Viikonlopun Iltalehdessä oli kiinnostava artikkeli seksuaalirikollisten terapiasta.
Miksiköhän tällainen ohjelma pyörii vain vankilassa eli vasta sitten kun on jo käynyt huonosti? Olisiko mahdollista, että vastaavanlaista ennaltaehkäisevää toimintaa olisi myös ulkopuolella, vapaaehtoisuuspohjalla? Tai että vankilan asemesta, lievemmät tapaukset määrättäisi pakolliseen terapiaan.
"Voiko seksirikollinen parantua?
Iltalehti 16.7.2005 8:04
Pedofiilien ja raiskaajien riskiä uusia rikoksensa voidaan sitkeällä työllä pienentää. Jotkut ovat kuitenkin avun ulottumattomissa, eikä syyllisyytensä kieltäviä vankeja edes oteta mukaan ohjelmaan.
Kuopion vankilassa pyörivä seksuaalirikollisten toimintaohjelma antaa viitteitä siitä, että pedofiilien ja raiskaajien riskiä uusia rikoksensa voidaan sitkeällä työllä pienentää. Kuusi vuotta käytössä olleeseen Stop-ohjelmaan kelpuutetuista vain hyvin harva on palannut vankilaan tai jättänyt ohjelman kesken.
Kahdeksan kuukauden pituisen ohjelman on ehtinyt käydä läpi 79 miestä, joista lähes seitsemänkymmentä on sittemmin vapautunut vankilasta. Kaksi on palannut seksuaalirikoksen takia vankilaan. Kolme on jouduttu poistamaan ohjelmasta mielenterveysongelmien tai muiden syiden vuoksi. Parhaillaan ohjelmaa käy läpi 16 miestä.
"Ei paha luku"
- Kaksi vankilaan palannutta ei ole paha luku, mutta toisaalta täytyy muistaa, että seksuaalirikokset ovat usein piilorikoksia, toteaa erikoissuunnittelija Kimmo Hypén Rikosseuraamusvirastosta.
Koska seksuaalirikokset jäävät usein piiloon, niiden uusimisriski näyttää tilastojen valossa yleensäkin pienemmältä kuin useimpien muiden rikosten.
Rikosseuraamusviraston tekemässä tutkimuksessa havaittiin hiljattain, että noin 18 prosenttia seksuaalirikokseen syyllistyneitä palasi jonkin rikoksen vuoksi vankilaan kolmen vuoden seuranta-aikana. Esimerkiksi rattijuopoista palasi noin puolet.
Väärä käsitys teoistaan
Stop-ohjelmassa miehet pohtivat uhrin tuntoja ja omaa toimintaansa kahdeksan hengen ryhmissä, joissa puolet miehistä on tuomittu aikuisten naisten raiskauksista ja puolet lasten hyväksikäytöstä. Erilaisia seksuaalirikollisia on mukana tarkoituksella: Sekä pedofiileillä että raiskaajilla on todettu olevan kielteinen näkemys toisistaan, mutta varsin myönteinen käsitys omasta toiminnastaan. Ryhmien välinen jännite auttaa tekojen kyseenalaistamisessa.
Psykologi Markus Sundinin mukaan kahden tunnin istuntoja on 3-4 kertaa viikossa. Aluksi tunnistetaan ajatusvääristymiä, joilla rikolliset oikeuttavat tekojaan. He voivat esimerkiksi nähdä lapset seksuaalisina olentoina tai ajatella, että naiset haluavat tulla raiskatuiksi.
Kurkistus uhrin sielunmaisemaan
Toisessa vaiheessa pyritään eläytymään uhrin asemaan. Vangit joutuvat itse miettimään, miten teko vaikuttaa uhriin tekohetkellä ja myöhemmin elämässä. He saavat kuulla seksuaalirikoksen uhrin kertomuksen ja kirjoittaa omalle uhrilleen kirjeen, jota ei kuitenkaan postiteta.
- Jotkut katsovat, ettei empatiajakso ole välttämätön ja että se on mukana lähinnä yleisön pyynnöstä. Vastaisin, että se on kaikista vaikein jakso, harjoitukset pitää tehdä oikein, kertoo Sundin.
Jaksoon liittyy vaikea kysymys, voiko aikuista ihmistä opettaa tuntemaan empatiaa, jos hän ei sitä ennestään tunne. Sundin uskoo sen olevan ainakin jossain määrin mahdollista.
