Kierrä Philips-televisiot kaukaa!

Anonyymi-ap

Näitä Philips-telkkareita ei enää myydä: 55PUS8808
Syitä:
1. Philips on unohtanut rakentaa televisioon kanavan poistamismahdollisuuden suosikkiluettelosta, minkä sen huolto/asiakaspalvelu myös myöntää.

2. Televisio sammuu automaattisesti viimeistään neljän tunnin kuluttua siitä, kun johonkin sen säädöistä, kanavista tai asetuksista on koskettu kaukosäätimellä. Tosin netissäkin tarjolla olevassa käyttöohjeessa on peräti kuva liukusäätimestä, jolla muka voidaan asettaa televisio sammumattomaan tilaan. Ei pidä paikkaansa! Tuota liukusäädintä ei ole.

3. Television ulkopuolinen äänijärjestelmä ei ensin mennyt aina päälle automaattisesti, vaikka asetus tätä edellytti. Runsaan vuoden käytön jälkeen Philips sai vian korjattua ohjelmistopäivityksellä.

4. Televisio ei aina aukea samaan tilaan, jossa se on suljettu, vaikka asetus olisi näin. Kuvaan saattaa tulla ns. kotisivu tai joskus pelkkä musta kuvaruutu. Ääni yleensä kuitenkin kuuluu.

5. Television kuulokeliitännän äänilähtö antaa turhan hiljaisen äänen, vaikka äänen voimakkuus on säädetty maksimiin.

6. Takaisin-näppäin palauttaa katsottavaksi edellisen katsotun kanavan vain, jos se on samassa suosikkiyhmässä kuin nykyinen kanava.

7. Käynnistettäessä televisio saattaa ilmoittaa SALATTU KANAVA, vaikka katsojalla olisi maksukortti kyseisen kanavan katsomiseen.

Televisiossa ei kuitenkaan ole viallisia komponentteja, ainoastaan muitakin pieniä ohjelmistopohjaisia vikoja. Aikaisempi Sony-telkkuni meni vaihtoon viallisten osien vuoksi. Edes tehdasasetuksia ei lopulta voinut palauttaa. Sony jumiutui täysin.

1

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kiteytän tämän minkä moni jo tietää. Meille myydään uutena paljon paskaa. Vehkeet hajoaa eikä osata korjata, Hinnat korkealla ei suomenkielisiä ohjeita. Uuden television ostaja ei vuoden kuluttuakaan osaa käyttää kaukosäädintä, 50 nappulasta 40 ei koskaan ole käytössä kun ei tiedä mitä niillä tehdään. Toiset nappulat ei ole edes käytössä juuri siinä mallissa, ja symbolit on niin pienellä merkitty ettei niitä pysty edes näkemään ilman suurennuslasia. Vaikeaksi on mennyt kuten kännykätkin, ja uudet autot. En halua koskaan ostaa niitä uusina. Ei riitä elämä eikä hermot niiden käyttöohjeiden opettelemiseen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      83
      2475
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1311
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      100
      749
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe