Hiihtämään

Joko kaupungissa on ladut rannoilla ja järvellä?
Missäs on nuotiopaikat, onko kirkonsalmella?
26607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Sinä et mitään nuotiopaikka tarvitse kun hiihtämään menet, kierrät lenkin hiihtämällä ja menet kotiisi lämpimään ja syöt siellä makkaras mikrossa lämmittäen.

Äänestä
  • ???

    Äänestä

  • Nuotiolla paistetut makkarat on hyviä verrattuna mikro makkaroihin.

    1Äänestä

Kumpusaareen näyttäisi olevan jäälatu, siellähän on kaksi laavua. Uimarannasta näyttäisi olevan lähtöpaikka.

Äänestä
  • Luuniemen kärjessä voi paistaa makkaroita.

    Äänestä

Mäne kahtomaan,eläkä kysele.

Äänestä

Sulaispa kaikki lumet ja jäät heti!

Äänestä

Miksi niitä latuja pitäisi olla? Eikö sukset ole alunperin tehty siksi, että ihminen pääsisi liikkumaan vaivattomammin umpihangessa. Oikeanlaiset sukset vaan jalkaan, niin reittejä on loputtomasti, eikä tarvitse odotella latujen valmistumisia. Laturuuhkat ja raivot ovat umpihankihiihtäjälle tuntemattomia käsitteitä ja luonnosta pääsee nauttimaan ihan uudella tavalla, omassa rauhassa.

3Äänestä

Sunnuntai-ja makkarahiihtelijät pysykää pois laduilta sillä MINÄ TREENAAN!

Äänestä
  • Onneksi on tähän asti vielä ollut vähäluminen talvi ja ladut surkeassa kunnossa. Umpihangessa saisit kovempaa treeniä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onneksi on tähän asti vielä ollut vähäluminen talvi ja ladut surkeassa kunnossa. Umpihangessa saisit kovempaa treeniä.

    Kun vain hidastelijat ja taivastelijat pysyy poissa laduita.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kun vain hidastelijat ja taivastelijat pysyy poissa laduita.

    Onneksi rantaväylä, Luuniemenväylä ja Sankariniemi-Pöllösenlahti väli ovat yhdistettyjä hiihto/kävely reittejä, joissa kyltein muistutetaan luisteluhiihtäjää väistämään kävelijää, mahtaa kaltaistasi vituttaa, kun joudutkin ottamaan muut huomioon ja olet vielä väistämisvelvollinen.

    5Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onneksi rantaväylä, Luuniemenväylä ja Sankariniemi-Pöllösenlahti väli ovat yhdistettyjä hiihto/kävely reittejä, joissa kyltein muistutetaan luisteluhiihtäjää väistämään kävelijää, mahtaa kaltaistasi vituttaa, kun joudutkin ottamaan muut huomioon ja olet vielä väistämisvelvollinen.

    Heikoimmat väistäköön.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Heikoimmat väistäköön.

    Eli hiihtäjien väpelöt.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eli hiihtäjien väpelöt.

    Minä olen raivoraitis hiihtäjä

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Minä olen raivoraitis hiihtäjä

    Mitä tuo raitis-sana tuossa tekee. Eikö pelkkä raivo riitä.

    Äänestä

Hiihtää voi kesälläkin , jos ja kun hinku on?? Pito vaan Parempi? Talvi on surkeaa aikaa. Eihän aikoinaankaan latuja ollut? Nykyään kaikki pitää olla Valmista uusavuttomille! Höh? Tuletki saa luvatuille paikoille tehdä kun Järki mukana! Ääliöitä kyllä nykyään Riittää😤

Äänestä

Minunkin veroeuroilla siellä mällätään. Ladut pitää olla ja makkaranpaistopaikat sun muut, kumma kun ei jo valmiiksi paistettuja makkaroita kun pidä olla!!

Äänestä
  • Niinpä! Uusavuttomuus rehottaa! Kaikki pitää olla valmista ressukoille? Mitähän vielä? Perseen Pyyhintäkö??? Joltakin!!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niinpä! Uusavuttomuus rehottaa! Kaikki pitää olla valmista ressukoille? Mitähän vielä? Perseen Pyyhintäkö??? Joltakin!!

    Suksien voitelupalvelu voisi olla Luuniemen laavulla ja matonpesupaikalla, yötä päivää niin työllistyisi kuusi suksihuoltajaa, näin niinkuin vinkkinä uudelle vapaa-aikajohtajalle.

    Äänestä

Taitaa olla moni viesti sitä savolaista huumoria.
Hienosti tuolla on mennyt, rantareitillä kun talvella kävelee niin ei ole ollut laturaivoa eikä muutakaan.

Nykyään kuitenkin on ihmeellistä että jos joku kävelee edessä vaikka kevyenliikenteen väylällä ja takaa ajele joku polkupyörällä, jalankulkija voi mutkitella ja hortoilla välillä keskellä väylää niin se takana pyöräilevä ei sitten millään uskalleta soittaa kelloa ja huutaa että "poes alta tiältä tullaan". Luullaan että henkilö jolle huudetaan pahastuu.
Sitä kelloa vois rimpauttaa merkiksi vaikka väylä on vapaa niin taivaalle tuijottajatkin tietää ajoissa että pyöröilijä on tulossa. Pyöräilijä vois kiittää että hänet huomioidaan. Itse kun soitan kelloa niin kohdalla sanon että "anteeksi soitin varmuuden vuoksi kelloa"

Äänestä

Ylipäätään Iisalmessa kaekki hyvin. Mänkeepäs hiihtelemmään Helsinkiin sinne sinne.mikä se nyt onkaan missä sauvoilla sovitaan silmiin. Paloheinään..

Äänestä
  • Vantaan Hakunilassa on hyvät ladut.

    Äänestä

Tokihan kuntoliikunta pienentää terveydenhuoltokuluja, joten latujen tekemiseen pitää käyttää hyvinvointialueen rahoja. Jos Hvan rahat ei riitä, niin potkitaan työntekijöitä pois. Ei pidä käyttää kuntaveroja latujen kaltaisiin typeryyksiin

Äänestä
  • Liikuntaa voi harrastaa muutoinkin kuin vain hiihtämällä. Ihan pelkkä reipas kävely on jo ihan hyvää liikuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Liikuntaa voi harrastaa muutoinkin kuin vain hiihtämällä. Ihan pelkkä reipas kävely on jo ihan hyvää liikuntaa.

    Ja se onnistuu arkivaatteilla, jolloin urheiluvälineisiin ei tarvitse laittaa euroakaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joko kaupungissa on ladut rannoilla ja järvellä?
Missäs on nuotiopaikat, onko kirkonsalmella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu