halusin jak mun tarinani täällä ja vähän selvittää onko knellään muulla sairastuneella samoja tuntemuksia ja kokemuksia.
mä sairastuin n.14-vuotiaana ensin anoreksiaa, jonka jälkee bulimiaa. Kaikki alko siitä ku en oo koskaan ollut mikään kejukainen, en möskään ylipainoinen mutta ns. isoluinen. Vanhempani vaativat täydllisyyttä ja muistan kuinka mm. äitini on koko ikänsä ollu laihdutuskuurilla ja kuinka he aina kommentoivat kaikia jotka olivat ylipainoisia, rumia yms.. teini-iässä se iski minuun ja mutta vanhempani huomasivat ongelman ja pakottivat psyklogin puheille, missä kävinkin n, vuoden verran. Silloin ajattelin että äitini pakotti minut hoiton koska oli kateellinen siitä kuinka laiha olin...tyhmää vai totta? siitä en tiedä. "Parantumisesta" (jolloin lopetin psykologilla käynnit) on nyt n. 5v. ja tämän viiden vuoden aikana ei ole päivänkään jolloin en ajattelisi laihduttamista ja negatiivista suhtatumista ulkonäkööni. Useimmiten olen ollut tyytyväinen ulkomuotooni, muta vain silloin kun muut siä kehuvat, ns. hetkellistä itsetunnon kohottamista. Nyt kesän aikana pätin laihduttaa "ylimääräiset" 5kg ja koko homma on taas riistäytymässä käsistä. Syön ruokaa, mutta heti kun syön vähänkin liikaa kerralla, niin on pakko mennä oksentamaan. Ahmimiskohtauksia ei ole ollut aikoihin, nyt oksennan vaikka syön normaalisti vain mahan täyteen. En tiedä mitä pitäsi tehdä enää... Luulen että suuret vimeaikaiset elämänmutokset oat tämän taas auheuttaneet. Haluan lihduttaa, mutta tehdä sen terveellisesti...se ei vaa tunnu onnistuvan. En oikeen osaa pukea näitä tunteita sanoiksi, mutta uskon että joku teisä kuitenkin ymmrätää ja tietää mitä tarkoitan...
mä sairastuin n.14-vuotiaana ensin anoreksiaa, jonka jälkee bulimiaa. Kaikki alko siitä ku en oo koskaan ollut mikään kejukainen, en möskään ylipainoinen mutta ns. isoluinen. Vanhempani vaativat täydllisyyttä ja muistan kuinka mm. äitini on koko ikänsä ollu laihdutuskuurilla ja kuinka he aina kommentoivat kaikia jotka olivat ylipainoisia, rumia yms.. teini-iässä se iski minuun ja mutta vanhempani huomasivat ongelman ja pakottivat psyklogin puheille, missä kävinkin n, vuoden verran. Silloin ajattelin että äitini pakotti minut hoiton koska oli kateellinen siitä kuinka laiha olin...tyhmää vai totta? siitä en tiedä. "Parantumisesta" (jolloin lopetin psykologilla käynnit) on nyt n. 5v. ja tämän viiden vuoden aikana ei ole päivänkään jolloin en ajattelisi laihduttamista ja negatiivista suhtatumista ulkonäkööni. Useimmiten olen ollut tyytyväinen ulkomuotooni, muta vain silloin kun muut siä kehuvat, ns. hetkellistä itsetunnon kohottamista. Nyt kesän aikana pätin laihduttaa "ylimääräiset" 5kg ja koko homma on taas riistäytymässä käsistä. Syön ruokaa, mutta heti kun syön vähänkin liikaa kerralla, niin on pakko mennä oksentamaan. Ahmimiskohtauksia ei ole ollut aikoihin, nyt oksennan vaikka syön normaalisti vain mahan täyteen. En tiedä mitä pitäsi tehdä enää... Luulen että suuret vimeaikaiset elämänmutokset oat tämän taas auheuttaneet. Haluan lihduttaa, mutta tehdä sen terveellisesti...se ei vaa tunnu onnistuvan. En oikeen osaa pukea näitä tunteita sanoiksi, mutta uskon että joku teisä kuitenkin ymmrätää ja tietää mitä tarkoitan...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mä ymmärrän. Mun sh alko ku mun sisko joka oli anorektikko haukku mua monta vuotta päivittäin läskiks. Joka ihmistä , joka oli vähänkään läski se kommentoi. Ja ai että jos söin karkkia, niin hirvee huuto. Monta vuotta kestin, mut sit sairastuin masennukseen ja mun itsetunto romahti ja alotin laihduttamisen. Mun siskolle se oli iso juttu, tapeltiin siitä kumpi on laihempi ja kumpi söi vähemmän. Ja ku laihduin lopuks ohi ja se huomas sen, se sai mielettömät raivarit ja kävi päälle.
