Katseletko kotimaisia elokuvia?

Anonyymi-ap

Lapsuuskodissa meillä varsinkin äiti tykkäsi katsella vanhoja kotimaisia elokuvia. Joskus naapurin isäntä tuli meille katsomaan, kun heillä ei silloin televisiosta näkynyt se kanava jolta tuo kotimainen elokuva tuli. Minua silloin ärsytti elokuvien teennäinen puhetyyli.

Vanhemmiten olen itsekin alkanut katsella arkisin Yle TV1:ltä klo 13 jälkeen tulevia kotimaisia elokuvia. Välillä melodraamaa, Niskavuori-elokuvia ja jännitystä. Pekka Puupäät ja Suomisen perheet olen jostakin syystä jättänyt väliin. Tänään taas ajattelin vilkaista, mitä siellä näytetään.

133

1355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Katselen päiväfilmejä kunhan ei aivan noloja ole, tänään tulee ihan hyvä olettaisin, 'Se alkoi sateessa'. Joo, katselin pikkasen sitä Suomisen-perhettä, siinä sitä oli sitä teennäisyyttä, jäi kesken...äh.

      • Anonyymi00006

        "Se alkoi sateessa" jäi nyt kyllä minulta kesken. Ei oikein kiinnostanut ensivaikutelman perusteella.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        "Se alkoi sateessa" jäi nyt kyllä minulta kesken. Ei oikein kiinnostanut ensivaikutelman perusteella.

        No, kyllä, nimi oli niin lupaava, mut aikamoista soopaa, aivan tuli mieleen turhapurot, samanlaista sekavaa lööperiä alusta loppuun. Se näis surkeissakin on et ulkokuvauksissa näkee hienoa vanhaa Suomea, Helsinkiä ja muutakin.

    • Anonyymi00003

      Laitoin tähän äsken viestin, joka pikavauhtia poistettiin. En tiedä, mitä pahaa siinä oli? 🤔

      • Anonyymi00044

        Automaatti on ohjelmoitu eikä osaa toimia.

    • Anonyymi00004

      Vain poikkeustilanteessa.

    • En katso. Joskus nuorempana saatoin katsoa jotain Suomisen perhettä tai Niskavuoren elokuvia mutta nyttemmin ei kiinnosta. Jotenkin jo niissä oleva dramatisoiva musiikki ei soita sieluni säveliä :).

      • Anonyymi00095

        Ajankuluna menevät kuitenkin, sielun ravinteeksi.

      • Anonyymi00095 kirjoitti:

        Ajankuluna menevät kuitenkin, sielun ravinteeksi.

        Hyvä jos niin. Minun sieluani ne eivät enää ravitse :). Mieluummin luen vaikka jotain kirjaa dieluni ravinnoksi.

    • Anonyymi00005

      50-luvun elokuvat ovat hyviä, vanhat ovat niin teatraalisia.

      • Anonyymi00091

        Niistä voi nauttia silti, jos asennoituu vastaanottavaisemmaksi.

    • Anonyymi00007

      En katso päiväelokuvia kun on ylinäyttelemistä ja sellaista falsettiääntä josta ei saa kaikista selvää. Ei varmaan hassumpia juonia, jos nykyiset näyttelijämme esittäisivät.
      Tänä iltana tulee A-L Härkösen Kenraaliharjoitus. Jotain naisten välistä seksuaalisuutta, joka ei nyt kyllä kiehdo mutta kun siskokset Iina ja Minka esittävät sisaruksia niin heidän vuoksi ainakin aloitan katsomisen.
      Lähes kaikki 2000-luvun kotimaiset katson muutenkin. Useita olen jo nähnyt elokuvissa. Vares on niin outo ettei oikein pysy kärryillä juonesta.

      • Anonyymi00110

        Onhan monet aika tylsiä.

    • Anonyymi00008

      Näköjään Kahdeksan surmanluotia tulee jatkosarjana Yle Teema Fem tiistaina 13.1. klo 22.05 alkaen kaksi jaksoa. Yle Areenastahan nuo voi katsoa vaikka kaikki jaksot. Lapsena muistan että meillä tuota katsottiin. Ehkä en halua niin ankeaa ohjelmaa enää nähdä.

