Kiinnostaisi tietää, miten olette vanhemmalla iällä löytyneen parisuhteen järjestäneet. Siis asutteko yhdessä vai erikseen ? Miten onnistuu arkielämän asioiden hoito ? Entäs jos toisella tai molemmilla on tai ei ole lapsia ? Raha-asiat ?
Itselläni on ollut jo pari vuotta suhde, jossa olemme joutuneet miettimään em. asioita ja luonteenpiirteiden ja kiinnostuksiemme yhteensovittamista. Joiltakin osin asiat ovat ihan hyvällä mallilla, vielä kuitenkin mietityttää jotkin asiat. Olisi kiva kuulla samanikäisten kokemuksia !
Itselläni on ollut jo pari vuotta suhde, jossa olemme joutuneet miettimään em. asioita ja luonteenpiirteiden ja kiinnostuksiemme yhteensovittamista. Joiltakin osin asiat ovat ihan hyvällä mallilla, vielä kuitenkin mietityttää jotkin asiat. Olisi kiva kuulla samanikäisten kokemuksia !
Vastaukset 42
Vanhimmat
Te olette kaksi yksilöä, jotka yritätte sovittaa elämäänne toisiinsa.
Auttaako siinä ihan eri ihmisten kokemukset, joilla on erilaiset luonteet
ja eri lähtökohdat. Teidänhän asia on punnittava keskenänne teidän
lähtökohdistanne.
Jos edellytyksiä on yhteiselämälle yleensä kaikki sujuu joustavasti.
Jos joutuu miettimään ehkä edellytyksiä ei ole .... ?
Jos ehtoja pitää laittaa asia on tuhoontuomittu.
Mitä merkitystä lapsilla on ? Teidän ikäistenne lapset ovat jo kauan eläneet
omaa elämäänsä.
"Miten onnistuu arkielämän asioiden hoito ?"
Jos on jo riitaa tiskivuoroista unohtakaa koko juttu tai ostakaa tiskikone.
Mielestäni parisuhteessa on tärkeimpiä asioita toinen toisensa kunnioittaminen ja huomioiminen. Ei lörpötellä turhan avomielisesti meidän asioista ulkopuolisille. Jos toinen on seurallisempi kuin toinen, niin ei tehdä yhteisestä kodista kestikievaria ja/tai jos asutaan erikseen, niin pidetään huoli että on riittävästi aikaa myös kahdenkeskisiin hetkiin.
Jos ei ole yhteinen tili, niin kumpikin osallistuu yhteisiin menoihin. Jos toinen on varakkaampi, niin olisi ystävällistä vaikka vähän tasata sen toinen puoliskon hyväksi - ettei esim. aina kun toinen lähtee ulkomaanmatkoille - niin toinen jää kotiin kituuttamaan.
En ole nyt vanhemmalla iällä minkäänlaisessa parisuhteessa, mutta olipahan pakko päästä tähän kommentoimaan...
Ja hyviä kommentteja olikin. Itse leskeksi jääneenä miehenä olen saanut uuden parisuhteen ja meillä nuo sinunkin arvosi ovat itsestäänselvyyksiä ja hyvin menee.
Hienoahan se on vaan, joo.
Jos jommalla kummalla on lapsia, niin lapsi ei saa tulla tärkeämmäksi kuin omat vanhempansa tai toinen vanhempi ja uusi kumppani. Usein kuulee jonkun vanhemman sanovan, että lapseni on minulle kaikkein tärkein. Mutta se on väärä asetelma. Ei lapsi voi olla se joka alkaa määräämään kaikesta.
Muistan kun kauan sitten hetken aikaa yritin seurustella erään miehen kanssa, joka oli eronnut ja hänellä oli nuori tyttö. Huomasin pian että tyttö pompotti isukkia niin, että täytyi lähteä toiselta paikkakunnalta pikkuprinsessaa passaamaan. Hyvin nopeasti tuli loppu sille seurustelulle, muistakin syistä kuin edellä mainitusta.
Kuuskymppisten lapset ovat jo kauan eläneet omaa elämäänsä.
Vanhemmillakin on oikeus elää vai meinaatteko lapsilta kysyä luvan ja neuvoja ?
Eletään kiusallakin.
Uusioperhe. Molemmilla lapsia jotka jo aikuiset eivätkä asu kotona Ei yhteisiä. Yhteiseloa noin parikymmentä vuotta. Naimisissa. Omat rahat ja yhdessä asutaan. Yhteiset menot sovittu.
Mielenkiinnon kohteet erit. Toinen ei juuri liiku eikä halua liikkua kotoa mihinkään. Introvertti erakko sanoo olevansa :). Toinen eli minä en kuitenkaan halua homehtua neljän seinän sisälle ja liikun enemmän kodin ulkopuolella.