No joo aluks söin normaalin ruoan kerran päivässä ja oksensin heti ulos. Sit alko paastoomiset.
Nyt sit koko kevät on ollu sitä et jos syön omenanki on pakko heti oksentaa se varmuudeks ulos etten vaan lihois. Eli ei anoreksiaa, muttei bulimiaakaan(bulimareksia). Kaikki mikä on sisällä lihottaa ja ne on pakko saada pois ja heti. Onko tuttu tunne vai puhutaanko eri asiasta? Kesällä sit alotin paastoomisen ja oon paastonnu monta viikkoo, mut ku syön en enää oksenna.
Alota syömällä vähän, useesti päivässä äläkä syö ittees ihan täyteen ja yritä kestää sitä pikkusta täydenolon tunnetta. Ajattele sitä et oksentaminen ei poista paljon mitään vaan se ruoka imeytyy melkeen kokonaan joka tapauksessa. Eli rääkkäät ittees vaan turhaan ku siit ei oo hyötyy. Jos haluut nyt laihtuu(en tiiä sun mittoja) niin syö vaan vähemmän. Kumpi on susta helpompaa paastota kokonaan vai syödä vähän päivässä? Et kuitenkaan ahmi et pystyisitko syömään vaan vähän päivässä vai rupeisitko ahmimaan?
Mun mielestä sun pitäis mennä juttelemaan jollekin tost jutusta. Et pääsisit joskus kierteestä irti. Ei tommonen elämä oo kivaa, tiedän sen.
Ootko nyt oikeesti normaalipainonen vai alipainonen? Syomishäiriöisten mielestä ku ne "ylimääräiset kilot" voi tarkottaa mitä vaan.
Hmm.Kuulostaa jo siltä,että toi sun ruokaan väärin suhtautuminen ja laihdutus ei lopu.Oletko miettinyt,että olisiko sinun järkevä ottaa esim. lyhyt jakso laitoshoitoa,jos tilanne vieläkin pahenee..Laitoshoito kuulostaa niin pahalta,mutta tarkoitushan olisi vain että olisit valvovan silmän alla ja ihmiset auttais sua koko ajan.Kun eihän tässä ole mitään järkeä,5 vuotta erilaisia syömishäiriöitä.Jotain on tehtävä. :|
Hei taas..kerron taas kuulumisia. Ja vastaan kysymyksiinne...eli olen normaalikokoinen, kuukausi sitten vielä hieman ylipainoinenkin. Eli kuukausi sitten painoin 67kg (korkein paino ikinä) ja pituus on 165cm. Nyt painan 63, ja aamulla puntari kävi jo 62 puolella...(jes!) mutta olen siis OIKEASTI normaali painoinen. Anoreksia aikaan, eli silloin kuin kaikki alkoi, painoin alimillaan reilusti alle 50kg (sama pituus)...
Kun luin teidän kommenteja, ajattelin, että ei tämä nyt niin pahalta kuulosta, ei mun tarvi hoitoo hakee jne... Mutta mähän tän kanssa olen elänyt jo niin kauan, että se on ihan normaalia. Ja juttuhan on siinä, että useimmiten mä oon ihan normaali; syön normaalisti kaikkea, en oksentele enkä välitä mitä oikeastaan edes syön, en mieti kaloreita enkä rasvamääriä...mutta välillä muistan ja ajattelen, että tässähän taas lihoan, mutta en oikeastaan välitä.
Sitten on taa näitä kausia... olen kyllästynyt katsomaan itseäni peilistä ja aloitan laihdutuskuurin. Mutta en osaa laihduttaa normaalisti, se on sitten melkein paasto tai ei mitään. Eli esim. tämän viikon olen syönyt vain n. 500kaloria ja pyörilen tai lenkkeilen joka päivä... huomaan että se toimii, koska olen laihtunut..mutta nälkä iskee ja sitten syön aluksi jotai pientä..mutta mieli tekee lisää. sitten iskee makeanhimo, jätskiä...ensin yksi pala, sitten toinen...ja lopuksi on kaamea olo kaikesta ja tekee mieli mennä oksentamaan. Kuten tänään illala. Eli elän oikeastaan päivä kerralla tämän kanssa, varsinkin näiden huonojen kausien aikana.