      • Sen olen myös katsonut.

      • Mun lapsuuden pelottavin elokuva oli MikkoNiskasen kahdeksan surmanluotia, erittäin raa'asti ja väkivaltaisesti kuvattu perhetragedia. Vieläkin puistattaa, realisminsa. Pahuuden näkeminen.

      • Anonyymi00016
        Mummunen kirjoitti:

        Mun lapsuuden pelottavin elokuva oli MikkoNiskasen kahdeksan surmanluotia, erittäin raa'asti ja väkivaltaisesti kuvattu perhetragedia. Vieläkin puistattaa, realisminsa. Pahuuden näkeminen.

        Minä aloin eilen katsella tuota Kahdeksan surmanluotia Yle Areenasta ja katsoin kaikki jaksot peräkkäin. Viimeksi sitä ennen katsoin sitä lapsena. Vaikka tuo elokuva ei kaikilta osin seuraa todellisuutta, niin on hyvin surullista, että päähenkilö oikeassa elämässään vielä myöhemmin kuristi ex-vaimonsa. Voi sanoa, että olisi ollut parempi jos se mies ei ikinä olisi koskenut alkoholiin!

      • Anonyymi00022

        Niskanen teki tappajasta uhrin, yksipuolinen elokuvaksihan se on.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Niskanen teki tappajasta uhrin, yksipuolinen elokuvaksihan se on.

        En sanoisi "uhri" vaan kuvasi sitä aikaa, kun ihmiset pistettiin puun ja kuoren väliin. Ikävä kyllä, vaikka maailma on muuttunut tuolta ajalta, niin samassa tilanteessa on nyt, armon vuosina 2025 》》pari miljoonaa ihmistä!! Tuleeko uusia laukauksia (en tarkoita hulluja)??

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        En sanoisi "uhri" vaan kuvasi sitä aikaa, kun ihmiset pistettiin puun ja kuoren väliin. Ikävä kyllä, vaikka maailma on muuttunut tuolta ajalta, niin samassa tilanteessa on nyt, armon vuosina 2025 》》pari miljoonaa ihmistä!! Tuleeko uusia laukauksia (en tarkoita hulluja)??

        Joo, on helppo syytellä muita, aina. Missä se suomalainen sisu on?

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Minä aloin eilen katsella tuota Kahdeksan surmanluotia Yle Areenasta ja katsoin kaikki jaksot peräkkäin. Viimeksi sitä ennen katsoin sitä lapsena. Vaikka tuo elokuva ei kaikilta osin seuraa todellisuutta, niin on hyvin surullista, että päähenkilö oikeassa elämässään vielä myöhemmin kuristi ex-vaimonsa. Voi sanoa, että olisi ollut parempi jos se mies ei ikinä olisi koskenut alkoholiin!

        Niinpä, mutta elämä on.
        Tuo oli kyllä hyvä elokuva, toki elokuvaan sovitettu. Emme me kai kukaan tiedä sitä todellista todellisuutta, mutta hyvän elokuvan Niskanen teki.
        Ilmeisesti todellisuus oli jotain muuta, koska rouvakin muutti samaan kylään ja olivat tekemisissä "niin myötä kuin vastamäessä". Ikävä kyllä, molemmat kera alkoholin. Käsittääkseni mies elää vielä, on hyvin iäkäs. Lapset??

      • Anonyymi00086
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Niskanen teki tappajasta uhrin, yksipuolinen elokuvaksihan se on.

        Uhrin? Se oli kovaa aikaa. Et ole elännyt silloin?
        Maailman on muuttunut, nyt on ihan samanlaista, mutta modernimmin. Enää ei ole pienviljelijöitä, 10:tä kakaraa tuvassa, töitä ei ollut silloinkaan ja vain yksi tienasi, jos oli niitä töitä. Samaan kurjuuteen on suomalaiset pistetty, mutta modernissa maailmassa. Suomi pistettiin muutamassa vuodessa kivikaudelle. Kiitos maailman mielistelypolitiikan.

