän laitan, että raidat pysyisivät valkoisina. Valkopyykissä käytän valkopesuainetta, käytän pääasiassa valkoisia lakanoita ja tyynyliinoja. En voi sinne laittaa. Tummat tummentavat yöpaidan valkoiset raidat, näyttää kauhtuneelta jo uutena. Hölmö mikä hölmö minä.
- Anonyymi00007
Olen ostanut Ratian sinivalkoraitaisen yöpaidan viisi vuotta sitten. Pessyt kuudessakympissä joskus jopa 90 vaalean alusvaate ja pyyhepyykin joukossa. Valkoiset raidat pysyneet hyvinä, toki tässä ajassa jo himmenneet. Korjattu pariin kertaan kainalosaumoja, kummasti ovat kuluneet.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Olen ostanut Ratian sinivalkoraitaisen yöpaidan viisi vuotta sitten. Pessyt kuudessakympissä joskus jopa 90 vaalean alusvaate ja pyyhepyykin joukossa. Valkoiset raidat pysyneet hyvinä, toki tässä ajassa jo himmenneet. Korjattu pariin kertaan kainalosaumoja, kummasti ovat kuluneet.
60:ssäkö?
- Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
60:ssäkö?
Kyllä ja kuumemmassa, eikä miksikään ole mennyt.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kyllä ja kuumemmassa, eikä miksikään ole mennyt.
Jatkan vielä, otin riskin ja kokeilin ajatuksella "saas nähä kuinka mamman käy" kun pesin kuumemmassa, eli 90 asteessa, hyvin kävi. Pesumerkin tarkistus osoitti 60 astetta. Mutta älä tee niinkuin minä teen :)
- Anonyymi00071
Anonyymi00011 kirjoitti:
Jatkan vielä, otin riskin ja kokeilin ajatuksella "saas nähä kuinka mamman käy" kun pesin kuumemmassa, eli 90 asteessa, hyvin kävi. Pesumerkin tarkistus osoitti 60 astetta. Mutta älä tee niinkuin minä teen :)
Teen omin tavoin kaiken.
- Anonyymi00006
Tämän ketjun aloituspäivänä oli syntymäpäiväni. Nyt puolesvälis kahdeksaakymppiä. Kuinka aika juokseekaan, mihin ajalla on mahdottoman kiire.
Oli aivan ihana viikonloppu ja paljon ilontuojia, kauniita kukkia, läheiset, kortit ja viestit, siivittävät talvea kevättä kohti. - Anonyymi00009
Eduskuntassa kansanedustajien avustajat kokevat seksuaalista härintää. On se nyt merkillistä, ettei sielläkään saada asiaa kuntoon. Onko joillakin kansanedustajilla munat aivojen tilalla?
- Anonyymi00051
Luulis eduskunnassa osattavan käyttäytyä.
- Anonyymi00012
Jonnenjoutavaa pöyristelyä aiheesta, josta ei saa muuta kuin klikkiotsikoita.
- Anonyymi00013
Älkää puhuko tässä ketjussa politiikkaa eikä linkkejä.
Ihmisten omia asioita.
- Anonyymi00014
Oli kiva, kun poikani vei katsomaan Helsinki LUXia. Oli aivan upea kokemus ja näki useamman, kun autolla liikuimme. Ajattelin kyllä mennä itsekseenkin katsomaan, mutta on vähän haastavaa pakkasella, kun rollalla liikkuu. Tulee kylmä ja pissahätä.
Onneksi poika ulkoilutti!- Anonyymi00039
Niin voi käydä.
- Anonyymi00050
Anonyymi00039 kirjoitti:
Niin voi käydä.
Hyvä laulu..."ei aina käy niin"...
- Anonyymi00015
Kiitos kysymästä, hyvin menee, hiihtokelejä odottelen.
- Anonyymi00016
Missä lumia odottelet. Täällä lunta satanut aamuyöstä asti. Kohta ovat auranneet ladun, pääsen hiihtämään. Oittaalle hurautan tällä kertaa.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Missä lumia odottelet. Täällä lunta satanut aamuyöstä asti. Kohta ovat auranneet ladun, pääsen hiihtämään. Oittaalle hurautan tällä kertaa.