Teon kierre poikki
Kolmannessa vaiheessa pohditaan käytännön keinoja, miten rikokset voi jättää tekemättä. Käydään esimerkiksi läpi kuviteltuja tilanteita ja mietitään, miten aloitetun rikokseen johtavan toiminnan voi jättää kesken.
Ryhmissä on aina nais- ja miespuolinen vetäjä. Tällä vangeille havainnollistetaan sitä, että naiset ja miehet voivat toimia tasa-arvoisesti yhdessä, mikä on monille vieras ajatus.
Syyllisyytensä kieltävät karsitaan
Sundin kertoo olleensa hämmästynyt siitä, miten erilaisia ryhmiä ohjelmassa on ollut. Kahdeksan hengen ryhmässä on usein yksi tai kaksi vastahankaista tyyppiä, jotka voivat esimerkiksi kieltää syyllisyytensä. Pahimmat kieltäjät pyritään kuitenkin karsimaan jo etukäteen, sillä ohjelmasta ei ole hyötyä, jos ihminen ei halua itse muuttaa käytöstään.
Suomessa vangit eivät saa lyhennettyä vankeusaikaansa ohjelmaan osallistumalla. Hypénin mukaan selvin merkki ohjelman tehosta onkin se, että siihen jonotetaan. Läheskään kaikki halukkaat eivät pääse mukaan.
- En usko heidän pyrkivän sinne siksi, että se olisi helppo paikka. Vangeilla on pyrkimystä päästä rikoksista eroon ja he kokevat tekonsa häpeällisiksi. "
Miksiköhän tällainen ohjelma pyörii vain vankilassa eli vasta sitten kun on jo käynyt huonosti? Olisiko mahdollista, että vastaavanlaista ennaltaehkäisevää toimintaa olisi myös ulkopuolella, vapaaehtoisuuspohjalla? Tai että vankilan asemesta, lievemmät tapaukset määrättäisi pakolliseen terapiaan.
"Voiko seksirikollinen parantua?
Iltalehti 16.7.2005 8:04
Pedofiilien ja raiskaajien riskiä uusia rikoksensa voidaan sitkeällä työllä pienentää. Jotkut ovat kuitenkin avun ulottumattomissa, eikä syyllisyytensä kieltäviä vankeja edes oteta mukaan ohjelmaan.
Kuopion vankilassa pyörivä seksuaalirikollisten toimintaohjelma antaa viitteitä siitä, että pedofiilien ja raiskaajien riskiä uusia rikoksensa voidaan sitkeällä työllä pienentää. Kuusi vuotta käytössä olleeseen Stop-ohjelmaan kelpuutetuista vain hyvin harva on palannut vankilaan tai jättänyt ohjelman kesken.
Kahdeksan kuukauden pituisen ohjelman on ehtinyt käydä läpi 79 miestä, joista lähes seitsemänkymmentä on sittemmin vapautunut vankilasta. Kaksi on palannut seksuaalirikoksen takia vankilaan. Kolme on jouduttu poistamaan ohjelmasta mielenterveysongelmien tai muiden syiden vuoksi. Parhaillaan ohjelmaa käy läpi 16 miestä.
"Ei paha luku"
- Kaksi vankilaan palannutta ei ole paha luku, mutta toisaalta täytyy muistaa, että seksuaalirikokset ovat usein piilorikoksia, toteaa erikoissuunnittelija Kimmo Hypén Rikosseuraamusvirastosta.
Koska seksuaalirikokset jäävät usein piiloon, niiden uusimisriski näyttää tilastojen valossa yleensäkin pienemmältä kuin useimpien muiden rikosten.
Rikosseuraamusviraston tekemässä tutkimuksessa havaittiin hiljattain, että noin 18 prosenttia seksuaalirikokseen syyllistyneitä palasi jonkin rikoksen vuoksi vankilaan kolmen vuoden seuranta-aikana. Esimerkiksi rattijuopoista palasi noin puolet.
