Epävarmuus ei haittaa. Vaikka se paistaa sinussa syvältä, en aio iskeä heikoimpiin kohtiin, tai rutistaa en läskeistä.
Läski nainen.
Anonyymi-ap
581320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Mua ei rutisteta eikä halata.
Traktorilla halataan ja siitä aitaukseen.
Kyllä mun mielestä poliisi vois tulla nuuskimaan ne sun takametsät ja kallion kuinka monta sinne on haudattu ja mereen? varsinainen sonni olet
Makaako riinuska 97 sinun maillasi
Vuonna 2017 katosi se nainen
Olen ihmetellyt miksei Google muka oo tietoinen pahatekijän liikkeistä tuolloin.
Kyseisen alueen poliisi on erittäin korruptoitunut. Ainakin tuolloin oli. Mies hermostui myös kaikesta silloin. Pienikin. kontakti poliisilta ja kauhea reaktio.
Taitaa olla minikikkeli sulla!
Tulihan se totuus sieltä! Miksi haukut naista?
Siinä se lukee, että on läski ja huono itsetunto. Jota en kilttinä miehenä käytä aseena tai muutenkaan pilkkaa toisen näkyvästi täysin surkeaa itsetuntoa.
Ei oo mulla ainakaan surkea itsetunto.
Kiltit miehet on kyllä jo niin nähty.
On.
Mistä näin päättelet?
Mutta sä oot valehtelia joten lopeta selitys
Ei mene läpi
Suoraa vittuilua! Ei edes huumoria
Enkä mä oo tulossa sun lähistölle
Kun kerta emakkona pidät
Ja vain sairaalla päällä mietit taas.
Mä pysyn jatkossa poissa .
Lähden koska rakastan
Mutta en voi elää sun saraan mielen kera!
Hyvästi
Jii mies
Kuka on Jii mies?
Ei haittaa toi mies on narsisti ja todella hullu maajussi sillä viiraa.
Tämä on narsistin kirjoitus älä välitä
Täysin apinan tasolla oleva vanha nainen.
Älä valehtele.
Huomenta vaan. En ole vanha tai tyhmä enkä liity teidän draamoihin.
Mistä osasit vasta tähän kotka.
Onneksi annat itsestäsi erittäin intellektuellin kuvan kun änkeät jo hyvissä ajoin päivää, eli aamuyöstä inflyensaamaan palstan kekeäijän feikkidialogissa, eli yksinpuhelussa eli monologissa, se nuorempi ”häirikkö” tehoduosta minkä olet tämän vanhemman kanssa perustanut. Koita kierosilmä pitää Vielä kulissit pystyssä julkisesti kaikille kaikkea kivaa- mm transasia on niin lähellä sydäntä ja saamelaisten oikeudet on tärkeitä ym korulauseita
Jaa, sä taidat olla se joka sai rukkaset?
Tarvitaan emakon käsittelyyn.
Nii. Sai todellakin
Nyt piisaaa.
Vai lisätäänkö kierroksia? Voin sen nimenkin kertoa.
Tais kuitenni ollaki hyvä lypsämää ko nii on ikäväs ja jurnutat tiäl perrää😉
Mikäli näin olisi tapahtunut mitä viehättävällä kiertoilmaisulla tässä palstaäijän monologin kautta kuvaat niin itkis ilosta vieläkin ja yleistettävä fakta on. Palaahan sinäkin maanpinnalle
Olet järjestäin näiden kaikkien naisten nimiä hokenut täällä.
Miksi? käykö tapahtumat mielen päälle jo pikkuhiljaa
Ei näy positiivisia tunteita.
Harjoitellaan: toivo hänelle silti hyvää hänenen elämän matkalle.
Plajon onnia paskamahalla!! Jippii!!!
Jos et edes pidä hänestä,
miksi riehut tällä sättimässä?
Jos hän sanoi ei, se oli palvelus molemmille, kaikille.
Jatka matkaa. Ei ole mitään nähtävää.
Kirjoitustaito ?
Voisit soveltaa tätä ajatusta myös tämän palstaäijän itseinhon täyteiseen juttujen suhteen sen sijaan että proosailet jostain palveluksesta ”kaikille@ hyvin suureellisella retoriikalla
Laitoitko edes niille kukkia haudalle voisko ne vielä löytää
Hui mitä juttuja. En uskalla iltaisin yksin enää liikkua kun näitä lukee. Naiselta sivusta.
Ei kannata ainakaan hänen maillaan. Vihaa koiran lenkittäjiä koska ne on hänen maat.
Missäs päin asuu?
Hyvä näin.Koiran jätökset houkuttelee petoja asutuksen lähelle(navetta).
Sulla mitään navettaa ole😂autohalli navetta
Sepä vasta olisikin omituinen vihan siirrännäinen, jonkun koira tai kyseisen koiran jätökset. No mutta, eteenpäin
Onhan se vähän outoa että mies on näillä sivuilla narsistina saaanut metsästää 30v touhuta mitä haluaa kenenkään kiinnostumatta. Sitten kun nainen jolla onkin pokkaa blokata estää ja lopettaa suhde niin mies alkaa vainota. Kiusata. Stalkata Laittaa koiria kyttäämään ja ajelemaan perään. Hajoittaa puhelimen että saa sen sisälle seurantaa. Mitä se on? älä ikinä yritä erota narsiStista
Koska heidän itsetunto ei sitä kestä! taas on jätetty. ensin äiti jätti sitten vaimo jätti nyt kaikki naiset jättää ja tinderissäkään ei kuulema kukaan tykkää😭😭😭😭 yyyyyyyyyyyyhyyyyyyyyy miesystävätkään ei enää soita
Kaikista huvittavinta on ne valkonaamasen vanhan miehen ILMASTOINTI TEIPIT MOTO SAAPAISSA🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣KAS KUN EI OLE KÄVELYSAUVAT SÄNGYSSÄ TAI ROLLAATTORI😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😭🤣🤣🤣🤣
Voi kyllä meillä oli hauskaa nurmijörvellä kun kippurassa naurettiin vanhalle hönölle🤣🤣🤣
Huomasin. Luulosairaita naisia.
Tarviit kohta bambberssit
Oot saanu liikaa mies munaa perseeseen kun kakka tulee pienessäkin ponnistuksessa noi paljo housuun. taitaa vähän etutauhas vaivaakin olla kun pissi pätkii.
Sinulle toivottavasti lopputili.
Osastolle terveisiä. Esimies kyllä ottaa yhteyttä.
Olen yksityisyrittäjä tätä nykykykyä😁 iha mite va
P saa kyllä soiton.
Älä valehtele.
No antaa palstaäijän kokea olevansa yksityinen yrittäjä, ei se varmaan itsessään keneltäkään ole pois ns, kummallista intettä siellä täällä palstan kommentteihin toistava valehtelija ihan itse
Ei ole läskiä. Pitäskö sun jo pikkuhiljaa tietää kuka ihminen on kukin. Kauhea massapsykoosi jokainen kirjoittelee jotakin ja esiintyy toisina ihmisinä. Välttämättä ei edes tunne ihmisiä, mutta pakko paskaa levitellä, kun päät on sitä täynnä.
Sitä ihtiään todellakin täynnä tämä palstaäijän starttaama humpuukiketju, jossa epämääräiset ihmiset heittelee verbaalisia pipanoita hakuammunnalla sinne tänne
On se kumma kun ei se ylipainoinen typerä narttu susta tykkää kun eihän se parampaakaan saa ajatuksella siellä lähdetty liikeelle sitten.
Tietoisku ap:lle läski on ikuista, rumat puheet senkun lisääntyy.