Tasaista ja rauhallista. Ei riitoja ole ollut koskaan.
Keskustelut haalenneet lähinnä arki-asioihin ja minkälainen kakka koiralla oli lenkillä :D. Ei paha.
Tosin joskus mietin että miten me ollaan naimisiin asti päästy😃.
Eri asunnoissa, eri rahat, kumpikin hoitaa omat perheensä, joskus harvoin toki yhdessäkin tavataan. Viikon välein kahden keskisiä koti-iltoja, matkoja, tapahtumia. Soittoja viikolla, sopimisia seuraavista menoista, muuten vaan soittelua jos on vähän ikävä. Sillä lailla pitkään kimpassa.
"Eri asunnoissa, eri rahat, kumpikin hoitaa omat perheensä"
Minkälainen "perhe" on kuuskymppisellä, joka on aikeissa muuttaa toisen
kuuskymppisen kanssa kimppaan ?!?
Meikäläisen (samanikäisen) lapsilla on jo oma perhe jälkeläisineen ja
he asuvat tietenkin omissa asunnoissaan.
Just niin on, lapset jotka asuvat omillaan. Ovat silti minun perhettäni, tavataan arjessa, mennään yhdessä, käyvät tervehtimässä. En sen kumppanin lapsia juuri tapaa, hän hoitaa heidän kanssaan suhteet keskenään. Siellä asuu vielä nuorin kotona.
Ei ole muutettu kimppaan, mutta eletään silti säännöllisesti kimpassa, molemmilla omat asunnot parikyt kilsan päässä toisistaan.
Ehkä kerroin huonosti jos jäi epäselväksi. Ja tarkoitus ei ole opettaa ketään, ihan vain kerron että ainakin tällä viisiin suhde sujuu loistavasti.
Kyllä on uusavuttomia 6-kymppisiä jos suoli24:stä neuvoja haluaa.
Tiliasioissa on jo muilta 6-kymppisiltä tullut neuvoja ja seuraavaksi neuvotaan
kai, että kummallakin on omat ruokahyllyt jääkaapissa.
No on kai sitä pöllömpiäkin keskustenaiheita täällä nähty.
Ihan hyvä keskustelunaihe. 👍
On tietenkin hyvä keskustelunaihe nillle, jotka pitävät itseään viisaina
neuvomaan muita ihmisiä ihmissuhdeasioissa, jota parisuhdekin on.
Päteminen kiinnostaa aina tietynlaista ihmistyyppiä ja ihmissuhdeneuvojen
antaminen, vaikkei edes omia ihmissuhteitaan olisi pystynyt hoitamaan.
Vai on täällä keskusteluun osallistuminen pätemistä! Kiitos nyt tästä tiedosta.
Aloittaja aloituksessaan haluaa tietää miten aikuisiällä solmitut parisuhteet on järjestetty tai toimineet. Siis vertaistukea. Osasi varmaan arvata millaisia kommentteja tulee niin kuin täällä yleensä laidasta laitaan. Osaa myös ohittaa epäsopivat "neuvot". Ilmoittaa olevansa kiinnostunut ja voihan olla että aloitus on tekaistu keskustelunaihe joten otahan rennosti.
Monet rakastavat neuvojen antamista. Saa päteä.
Arvatenkin tarkoitat itseäsi?
Minä luotan vakaasti vertaistuen voimaan. Harvoja päätöksiä teen niin ettenkö kysyisi joltakin, miten hän toimisi vastaavassa tilanteessa tai on toiminut. Yleensä tiedän lähelläni olevat henkilöt joille on sattunut lähes samaa. En niin ainutlaatuinen ole etteikö joku toinenkin ole samaa kohdannut. Täältä kysyn atk:sta, autoista, rempoista ja oireista vanhenevassa ropassani. Osa vastaukista on täyttää soopaa ja ilkeyttäkin mutta varteenotettavia vastauksiakin saan, parhaiten heiltä jotka ovat samantyypistä ongelmaa kohdanneet. Teoreettisista neuvomisista en tykkää.
Saa vapaasti väheksyä tapaani, ei hetkauta.
Ihmissuhde on tärkeä asia, sen jos minkä kokemuksia kannattaa pohtia yhdessä muiden samanikäisten kanssa..
Eukot maksaa nykyään aina ja kaikesta, on aika miestenkin päästä elään siivellä.
Miehet hakee ruuanlaittajaa, vaatteitten pesijää ja panoja.
Yleistyksesi on ohilaukaus.
Sain miehestä juuri sen ruuanlaittajan ja hyvän sainkin. Minulle onnenpotku, kun olen huono kokki ja en tykkää ruuanlaitosta.