Väärä käsitys teoistaan
Stop-ohjelmassa miehet pohtivat uhrin tuntoja ja omaa toimintaansa kahdeksan hengen ryhmissä, joissa puolet miehistä on tuomittu aikuisten naisten raiskauksista ja puolet lasten hyväksikäytöstä. Erilaisia seksuaalirikollisia on mukana tarkoituksella: Sekä pedofiileillä että raiskaajilla on todettu olevan kielteinen näkemys toisistaan, mutta varsin myönteinen käsitys omasta toiminnastaan. Ryhmien välinen jännite auttaa tekojen kyseenalaistamisessa.
Psykologi Markus Sundinin mukaan kahden tunnin istuntoja on 3-4 kertaa viikossa. Aluksi tunnistetaan ajatusvääristymiä, joilla rikolliset oikeuttavat tekojaan. He voivat esimerkiksi nähdä lapset seksuaalisina olentoina tai ajatella, että naiset haluavat tulla raiskatuiksi.
Kurkistus uhrin sielunmaisemaan
Toisessa vaiheessa pyritään eläytymään uhrin asemaan. Vangit joutuvat itse miettimään, miten teko vaikuttaa uhriin tekohetkellä ja myöhemmin elämässä. He saavat kuulla seksuaalirikoksen uhrin kertomuksen ja kirjoittaa omalle uhrilleen kirjeen, jota ei kuitenkaan postiteta.
- Jotkut katsovat, ettei empatiajakso ole välttämätön ja että se on mukana lähinnä yleisön pyynnöstä. Vastaisin, että se on kaikista vaikein jakso, harjoitukset pitää tehdä oikein, kertoo Sundin.
Jaksoon liittyy vaikea kysymys, voiko aikuista ihmistä opettaa tuntemaan empatiaa, jos hän ei sitä ennestään tunne. Sundin uskoo sen olevan ainakin jossain määrin mahdollista.
Teon kierre poikki
Kolmannessa vaiheessa pohditaan käytännön keinoja, miten rikokset voi jättää tekemättä. Käydään esimerkiksi läpi kuviteltuja tilanteita ja mietitään, miten aloitetun rikokseen johtavan toiminnan voi jättää kesken.
Ryhmissä on aina nais- ja miespuolinen vetäjä. Tällä vangeille havainnollistetaan sitä, että naiset ja miehet voivat toimia tasa-arvoisesti yhdessä, mikä on monille vieras ajatus.
Syyllisyytensä kieltävät karsitaan
Sundin kertoo olleensa hämmästynyt siitä, miten erilaisia ryhmiä ohjelmassa on ollut. Kahdeksan hengen ryhmässä on usein yksi tai kaksi vastahankaista tyyppiä, jotka voivat esimerkiksi kieltää syyllisyytensä. Pahimmat kieltäjät pyritään kuitenkin karsimaan jo etukäteen, sillä ohjelmasta ei ole hyötyä, jos ihminen ei halua itse muuttaa käytöstään.
Suomessa vangit eivät saa lyhennettyä vankeusaikaansa ohjelmaan osallistumalla. Hypénin mukaan selvin merkki ohjelman tehosta onkin se, että siihen jonotetaan. Läheskään kaikki halukkaat eivät pääse mukaan.
- En usko heidän pyrkivän sinne siksi, että se olisi helppo paikka. Vangeilla on pyrkimystä päästä rikoksista eroon ja he kokevat tekonsa häpeällisiksi. "
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei haluja = Ei tekoja.
vittu että olet tyhmä.Luuletko että halut alistamiseen ja väkivaltaan lähtee munien mukana???Kyllä raiskauksen ja panatraation voi tehdä muullakin kuin mulkulla.
Mieti hieman mitä puhut.Sinun kohdalla taitaa olla: Ei aivoja = Ei järkeä.
Taidat olla itse kuiskaaja rajalla kun tuollaista sanot.
..kuuluu.. EI VOI!!
Revitään ensin mulkku irti, sitten saunan taakse ja niskal......
... ?
Aika usein ne, jotka eniten vihaavat seksuaalirikollisia ovat kuitenkin ne, jotka
ovat suurimmassa vaarassa itse tehda vastaavia
rikoksia. Aika erikoinen juttu muuten. Kirjoitan
nyt ei-suomesta, ja siksi skandit puuttuvat. Asiaa ei tosin huomaa kun vaihtaa sopivat sanat.
Home Office, Englannin suomalaista vankeinhoitoa vastaava, on selvitellyt ohjelmien vaikuttavuutta. Ne todella toimivat, vaikka vaste voisi olla parempi.