Lunta sataa ja kohta lähden brunssille pihvipaikkaan ja sitten lähikauppaan ostamaan viikon ruuat. Siinä se päivä mukavasti meneekin.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Lunta sataa ja kohta lähden brunssille pihvipaikkaan ja sitten lähikauppaan ostamaan viikon ruuat. Siinä se päivä mukavasti meneekin.
Ostelet kerralla viikoksi, eikö ole painavat kantaa kotia? Itse käyn monta kertaa viikossa, on kevyemmät kantamukset.
- Anonyymi00027
Anonyymi00018 kirjoitti:
Ostelet kerralla viikoksi, eikö ole painavat kantaa kotia? Itse käyn monta kertaa viikossa, on kevyemmät kantamukset.
Ei kantaa tarvitse, kun on rolla johon voi ostokset pakata. Kivasti siinä kulkee viikon ostokset.
- Anonyymi00040
Anonyymi00016 kirjoitti:
Missä lumia odottelet. Täällä lunta satanut aamuyöstä asti. Kohta ovat auranneet ladun, pääsen hiihtämään. Oittaalle hurautan tällä kertaa.
Suomo on suuri maa, ei täällä lounaassa mitään lunta ole.
- Anonyymi00041
Anonyymi00027 kirjoitti:
Ei kantaa tarvitse, kun on rolla johon voi ostokset pakata. Kivasti siinä kulkee viikon ostokset.
Minä satun asumaan samassa talossa missä on valtava ruokakauppa.
Pääsen sinne hissillä, suoraan kauppaan ja tuon suurostokset kaupan ostoskärryllä asunnolle. Vien sitten vaan kärryn takaisin kaupan kärryriviin.
Ennen sai lähteä ulos ja vetää ostoskärryä lumisohjossa tai rankkasateessa. Oli se
raskasta, ostoksilla käynti oli kuin tervanjuontia. - Anonyymi00043
Anonyymi00041 kirjoitti:
Minä satun asumaan samassa talossa missä on valtava ruokakauppa.
Pääsen sinne hissillä, suoraan kauppaan ja tuon suurostokset kaupan ostoskärryllä asunnolle. Vien sitten vaan kärryn takaisin kaupan kärryriviin.
Ennen sai lähteä ulos ja vetää ostoskärryä lumisohjossa tai rankkasateessa. Oli se
raskasta, ostoksilla käynti oli kuin tervanjuontia.On ihan kiva juttu, jos talo on sopivassa paikassa.
- Anonyymi00023
Niin tässä on vain se, että niin kauan Kreml on vaarallinen Suomessa kun pikkukuntien päättäjät ajoivat viikkoja ennen Putin-hyökkäystä metsää nurin rajalta lisätäkseen
venäläisturistien siis Putin-hyökkäyksen kannattajien pääsyä Suomeen
Niin kauan kuin supertyhmyys valltisee - ne tuo töitä Zar-jätekauppaliikkessä -
ei Suomi osallistu nousuu kansanivälisesti jossa tarvitaan optiikkaa, puolijohteita, grafiikkaprosessoreita peli- ja yritysmarkkinoille, järjestelmäpiirejä ...
eikä maitotaloustuotteita, sellua, tuulimyllyjä, energiaa ...
joita tarvitaan kansakunnan juuri ja juuri ylläpitoon mutta ei globaaliin kilpailuun
vauraudesta jota ei saada liittoutumalla takapajulavenäläisten kanssa missään mudossan, niiden turisteja ja maitotaloustuotteiden ostoja ei todellakaan tarvita- Anonyymi00072
Kerätään tavarat ja varaudutaan.
- Anonyymi00024
Tänään pesin ja vaihdoin lakanat. Katsellut tallenteistani Peltsiä ja Osmoa Korvatunturilla.
Laulellut youtubelta iloisia, venäjänkielisiä lauluja.
"Balalaika tassuissa - karhuisia ääniä Venäjältä":
https://www.youtube.com/watch?v=fMj6NyHLj4g&list=RDfMj6NyHLj4g&start_radio=1
* - Anonyymi00025
Vasta-ajetuilla laduilla. Kunto on huono, tarkoita hiihtokunto. Liikun muuten aika paljon, mutta siinä on ihan taas eri lihakset käytössä. Puolentoista tunnin hiihto uuvutti, eikä se todelllakaan ole mitään Takalo-hiihtoa, vaan enimmäkseen jalan siirtelyä toisen edelle. Mutta mieli oli koholla, saavutus sekin.