P.S. Ja se panohommakin on ihanaa, kun mieheni asettaa minun nautintoni etusijalle.
Panen vain rahaa tililleni.
Mikään ei ole nautinnollisempaa kuin aidolla rakkaudella ihanalta mieheltäni saama taivaallinen suuseksi.
Ei ole parisuhdetta silleen nyt.
2,5 vuotta sitten tapasimme ensi kerran (molemmat leskiä jokusen vuoden) ja melko pian olimme molemmat tahoillamme varmoja, että olemme löytäneet sen oikean (mutta miksi vasta nyt).
Minä jo vanhuuseläkkeellä ja rakas naisystäväni vielä tällä hetkellä reilun vuoden työelämässä. Asumme muuten omillamme, mutta kaikki hänen vapaapäivänsä ja lomansa olemme yhdessä jomman kumman kotona. Hänen eläkkeelle päästyäänkin pidämme omat asuntomme, mutta käytännössä asumme yhdessä, vuoroin jomman kumman kodissa.
Kaikki sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä, niin arki kuin juhla, erimielisyyksiä ei ole ollut mistään. Ajattelemme, että se mikä on tärkeää toiselle, on tärkeää myös itselle eli arvostamme toistemme erilaisiakin kiinnostuksen kohteita.
Olen järjestänyt sen niin, etten halua enää uutta parisuhdetta!
Joo, mut voihan sen aina perua tarvittaessa...
Tässä keskustelun aloittaja. Kiitän kaikkia kommentoijia.
Kuten jotkut sanoivatkin, vertaistuki on hieno asia ja sen takia aloitinkin keskustelun. Toisten kokemuksista voi saada uusia ajatuksia, joita itselle ei ole ehkä ollenkaan tullut mieleen.
Minusta meidän kahden kohdalla omat asunnot (sijaitsevat aika lähekkäin) on ehdottomasti parempi ratkaisu. Arkirytmi on muotoutunut kummallekin omaksi, ja säästymme suuremmilta riidoilta varmasti senkin ansiosta.Kumpikin hoitaa pääsääntöisesti omat raha-asiansa. Miehellä on (aikuisia) lapsia, minulla ei. Tapaamme päivittäin, ainakin ruuan merkeissä, mutta myös joidenkin yhteisten hommien tiimoilta. Kiintymys toisiimme on vahva.
Joku epäili, että mies haluaa minut vain ruuanlaittajaksi. No, tähän mennessä olen pääsääntöisesti laittanutkin meidän ruuat, ei se minua suuremmin haittaa. Ja pari vuotta siinä samalla myös hänen luonaan asuneelle sairaalle lapselleen, joka selvisi isänsä avulla ja tuella eteenpäin elämässään. Erillään asuminen oli tuonkin asian takia hyvä.
Mies on sairastellut minua enemmän, ja sen myötä olen huomannut, että on ottanut yhdessä asumisen nykyään useimmin puheeksi. Epäilen itse, että haluaisi turvaa mahdollisen sairauskohtauksen tms. takia. Minä pidän kovasti yksinolosta välillä, se on minulle erittäin tärkeätä. Mies on puheliaampi, minä en niinkään.
Siinä muutama mietittävä asia meillä....
En myöskään enää yhteen muuttaisi kenekään kanssa, ei millään.
Otsikko kalskahtaa pahalta. Kuin tehtäisiin suhteesta ja välittämisestä ehdollista. Aloituksen asia ei ollut niin paha.
Kyllä vanhemmissakin ihmisissä voi olla sitoutumiskammoisia. Historiassa on voinut tapahtua kaikenlaista, joka omalta osaltaan on vienyt sen nuoruuden sinisilmäisyyden. Ihmiset varmasti eri syistä hakeutuvat suhteisiin. Minun tulevaisuudessani rakkausrintamalla ei tapahtune enää muuta kuin korkeintaan ajatuksen tasolla, koska olen ajatellut että näin on parempi.
Niin minäkin vielä joitain vuosia sitten puolison poismenoa surressani ajattelin, mutta sitten sillä rakkausrintamalla sattui yllättävä käänne. Nyt elän ehkä elämäni onnellisinta aikaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nyt voin oikeasti tuntea olevani arvostettu, rakastettu.
Monesti nuoruuden sinisilmäisyys ja ehkä vähän myöhemminkin iän avautuu vasta näin vanhemmalla iällä. On hyvä olla jälkikäteen viisas :).
Mutta hyvä jos tällä iällä ei enää aallokko keinuta vaan purjehditaan tyynillä vesillä kunnes laiva lipuu satamaan.
Aavalla merellä, kuin Enskeri ja Tiiskeri, hitaasti ja varmasti satamaan.
Nii. Ilman pahempia ympäristökatastrofeja :).