kuin muita työttömäksi jääneitä. Miksi kansalaisten pitää heitä elättää
jopa yhdeksän vuotta ?
Kansanedustaja voi saada sopeutumisrahaa jäädessään pois eduskunnasta. Vuonna 2026 sopeutumisraha on edelleen käytössä oleva etuus, jolla turvataan entisen kansanedustajan toimeentuloa edustajantoimen jälkeisenä aikana, jos hän ei heti työllisty.
Sopeutumisrahan keskeiset ehdot vuonna 2026 ovat:
-Kesto: Sopeutumisrahaa maksetaan edustajantoimen kestosta riippuen vähintään yhden vuoden ja enintään yhdeksän vuoden ajan. Jos edustaja on toiminut tehtävässä vähintään 15 vuotta, hän voi saada tukea enimmillään tuon yhdeksän vuoden ajan tai kunnes hän täyttää 65 vuotta.
-Määrä: Sopeutumisrahan määrä on yleensä sama kuin kansanedustajan eläkkeen, ja se määräytyy kertyneiden edustajavuosien perusteella. Suurimmillaan etuus voi olla lähes 7 000 euroa kuukaudessa.
-Vaikutus muihin tuloihin: Muut ansiotulot ja tietyt sosiaalietuudet vähentävät maksettavan sopeutumisrahan määrää.
Sopeutumiseläkkeen poistuminen: Sopeutumisraha korvasi aiemman sopeutumiseläkkeen vuonna 2011. Vanha sopeutumiseläkejärjestelmä on ajettu alas, ja viimeisetkin vanhan mallin mukaiset eläkkeet lakkautettiin siirtymäajan jälkeen vuonna 2022, minkä jälkeen kaikki siirtyivät sopeutumisrahan piiriin.
Eduskunnasta pudonneita kansanedustajia pitäisi koskea samat säännöt
27
226
Vastaukset
- Anonyymi00001
Missä on tasa-arvo ? Hallitus potkii päähän muita työttömäksi jääneitä.
- Anonyymi00025
Mikä tasa-arvo? Rikkaiden mielestä rikkaus kuuluu vain rikkaille. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyät aina, kun porvarihallitus on vallassa.
- Anonyymi00002
Nuori nainen kompastui eduskuntatalon portaissa. Muuan PS:n kansanedustaja
riensi paikalle ja auttoi neidin pystyyn.
”Miten voinkaan kiittää?”, nainen huokasi.
”Antakaa äänenne meidän jalolle aatteellemme”, kansanedustaja sanoi.
”Polveni minä satutin, en päätäni.”- Anonyymi00016
Annoin tuon ykkösen, vitsi oli hyvä vaikka sitten koskisi mitä puoluetta tahansa.
Oikeiston äänestäjä
- Anonyymi00003
Kun eduskunta päättää sääntö ei muutu koskaan, ei edes nyt,
vaikka "rahaa ei ole mihinkään" - Anonyymi00004
Suomessa mihinkään kelpaamaton voi päästä ministeriksi ja saada 7000 € kk
sopeutumisrahaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d0ef1041-77c9-4a31-b27c-c3c3db56f2fc- Anonyymi00005
Kumma kun ei töitä saa :D
- Anonyymi00006
Jos muu kuin ministeri jää työttömäksi sitä hallitus kepittää ja leikkaa tuet.
- Anonyymi00008
Kyllä tuollaisella summalla loisisi jo hyvin mielellään.
- Anonyymi00015
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kumma kun ei töitä saa :D
Ei kannata 7000 euron sopeutumisrahalla töitä hakea, voi vahingossa saada ja
joutua töihin.
- Anonyymi00007
Jos kansanedustajan palkka ja mahdollinen eläke olisivat samat kuin ''siviilityössä''
olisiko vaaleissa ketään ehdolla :))- Anonyymi00017
Olisi. On ihmisiä jotka aidosti haluavat vaikuttaa. Palkkatöitä ei riitä kaikille. Ehkä he jotka sinne pääsisivät, olisivat enemmän mukana sydämellään, ei takataskun lompakolla.