      • Anonyymi00097
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        Mikään ei anna oikeutta tappaa ihmisiä, jos itsellä on paha olla.

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Joo, on helppo syytellä muita, aina. Missä se suomalainen sisu on?

        Sisu on pinanalla.

    • Anonyymi00009

      En katsele. Ovat niin kökköjä dialogiltaan ja ylipäätään taiteellinen anti on surkea, kuten useimmiten myös juonikin ja toteutus. Aika aikansa kutakin.

      • Anonyymi00011

        Hyviäkin on joitain mm. Palmu-filmit, Elokuu, Juurakon Hulda, josta jopa Hollywood teki oman version silloin, Hilmanpäivät, Pastori Jussilainen, Niskavuoretkin ihan ok jne.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Hyviäkin on joitain mm. Palmu-filmit, Elokuu, Juurakon Hulda, josta jopa Hollywood teki oman version silloin, Hilmanpäivät, Pastori Jussilainen, Niskavuoretkin ihan ok jne.

        Tuntematon sotilas vanhana versiona. Siunattu hulluus, Manillaköysi. Onnellinen mies, Loma.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Tuntematon sotilas vanhana versiona. Siunattu hulluus, Manillaköysi. Onnellinen mies, Loma.

        Tulitikkuja lainaamassa, Kuu on vaarallinen...

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Tulitikkuja lainaamassa, Kuu on vaarallinen...

        Hienoja......

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Hienoja......

        Aku ja Uuno loistaa.

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Tuntematon sotilas vanhana versiona. Siunattu hulluus, Manillaköysi. Onnellinen mies, Loma.

        Monia.

    • Anonyymi00014

      Tänään päivällä tuli 'Tositarkoituksella' niminen heikko esitys, puunaamaisia näyttelijöitä ja juoni nolo.

      • Anonyymi00017

        Huono on nytkin 14.1.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Huono on nytkin 14.1.

        Onneksi en alkanut katsomaan, muuta kuin muutaman minuutin. Ansa Ikonen siinä operettitähtenä pääsi käyttämään taitojaan, kun oli koulutukseltaan laulunopettaja.

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Onneksi en alkanut katsomaan, muuta kuin muutaman minuutin. Ansa Ikonen siinä operettitähtenä pääsi käyttämään taitojaan, kun oli koulutukseltaan laulunopettaja.

        Äsken tuli -49 tehty filmi, edellisvuonna Lontoossa olympiakultaa keihäässä voittanut Tapio Rautavaara näytteli hieman tönkösti sokeaa kemistiä. Hillevi Lagerstam ja Lasse Pöysti myös mukana. Ei parhaita suomielokuvia tämäkään.

      • Anonyymi00087

        No, joskus Suomessa tehtailtiin el8kuvia oikein urakalla. Eivät kitisseet miljoonia "tekorahaa". Tottakai silloinkin tehtiin floppeja, no en tiedä sen aikaisia katselulukuja, jos niitä nyt mitattiinkaan, mutta eikö yksi huvittelutapa ollut se, että ihmiset kävi oikeissa elokuvissa?
        No, nykyään kitisevät fyrkkaa, fyrkkaa ja tuloksena on surkeita tekeleitä.
        Mietin tuossa esim Tuntematon Sotilas elokuvaa. Uusi versio todella surkea. Miten eroaa vanhasta? Näyttelijät ja roolityöskentelyt. Nyky puunaamat vst sodan käyneet. Sota oli niin lähellä vielä, että näkyi "omana kokemuksena" roolisuorituksussa.

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Outoja filmejä on jokainen.

      • Anonyymi00129
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Äsken tuli -49 tehty filmi, edellisvuonna Lontoossa olympiakultaa keihäässä voittanut Tapio Rautavaara näytteli hieman tönkösti sokeaa kemistiä. Hillevi Lagerstam ja Lasse Pöysti myös mukana. Ei parhaita suomielokuvia tämäkään.