- Anonyymi00028
Hyvä, hyvä! Minä en ole koskaan hiihdosta pitänyt, mutta kiva oli kuitenkin ulkoilla, kun lunta satoi. On talvi kyllä kivaa aikaa.
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Hyvä, hyvä! Minä en ole koskaan hiihdosta pitänyt, mutta kiva oli kuitenkin ulkoilla, kun lunta satoi. On talvi kyllä kivaa aikaa.
Tänää sataa vettä, tihkuaa ja hiihto käy vesisuksilla...
- Anonyymi00030
Tulipahan saunottua ja Miina pesi seljän :)
Gubbe 76- Anonyymi00034
Mä osti pitkävartisen harjan, miinoihin en usko.
- Anonyymi00031
Kaunis sumuinen sunnuntai on, nollakeli.
- Anonyymi00032
Herätessäni heti hoksasin että yökiskot puuttuivat suusta. Ovat väritöntä läpinkyvää ainetta, joten jonkin aikaa kesti ennenkuin löysien peittojen uumenista ilman rillejä.
Muistattehan painopeiton, Keksi itselleni sellaisen kun oli iso kalastajalangasta virkattu parisängynpeitto. sen taittelen täkkini päälle ja yksin nukkuessa toimi. Siis niitä peittojen uumenia on.- Anonyymi00033
Yökiskot?
- Anonyymi00042
Ostin painopeiton, joka painaa 9 kg. En voi käyttää sitä, kun voimat ovat
menneet "anhittomiin", etten tahdo päästä peitoista yöllä vessaan. Se on
niin painava että tuntuu kuin se litistäisi minut sänkyyn. - Anonyymi00044
Anonyymi00042 kirjoitti:
Ostin painopeiton, joka painaa 9 kg. En voi käyttää sitä, kun voimat ovat
menneet "anhittomiin", etten tahdo päästä peitoista yöllä vessaan. Se on
niin painava että tuntuu kuin se litistäisi minut sänkyyn.Kyllä liian painava on....9kg!
- Anonyymi00054
Anonyymi00033 kirjoitti:
Yökiskot?
Yökiskot ovat hampaissani. Hammaslääkärin mukaan hampaat liikkuvat sivusuuntaan silloin kun hampaita puuttuu takaa. Näin ientaskut muodostuvat ja niihin kertyy ruoantäheitä, joista aiheutuu tulehduksia kun niitä bakteeripesiä ei sieltä itse saa pois.
- Anonyymi00035
Kävimme kaffeella Hagiksen hallissa muutaman entisen duunikaverin kanssa. Oli taas ihan kiva nähdä ja höpistä menneistä ja tulevista. Pohtia, että niin ne vuodet vaan vierivät ja on aikaa kulunut n. neljäkymmentä vuotta siitä, kun duunikavereiksi satuimme.
- Anonyymi00036
Tähän aikaan iltapäivällä alkaa väsyttää ja nukuttaakin jo usein 20 21 aikaan mutta jos menee niin herää parin tunnin kuluttua. Sitten kun 23 24 niin ei saa unta.
Minulle käy noin usein ja nukahdan em aikaan niin herään 1- 3 t kuluttua ja valvon tai vasta 3- 8 nukkuu.- Anonyymi00045
Tavallistahan tuollainen taitaa ollakin.
- Anonyymi00037
Kävin Akseli Gallen Kallelan näyttelyn katsomassa Ateneumissa. Vielä on jonkin aikaa näytillä. Sekä Ajan kysymys.
- Anonyymi00038
Hieno taiteilija oli.
- Anonyymi00049
Tänään 50 vuotta sitten Hesarissa.
Varas oli käynyt verotoimiston hattutelineellä pöllimässä kaikkein arvokkaimmat hatut. Asiakkaat olivat sitten lähteneet talvisäähän paljain päin. Huonommat ja halvemmat hatut olivat saaneet jäädä hyllyyn.