Näistä syistä ainakin. - Anonyymi00024
Anonyymi00017 kirjoitti:
Olisi. On ihmisiä jotka aidosti haluavat vaikuttaa. Palkkatöitä ei riitä kaikille. Ehkä he jotka sinne pääsisivät, olisivat enemmän mukana sydämellään, ei takataskun lompakolla.
Näistä syistä ainakin.Se on totta: "on ihmisiä, jotka aidosti haluavat vaikuttaa". Mutta jos / kun he pääsevät eduskuntaan ja kansanedustajiksi, he eivät enää voi ja saa. Siellä toimii ryhmäkuri, siellä ei sooloilla ja tehdä omiaan / omia päätöksiä, vaikka ne olisivat kuinka hyviä.
- Anonyymi00026
Anonyymi00017 kirjoitti:
Olisi. On ihmisiä jotka aidosti haluavat vaikuttaa. Palkkatöitä ei riitä kaikille. Ehkä he jotka sinne pääsisivät, olisivat enemmän mukana sydämellään, ei takataskun lompakolla.
Näistä syistä ainakin.Ihmiset saavat usein valtaa työskentelemällä yhteiseksi hyväksi empatian ja yhteistyöhalukkuuden avulla. Valta muuttaa kuitenkin ihmistä ja lopuksi he menettävät juuri nuo ominaisuudet, kun pääsevät valtaan.
Vallan tunne vähentää empatiaa. Tieteellisten tutkimusten mukaan pienikin määrä valtaa voi muuttaa ihmisen toimintaa ja ajatusmaailmaa. Monet rikkaat ovat esim. sitä mieltä, että ahneus on vain hyvä asia.
- Anonyymi00009
Näin
- Anonyymi00010
Ok.
- Anonyymi00011
Työkkäriin hekin. Kannatetaan.
- Anonyymi00012
Mitä ihmettelemistä tuossa on. Kun on kansanedusta, voi ihan itse määritellä omat etuudet. Ei kai ne omia etuuksia mene huonontamaan kuin ihan pakon edessä.
- Anonyymi00020
JOTAIN RAJAA HÄRSKIYDESSÄKIN !
- Anonyymi00013
Niin, tai heidän täytyy uudelleen kouluttautua toiseen ammattiin ellei entinen työnantaja ota heitä enää töihin, tai jos eivät 6 kk sisään sopeutumisrahan alkamisesta ole saaneet työpaikkaa. Someen ja lehtien kolumneihin kirjoittaminen ei ole työtä.
Asiasta toiseen, Paavo Väyrysen pahoinpitelijä sai 45 päivän sakon teostaan. (270Euroa). Väyrysen olisi pitänyt vastata käräjäoikeuden puhelimeen kello 10 mutta hän puhui toista puhelua 26 minuutin ajan. Kun tahallaan pitkittää oikeuden työaikaa, pitäisi oikeastaan Väyrysen maksaa tuo päiväsakonmaksu käräjäoikeudelle. - Anonyymi00014
Kyllä näitä käytäntöjä pitää pystyä muuttamaan samoin kuin muidenkin ihmisten , ei nuo lie ihmisiä kummempia nuokaan , mutta eihän meillä ole korruptiota , eihän.....
- Anonyymi00018
Sopeutusraha on täysin ansaitsematon etuus. Pois vaan, kuka tekee aloitteen, minä allekirjoitan.
- Anonyymi00019
Joudutaan ensi keväästä alkaen elättämään pariakymmentä persua.
- Anonyymi00028
Irvokasta.
- Anonyymi00021
Kyllä. Kansan palvelijoita, jotka kynivät kansan köyhäksi. Pelleporukka puoliksi. Heti.
- Anonyymi00023
Samalle viivalle muitten työttömien kanssa !!!
- Anonyymi00027
Mitä ihmeen luxuskansaa kansanedustajat ovat, että ne voivat olla
eri asemassa ?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1865069- 141711
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631616Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91403Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491110Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7780