        On ne jotkut aika hassuja.

    • Anonyymi00015

      Joitakin vanhoja katson mutta uudet tympivät. Hämärissä otoksissa meluavan musiikin sekaan mumisevia hahmoja.

      • Anonyymi00018

        Aki Kaurismäellä on joitakin hyviä elokuvia esim. Mies vailla menneisyyttä.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Aki Kaurismäellä on joitakin hyviä elokuvia esim. Mies vailla menneisyyttä.

        kuvasiko hän naurismäen suvun menneisyyttä?

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        kuvasiko hän naurismäen suvun menneisyyttä?

        En tiedä.

    • Minä ainakin rakastan vanhoja kotimaisia, siell on vanhaa maisemaa katseltavaksi, ja siihen elämän aikaan, erilaista kulttuuria, pukeutumista, menneiden vuosien kultaa.
      Näitä kotimaisia löytää myös : https://elonet.finna.fi/
      Voit ilmaiseksi katsella valitsemiasi kotimaisia. Yllinkyllin, ja vähän enemmänkin.

      • Anonyymi00024

        Kiitos tästä, en ole tiennyt tuosta lainkaan, ja katsominen näköjään käy ilman mitään kirjautumisiakin, kokeilin. Erinomainen linkitys!

      • Anonyymi00024 kirjoitti:

        Kiitos tästä, en ole tiennyt tuosta lainkaan, ja katsominen näköjään käy ilman mitään kirjautumisiakin, kokeilin. Erinomainen linkitys!

        Olehyvä! * on aina ihanaa laittaa vahinko kiertää * =) vaikkei kello kaulassa!

      • Anonyymi00118
        Mummunen kirjoitti:

        Olehyvä! * on aina ihanaa laittaa vahinko kiertää * =) vaikkei kello kaulassa!

        On siellä paljon vaikka mitä, nyt vasta osasin ettiä.

    • Anonyymi00027

      Huomenna perj. tulee 'Majuri maantieltä' niminen filmi, jossa on rooleissa mm. Pätkä, Justiina ja talonmies Pikkarainen....

      • Anonyymi00028

        Masa Niemen ainoa päärooli tässä oli, roolin nimi Pikkarainen. Aika lyhyt filmi, hieman yli tunnin vain, Helismaan tarina-pläjäys, yksi sivurooli oli fakiiri Kronblom, hoonosti soomee puhuva taikuritemppuilija, muistan sen niistä Sirkuspapukaija ohjelmista...

    • Anonyymi00029

      Mykkäfilmin 'Pohjalaisia' katoin eilen Elonetistä.

      • Anonyymi00030

        Ylpeilyä ja trossaamista, häjyylyä ja toisaalta körttiläisyyttä, reirua meininkiä, suoraselkäisyyttä.

    • Anonyymi00031

      Joo ja en, pääasiassa en. Enemmistö noista vanhoista on niin ylinäyttelemisiä, ettei voi kattoo.
      Pekka ja Pätkä ja nää Palmut on tullut miljoona kertas uusintana, että nekin saa olla ihan kattomatta.

      • Anonyymi00111

        Pitää kattoo vanhalla silmällä, vähentää kriittisyyttä.

    • Anonyymi00034

      Huomenna tulee klo 12 Yle Teema Fem elokuva: Miestä ei voi raiskata, Jörn Donnerin ohjaus v. 1978. Olen joskus tuon nähnyt. Eipä taida kiinnostaa toista kertaa katsoa.

      • Anonyymi00035

        Ei toista kertaa, se oli aika kamala.

    • Anonyymi00036

      Taidanpa tänään katsoa Hedelmätön puu v. 1947 elokuvan, jossa on kyse lapsettomuuskriisistä. Yle TV 1 klo 13.20.

      • Anonyymi00037

        Tuo oli yllättävän hyvä, varsinkin jonkun Pekka Puupää-filmin jälkeen katsottuna. Kestänyt hyvin aikaa, ja loppuratkaisu oli helpottava.