Löysin tänään Prismasta sellaisen loosin, jossa on tämän päivän (viimeinen myyntipäivä) leipä- ja pullatuotteet 40 % alennuksella. Nyt on sämpylöitä ja kolme Dallaspullaa. Tänään en syö yksin, säästöä siis. - Anonyymi00053
Nyt menee köpälle. Suomen eri "asiantuntijat" nyt vaahtoavat että Euroopan ei kannata yhtään antaa Trumpille periksi, useita otsikkoja samasta aiheesta.
Aika pöyröötä ruveta uhoamaan. Oltais tyytyväisiä ihan itteksemme että Grönlannin hamuaminen ei aiheuttanut selkkausta, mitä sitä nyt retostelemaan.
Ja nyt mennään jo tulevaisuuteen ja sekoitetaan siihen koko kansa: "Suomalainen toivoo valtiojohdolta tiukempaa linjaa Trumppiin". Typerää minusta.
Stubbin kanta on paljon järkevämpi, neuvottelu. Nyt pitäisi vain vähän kiittää Trumppia (tuota höperöksi lapseksi tullutta vanhusta) että on hienoa kun neuvottelulla selvittiin konfliktista. Näin Trump olisi tyytyväinen vähän aikaa ennen seuraavaa vallanhurma-toilausta.- Anonyymi00056
On useita syitä miksi Gronlannin on parempi olla Usan valvonnassa kuin pikkumaa Tanskan.
Media ei tuo oikeita syitä esille koska ovat vastapuolella. Jos on median kanssa samaa mieltä toimii itseään vastaan, Poliitikot samoin. Media on aina ollut näin. Muutoksia tulee.. - Anonyymi00057
Anonyymi00056 kirjoitti:
On useita syitä miksi Gronlannin on parempi olla Usan valvonnassa kuin pikkumaa Tanskan.
Media ei tuo oikeita syitä esille koska ovat vastapuolella. Jos on median kanssa samaa mieltä toimii itseään vastaan, Poliitikot samoin. Media on aina ollut näin. Muutoksia tulee..Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen alue.
- Anonyymi00060
Anonyymi00057 kirjoitti:
Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen alue.
Media on aina pitänyt rikollisten puolia eikä kannata pitää oikeana sitä mitä se kertoo ja tapahtunut.
Muutoksia tulossa muuallakin koska vääryydet korjataan mitä illumit, cabal mafia tehneet. Historia ja menneisyys on valheita täynnä. - Anonyymi00061
Anonyymi00060 kirjoitti:
Media on aina pitänyt rikollisten puolia eikä kannata pitää oikeana sitä mitä se kertoo ja tapahtunut.
Muutoksia tulossa muuallakin koska vääryydet korjataan mitä illumit, cabal mafia tehneet. Historia ja menneisyys on valheita täynnä.Joo, Venäjällä media on Kremlin vallassa. Suomessa sellainen ei ole mahdollista.
- Anonyymi00055
Kelalla on mahdoton tehdä asiakaspalvelusta huomattu.
- Anonyymi00058
Hs kirjoitti että on keksitty aine, joka vahvistaa niveliä niin että se saattaa jättää lonkka- ja polvileikkauksessa asennetun tekonivelen historiaan.
Nivelrikon syy on ollut se ettei nivelrusto juuri uusiudu, jos se kuluu pois iän mukana tai ylipainon, kovan rasituksen tai perimän takia.
Tutkijat saivat eläinkokeessa nivelruston uusiutumaan estämällä lääkkeenomaisella molekyylillä ruston ikääntymistä aiheuttavaa entsyymiä. Tutkimus julkaistiin äskettäin arvostetussa Science-tiedelehdessä.
Hiirillä se on on onnistunut. Saattaa heillä, joilla meidän ikäisenä ei vielä ole nivelrikkoa, pelastaa leikkaukselta. Minulla on todettu vain vähäistä nivelrikkoa. - Anonyymi00059
Tammikuun vimppa perjantai, 13 pakkasta heikko tuuli rannikolla, ulos kohtapuoliin, ehkä kahvilaan, ja kirjastoon.
- Anonyymi00063
Jaha, se on 18 astetta ja pitäisi vähän parempaa laittaa päälle kun lähden kaupungille syömään. Tapaan entisen työkaverin, jonka olen nähnyt viimeksi v. 2006. Jännää!
