ajan kauhuissani siitä, että miksi minun halutaan kärsivän niin valtavan paljon joka ikinen päivä, en ollut mielestäni tehnyt mitään pahaa kenellekään koskaan! Ainoa asia mitä halusin, oli tehdä töitä mieluisassa työpaikassa ja saada elää rauhassa. Ja pärjätä omillaan. Miksi minulta vietiin oman näköinen elämä ja vain sen takia, että muka jonkun toisen henkilön toive olisi ollut tärkeämpi?
Olin vuosien
Anonyymi-ap
7157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuka, tai ketkä päättivät sen, että minun toiveeni voisi unohtaa ja minun pitäisi ruveta toteuttamaan minulle täysin vieraan ihmisen toivetta! Ei niin voi toimia, ei sellainen ole oikeudenmukaista! Olen olettanut että Suomessa ollaan oikeudenmukaisia, mutta monen vuoden ajan niin ei todellakaan toimittu! Hyi saisitte hävetä, te projektin aloittajat! Toivottavasti karma kostaa tavalla tai toisella!
Ja virkakoira puraisi noin puolet ahterista pois ja koiran haukunta säikäyttää vieläkin vai miten se palstaäijä menikään? Ei kai kukaan niin tyhmä ole että vielä siinä vaiheessa yrittää pötkiä pakoon, kiinnihän se nääs käy😏
Vinkki muillekin raivosta tai jostsin vihreille miehille ei kannata olla hulkki siinä vaiheessa tassut pystyyn ja takaperin
Ei mene jakeluun tämäkään aloitus...
Koitahan jaksella siellä kun palstsäikön mokellukset ei avaudu, hyvä että jotain millä rassata pientä päätään. Jaksuhali🥱
Niin että haluat ystäväksi vain oman ikäisiä miehiä ja työskentely lasten kanssakin on evätty käppänältä. Projektia ei olisi saatu aloittaa ja kohta hakkauspsykoosit tulille ja kohti ääretöntä. Onko sua puppeli kaltoinkohdeltu jo peräti sieltä päiväkoti ikäisestä asti? Mamma oli ilkeä, se on selvä.
Mee jo hoitoon!