    • Anonyymi00039

      Tänään tulee klo 13.22 Sven Tuuva v. 1958 Yle TV 1:llä. J.L. Runebergin runoon perustuva elokuva lapsenmielisen Sven Tuuvan sankariteoista vuoden 1808 sodassa.

      • Anonyymi00040

        Veikko Sinisalon loistava rooli Tuuvana.

    • Anonyymi00042

      LOMA-elokuva v. 1976 tiistaina Yle Teema Fem klo 21.55 tai Yle Areenasta vaikka samantien.

      Risto Jarvan klassikkokomediassa pankkivirkailija Aimo Niemi haaveilee matkasta talviolympialaisiin, mutta päätyy vahingossa etelän rantalomalle. Matkalaukkukin on vaihtunut naispuolisen henkilön matkatavaroihin. Kisakatsomon sijasta Aimo viettää rantaelämää sovelletuin varustein, vähin rahoin, nälkäisenä ja haaveillen turhaan salaperäisestä naisesta.

      • Anonyymi00046

        Kauan sitten olen nähnyt, silloin se oli aika heikko, ehkä nyt olisi parempi aika katsoa.

      • Anonyymi00094
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Kauan sitten olen nähnyt, silloin se oli aika heikko, ehkä nyt olisi parempi aika katsoa.

        Moni asia voi muuttua ajan kanssa.

    • Anonyymi00043

      Eilen katson Syke-elokuvan Särkynyt sydän, jossa Holopainen oli pääosassa. Ihan hyvä.
      Nyt on odottamassa Kyllä isä osaa- elokuva. Siitä katsoin aikanaan ne sarjat. Voi olla että nyt vitsit tuntuvat vanhanaikaisilta mutta katson kuitenkin. Todnäk olen tyytyväinen siihenkin. Speden katsoin muutama ilta sitten, oli hyvä.
      Joten en niitä ikivanhoja enää katso mutta 2000 luvulla tehdyt jokseenkin kaikki.

      • Anonyymi00049

        Kyllä isä osaa -sarjassa olivat todella ilkeitä toisilleen. En itse ymmärrä, mikä siinä oli huumoria, loppujen lopuksi. Tönkkö ja kökkö.

      • Anonyymi00093
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Kyllä isä osaa -sarjassa olivat todella ilkeitä toisilleen. En itse ymmärrä, mikä siinä oli huumoria, loppujen lopuksi. Tönkkö ja kökkö.

        Taso on ollut paree ennen.

    • Anonyymi00045

      En katso!

      • Anonyymi00078

        Joskus vaan....

    • Anonyymi00047

      tänää tulee päiväfilmi....

      • Anonyymi00048

        Minäkin ajattelin katsoa sen tänään klo 13.20 tulevan v. 1959 Kovaa peliä Pohjolassa. 👀

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Minäkin ajattelin katsoa sen tänään klo 13.20 tulevan v. 1959 Kovaa peliä Pohjolassa. 👀

        Aika vaatimaton oli, jotain puuttui tai oli tehty väärin.

      • Anonyymi00114
        Anonyymi00050 kirjoitti:

        Aika vaatimaton oli, jotain puuttui tai oli tehty väärin.

        Ainha niin...

    • Viimeisin Kaija Koon elämäntarina elokuva Kaunis rietas onnellinen.

      • Anonyymi00051

        Hyi helva, miksi meitä rangaistaan niin tällä? En pidä KK:sta enkä varsinkaan OA:sta.

      • Anonyymi00051 kirjoitti:

        Hyi helva, miksi meitä rangaistaan niin tällä? En pidä KK:sta enkä varsinkaan OA:sta.

        Mitennii meitä? Eihän sinun sitä tarvitse katsoa jos et halua :).

      • Anonyymi00052

        Onko mielestäsi järkevää tehdä tuollaisia elokuvia?

      • Anonyymi00052 kirjoitti:

        Onko mielestäsi järkevää tehdä tuollaisia elokuvia?