- Anonyymi00066
Kaksi lastenlasta oli mummolla yökylässä ja meillä oli niin kivaa. Lukivat mummolle iltasaduksi Tammen kultaisiakirjoja ja hyvin nukutti. Osat ovat vaihtuneet. Ennen luin minä lapsille ja nyt lapset minulle.
Lapset kasvavat niin nopeasti. - Anonyymi00067
Tämä on 2 ketju ja samat aiheet kuin 1 on.
Aloitusketju on jo aika pitkä joten jatkakaa tätä.- Anonyymi00068
Ikäryhmä viiskymppisissä täytti ilta-ajan, , kun en telkkaria katso.
Siinä sivussa toi vielä seurustelusuhteen pariksi vuodeksi.
Nyt väliin nostalginen olo.
On palsta muuttunut. Muuttu maailmakin.
Hankin uuden tietokoneen, tulostimen ja ison näytön.
Entisellä sai hurmattua ihan aikuisen naisen,
No, nyt ne haaveet on jääneet, muistellaan menneitä, kun ne parhaat ajat on siellä.
- Anonyymi00069
14 pakkasta ja tuuleekin, kahville kaupungille pian tästä kävellen.
- Anonyymi00070
Aamulla lähes 20 pakkasta, putos miinus kahteen hujauksessa.
- Anonyymi00073
On Satanut lunta muutamia senttejä. Jokohan aurinko alkaa haihduttamaan lunta parvekkeen lattialta. Auringon kirkas valo on hieno asia heti aamusta ja minulle parasta. Asuntooni krs talo on aurinko aamusta pohjoinen,itä,etelä.n15 asti parvekkeelle. En välitä ilta auringosta. Suomessa rakennettu liikaa väärään suuntaan taloja. En välitä järveäkään katsella kun on nähnyt, asunut ja uinut lampien, pienempien järvien puhtaissa esissä ja katsellut vuosia Päijännettä ikkunasta.
Minun maisema olisi: näkisin ikkunasta metsää,pensaita,toisten talojen joidettuja pihoja ja ihmisiä. kulkemassa pienemmillä teillä ja vilkkaampi tie näkymässä kauempana. Haluaisin nähdä ikkunasta lintuja puissa ja maassa taapertamassa. - Anonyymi00074
Aamu oli huonompi mutta hyvä kun tuli lunta lisää. Nyt ihana sää, hiihtämään tai muuten ulkoilemaan.
- Anonyymi00075
Nukuin pienet päiväunet ja kun heräsin niin muistin unesta sen, että olin oman krs talon pyörävarasto oven vieressä ulkona ja minulla pari 3 tavaraa sylissä ja oven vieressä oli vanhaa keltavihreätä siistiä nurmea sellaista kun varhain keväällä on ja ilma oli kirkas. Oli siinä joku ihminenkin. Kukkalaatikkoni oli kadonnut muka siitä enkä muista mitä tavaraa minulla oli miksi olin siellä ja menin sitten ala aulaan hissille mutta siinä oli liukuportaat eikä ne lähtenyt liikkeelle ja siihen heräsin. En muista usein unia. En ollut ajatellut mitään unessa ollutta asiaa lähiaikoina. En ole koskaan uskonut unien merkityksiin. Muistan paremmin päivällä nähdyt unet.
Mieleeni jäi se talven jälkeinen maan keväinen tunne.- Anonyymi00077
Liukuporras tuli siitä, että näin edellisenä päivänä videon jossa kissa yritti mennä ylös vääriä portaita pitkin ja joku mies siirsi sen yösmeneviin portaisiin. Uniin tulee niitä asioita joita olemme näheet, kuulleet aiemmin.
En juuri muista unia koska kun herää ne häipyy pian mielestä.
Olen nähnyt joskus pahoja painajaisia ja niiden syy saattoi olla seinän takana asuva. .
- Anonyymi00076
Aamusta lähtien aurinkoa. Pakkasta oli 20 aluksi. Söin liikaa jaalkoi väsyttää mikä ei ole hyvä.
Piti hoitaa eräs asia puhelimella ei taida tapahtua tänään.- Anonyymi00078UUSI
Keitto ei väsytä.
- Anonyymi00079UUSI
Lumitöiden merkeissä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1345432Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313892No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392067- 241833
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv251739- 411660
- 511621
- 301574
- 401536