        No onko elokuvan tarkoitus olla " järkevää?
        Mikä tuossa sinun mielestäsi ei ollut " järkevää".

        Jos KaijaKoo ja kumppaninsa on tuon elokuvan laillaan hyväksynyt niin miksi ei voisi tuollaisenkin fiktiivisen tarinan tehdä?

      • Anonyymi00053
        Siili25 kirjoitti:

        Siis tarkoitin julkkiksesta tehdä filmiä, en oikein tajua miksi, ketä hyötyy, rahaa se ei tuota kellekään. Oikea elokuvantekijä kirjoittaa oman tarinansa, ja filmaa sen, tai tekee jostain hyvästä aiheesta omanlaisensa version.

      • Anonyymi00053 kirjoitti:

        Siis tarkoitin julkkiksesta tehdä filmiä, en oikein tajua miksi, ketä hyötyy, rahaa se ei tuota kellekään. Oikea elokuvantekijä kirjoittaa oman tarinansa, ja filmaa sen, tai tekee jostain hyvästä aiheesta omanlaisensa version.

        Solar Filmsin tuottaman elokuvan on ohjannut Selma Vilhunen. Varmaan kysymyksesi pitäisi heittää heille ja Kaijalle. Elokuva huippusuositusta artistista. Minusta se oli viihdyttävä. Tykkäsin. Olen huonompiakin ja ikävystyttävämpiä nähnyt.

      • Anonyymi00054

        Jaa, Selma Vilhunen, olen valmis kehumaan häntä jos tekee elokuvan, mut lahjat ei taida riittää kuin turhuuksiin.

      • Anonyymi00125
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        Jaa, Selma Vilhunen, olen valmis kehumaan häntä jos tekee elokuvan, mut lahjat ei taida riittää kuin turhuuksiin.

        Aina ei heti löydä omaa alaa lahjoilleen.

    • Anonyymi00055

      Dynamiittityttö oli huono filmi eilen päivällä.

    • Anonyymi00056

      Hyvä elokuva rauhoittaa ja auttaa keskittymään.

    • Anonyymi00058

      Elonet myös näyttää vanhoja elokuvia.

    • Anonyymi00059

      "Me tulemme taas" huomenna päiväfilminä, lauluja, ja lempeä, sano siirakki.

    • Anonyymi00060

      Tiistaina 3.3 tulee SF-Paraati.
      Taunon ja Ansan hyvä leffa.

      • Anonyymi00061

        SF-paraatin alussa marssitaan Helsingin kaduilla lippujen liehuessa, siellä on myös hakaristilippu selvästi näkyvissä. Malmsten teki hyvän musiikin tähän filmiin.

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        SF-paraatin alussa marssitaan Helsingin kaduilla lippujen liehuessa, siellä on myös hakaristilippu selvästi näkyvissä. Malmsten teki hyvän musiikin tähän filmiin.

        Tekovuosi oli 1940, ja siinä esitellään Olympiastadionia sanoen et parin vuoden päästä siellä on suuret kisat, sota siirsi kisoja kymmenellä vuodella.

    • Anonyymi00064

      Tänään tulee päiväfilminä vanha kotimainen taas. Pimeän pirtin hävitys.

    • Anonyymi00066

      Urpo-Kalevi-Irmeli Kakkanen /os Kekkonen.

      • Anonyymi00067

        Kauhea oli Pimeä pirtti, Tauno ei ollut SF-paraatin tapainen...huh.

    • Anonyymi00068

      Tänään Minna Canthin päivänä Yle Tv 1 klo 13.20 Minna Canthin näytelmään perustuva elokuva kihloissa olevasta naisesta, jota menneisyys ei jätä rauhaan. O: Orvo Saarikivi. N: Mervi Järventaus, Edvin Laine, Esko Vettenranta, Maire Suvanto. (1945) (Mv) (U) ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 15 min

      • Anonyymi00069

        Katsoin ja hyvä filmi oli, draamaa ja tunteita.

    • Anonyymi00070

      Äsken tullut 'Lasisydän' oli sekava ja outo komedia, Matti Kassila on ohjannut parempiakin.

    • Anonyymi00071

      Piukat paikat on nyt areenassa.

    • Anonyymi00073

      Tuo Lasisydän, joskus katsoin, en nyt enää muista juonta muuta kuin että oli outo. Leea Klemola pääosassa, eikö se ollut jotenkin seko ja veljensä kanssa siinä hääräsi.

      Onko joku katsonut voittajakuvan, Jossain on valo joka ei saammu. kun niin eilen hehkutettiin? On ruudussa, mutta mulla ei ole sitä maksettu.

    • Anonyymi00074

      Päivällä tulee tänään outo filmi, pitää ehkä katsoa mikä ihme se onkaan.

    • Anonyymi00075

      'Maaret, tunturin tyttö' äsken, ja oli ihan hyvä.

    • Anonyymi00076

      Lännne lokarin veli päivänäytöksenä, Pakarisen Esa pääosassa.

    • Luottomiehen menen seuraavaksi elokuvateatteriin katsomaan.

    • Anonyymi00077

      ELO-netissä monia hyviä, teksitys vain olisi hyvä olla, kun vanhoissa on äänenlaatu heikko, saa välillä arvata mitä puhuvat.

    • Anonyymi00079

      Dome Karukoski hyvä ohjaaja, hänen filmit hyviä.

    • Anonyymi00080

      Katson aina Kaurismäen elokuvat. Haluan nimittäin esiintyä ns intellektuellina eli älymyksenä ja sellaiset niitä elokuvia kuulemma Pariisissa asti katselevat. Tosin myönnettäköön, että niitä "katsellessa " olen oppinut taidon nukkua silmät auki. Olen myös opetellut sivistyssanakirjan ulkoa ja keskustelussa sujuvasti posmitan hienoja sanoja joiden merkitystä en tiedä mutta eivätpä tiedä muutkaan. Minusta on pian tulossa Suomen johtava ja tunnetuin älymys Esa Saarisen ja Tarja Halosen asemasta. Varmaan Esa ja Tarjakin katsovat Kaurimäen veljesten tuotantoa.

      Terveisin Iiro Intellektuelli Iitistä

    • Anonyymi00081

      Elo-netistä äsken katsoin Aarne Tarkaksen elokuvan 'Ei ruumiita makuuhuoneeseen', semmonen kevyt hömppäfilmi, eniten yllätti alkuteksteihin jäänyt virhe, yhden päänäyttelijän nimi oli siinä; Marjatta Kalllo, hänen nimensähän on tietysti Kallio, ei Kalllo. Mukana filmissä on aikamoinen määrä tunnettuja näyttelijöitä pikkurooleissakin.

      • Anonyymi00083

        Anneli Saulin nimi on epäespanjaa Conzales

      • Anonyymi00096
        Anonyymi00083 kirjoitti:

        Anneli Saulin nimi on epäespanjaa Conzales

        Kaunis oli hän.

    • Anonyymi00082

      Katselen, olen laittanut tekstityksen ja ääni on mykkänä.

    • Anonyymi00084

      Tuleehan noita joskus kateltua, jos on aikaa. Toiset on niin naurettavia, ylinäyteltyjä ja niin dramaattisesti esittivät roolejaan, että lopetan. Jotkut on ollut ihan ok katseltavia.

      • Anonyymi00120

        Onhan ne sellaisiakin.

    • Anonyymi00088

      Vanhat elokuvat tuntuu paremmilta jostain syystä kuin ennen, ehkä siksi kun itsekin on iäkäs.

    • Anonyymi00090

      Tänään meinaan katsoa Luottomiehen, jota huonoksi sanotaan. Kun ei tässä yhteiskunnassa ja elämässä ylipäätäänkään enää tiedä mihin luottaa, niin jännittyneenä odotan onko kuva minulle hyvä vai huono.

      • Anonyymi00092

        En katsonut, ehkä myöhemmin .

    • Anonyymi00098

      Tänään yle tv 1 klo 13.15 Jumalan tuomio

      Tuomarisuvun poika palaa kotiseudulleen ja saa tietää isänsä syyllistyneen oikeusmurhaan kansalaissodan aikana. O: T. J. Särkkä, Yrjö Norta. N: Ansa Ikonen, Tauno Palo, Aku Korhonen. (1939) (U) ohjelmatekstitys (suomi) 1 h 34 min

      • Anonyymi00099

        Katsoin sen, aika hyvä ei niitä heikoimpia vanhoja joita on niitäkin. Tässsä on joitakin yhtymäkohtia amerikkalaiseen klassiseen fiilmiin 'A place in the Sun', pääos. Elisabeth Taylor ja Montgomery Clift, siinäkin oikeuteen joutuva itse pitää itseään syyllisenä, (vaikka aiheuttikin ihan vahingossa uhrin kuoleman), koska oli toivonut uhrin kuolemaa joka tapauksessa. Ja loppu on molemmissa filmeissä samankaltainen myös.

    • Anonyymi00100

      Tulee kattaeltua.

    • Anonyymi00101

      Huomenna tulee Siltalan Pehtoori. Päiväkuvana.

    • Anonyymi00104

      Oho! Joku poisti kun laitoin viestiä, että tänään Yle Teema Fem klo 21.45 tulee elokuva Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä v. 1946 (ja tuo on myös ensi sunnuntaina klo 13.30 nähtävissä).

      • Anonyymi00105

        Hyvä filmi, tosi draamaa, epätoivoa, rakkautta, turhautuneisuutta, Tauno Palo, Emma Väänänen ja muut osaa.

      • Anonyymi00108
        Anonyymi00105 kirjoitti:

        Hyvä filmi, tosi draamaa, epätoivoa, rakkautta, turhautuneisuutta, Tauno Palo, Emma Väänänen ja muut osaa.

        Tuo Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä -elokuva on Yle Areenassa vuoden 2026 loppuun nähtävissä. Voi vaikka katsoa useammankin kerran.

      • Anonyymi00109
        Anonyymi00108 kirjoitti:

        Tuo Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä -elokuva on Yle Areenassa vuoden 2026 loppuun nähtävissä. Voi vaikka katsoa useammankin kerran.

        On hyvä et niis on teksti, muuten sais arvailla mitä puhuvat.

    • Anonyymi00106

      Tänään tulee Juha, katsoa pitää.

      • Anonyymi00107

        Hyvä filmi oli "Juha", draamaa ja tunteita yllinkyllin. Mahtavissa Kuusamon maisemissa kuvattu, onkohan yhä nuo kosket siellä vapaina?

    • Anonyymi00112

      Elonetissä on lähes 200 filmiä, useimmat katsottavissakin.

    • Anonyymi00113

      Joka toisessa filmissä on jostain syystä laulukohtauksia.

    • Anonyymi00115

      En enää, vanhat on jo kaikki nähty ja uusia en ole kun pari katsonut,, Teräsleidit ja Sata litraa sahtia eikä niitäkään tarvii uusintana ottaa

      • Anonyymi00116

        Teräsleidit näin oikein elokuvateatterissa, olihan se aika erikoinen.

    • Anonyymi00117

      Rio Gonchos katsottavana.

    • Anonyymi00119

      Huomenna on harvinainen päiväfilmi 'Kesäyön lapset'.

      • Anonyymi00124

        Tuo oli hieman outo, mutta ei huono, erilainen vain mihin on tottunut, perustui vanhaan Kanteletar-taruun.

    • Anonyymi00123

      En katso. Minulla ei ole ollut telkkasia moneen vuoteen! Netistä katson rikossarjoja ja dokumentteja ja muita kiinnostavia juttuja!

      • Anonyymi00126

        Samoin, netistä saa mitä haluaa...ja koska vaan.

    • Anonyymi00127

      Ennen sentään tehtiin muitakin elokuvia kuin julkkiksista, joita nykyään on tehdään liikaa.

    • Anonyymi00128

      voi noita pertikkejä...

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe