Itselläni alkoi joskus lapsena vaivaamaan astrafobia (ukkosen ja salamoiden pelko). Sitä en muista, että mikä sen on laukaissut, mutta se on haitannut elämääni välillä todellakin paljon.
Ensi alkuun tämä aiheutti itselleni sen, että aina ukkosen lähestyessä tai jo pelkkä jyrinä sai minut tärisemään, jännittämään ja toimimaan paniikinomaisesti, eli normaali ajatus sumeni ja tuntui todella ahdistavalta, ihan kuin ei saisi henkeä tai koko maailma kaatuisi päälle tjsp.
Ukkosen aikana olin aina sisällä ja yritin hakeutua muiden seuraan, jolloin pahin pelko meni ohi. Yöt olivat kauheita kesäisin, kun sai pelätä öisiä ukonilmoja ja heti sellaisen kohdalle satuttua juoksin ensimmäisenä vanhempien makuuhuoneeseen ja vielä vähän vanhempana vähintäänkin mahd. lähelle muita perheenjäseniä, yksin en halunnut jäädä nukkumaan. Muistan ne monet hetket, kun tärisin hiestä märkänä peiton alla peläten jokaista jyrähdystä ja salamaa vain toivoen sen menevän äkkiä ohi.Fobian voittamista ei yhtään helpottanut se, kun yhtenä kesäpäivänä salama iski pistorasiasta sisään isona sinisenä leimahduksena.
Nuoruudessakin ukkonen aiheutti vastaavia reaktioita ja nyt 19 vuotiaana vielä pelkään öisiä ukkosia ja viime yönä ollut ukkonen ajoi sai minut vielä sen verran paljon pelkäämään, että otin jalat alleni ja pakenin nukkumaan sohvalle lähelle porukoita. Nytkin hieman hermoilen yksin kotona ollessani katselen ehkä liiankin usein ulos miettien "jos sieltä tuleekin ukkonen?". Tilanne onkin sitten taas päivällä aivan päinvastainen... "tulispa sieltä ukkonen".
Nykyisin pikku hiljaa olen saanut sen pahimman kauhun pois ukkoseen ja uskallan jo päivisin (valoisaan aikaan) olevia ukkosia hämmästellä ja pällistellä ulkona ilman, että alkaisin pelkäämään ja tärräämään taikka alkaisin hakeutua muiden seuraan, yöt ovat sitten vielä eri asia ja vielä pitäisi päästä niistä eroon.
Jotenkin tämä tuntuu silti naurettavalta ja tyhmältä pelätä sairaaloisesti ukkosta, mutta se on kuitenkin koko ajan jossain piilossa, kunnes ukkonen laukaisee sen.
Onko kohtalotovereita? Tunnen yhden perhetutun, kenellä on vastaava fobia ja on sanonut sen joskus kanssa alkaneen lapsuudessa kovista ukkosista.
Ensi alkuun tämä aiheutti itselleni sen, että aina ukkosen lähestyessä tai jo pelkkä jyrinä sai minut tärisemään, jännittämään ja toimimaan paniikinomaisesti, eli normaali ajatus sumeni ja tuntui todella ahdistavalta, ihan kuin ei saisi henkeä tai koko maailma kaatuisi päälle tjsp.
Ukkosen aikana olin aina sisällä ja yritin hakeutua muiden seuraan, jolloin pahin pelko meni ohi. Yöt olivat kauheita kesäisin, kun sai pelätä öisiä ukonilmoja ja heti sellaisen kohdalle satuttua juoksin ensimmäisenä vanhempien makuuhuoneeseen ja vielä vähän vanhempana vähintäänkin mahd. lähelle muita perheenjäseniä, yksin en halunnut jäädä nukkumaan. Muistan ne monet hetket, kun tärisin hiestä märkänä peiton alla peläten jokaista jyrähdystä ja salamaa vain toivoen sen menevän äkkiä ohi.Fobian voittamista ei yhtään helpottanut se, kun yhtenä kesäpäivänä salama iski pistorasiasta sisään isona sinisenä leimahduksena.
Nuoruudessakin ukkonen aiheutti vastaavia reaktioita ja nyt 19 vuotiaana vielä pelkään öisiä ukkosia ja viime yönä ollut ukkonen ajoi sai minut vielä sen verran paljon pelkäämään, että otin jalat alleni ja pakenin nukkumaan sohvalle lähelle porukoita. Nytkin hieman hermoilen yksin kotona ollessani katselen ehkä liiankin usein ulos miettien "jos sieltä tuleekin ukkonen?". Tilanne onkin sitten taas päivällä aivan päinvastainen... "tulispa sieltä ukkonen".
Nykyisin pikku hiljaa olen saanut sen pahimman kauhun pois ukkoseen ja uskallan jo päivisin (valoisaan aikaan) olevia ukkosia hämmästellä ja pällistellä ulkona ilman, että alkaisin pelkäämään ja tärräämään taikka alkaisin hakeutua muiden seuraan, yöt ovat sitten vielä eri asia ja vielä pitäisi päästä niistä eroon.
Jotenkin tämä tuntuu silti naurettavalta ja tyhmältä pelätä sairaaloisesti ukkosta, mutta se on kuitenkin koko ajan jossain piilossa, kunnes ukkonen laukaisee sen.
Onko kohtalotovereita? Tunnen yhden perhetutun, kenellä on vastaava fobia ja on sanonut sen joskus kanssa alkaneen lapsuudessa kovista ukkosista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On minullakin Astrafobia :( Ukkoskuurot ei sikänsä haittaa koska luen. Mutta Yöukkoset saa mut säihkätää kunnolla. Olen tänää kattonnu Forecalta ja Finnish Lighting Centerilt et tuleeks tänne Kuopioon ukkonen? Taivas on pilvinen. Yhtään Cumulus pilveä en ole vielä nähnyt.
mul on vasta pari vuotta sitte lauennu tää kammo.
se oli se kesä ku porissa sato yhen päivän aikana järkyttävästi. 2006.
sen jälkeen oon myös kärsiny migreenistä älyttömän usein.
pienempänä oon pitäny ukkosesta ja salamoita oli kiva katella. nykyään jos vähänkin jossain kauempana jyrähtää ni menen levottamaks enkä oikein pysty olemaan aloillani. tällä hetkellä kun sinkkuna olen niin se jos mikä tuottaa tuskaa. mielummin olisin jonkun lähellä niin ettei tarvisi olla yksin.
yleensä jos nää ukkosmyrskyt tapahtuu illalla tai yöllä en saa koko yönä nukutuksi. pyörin sängyssä ja pelkään seuraavaa kuuroa. ulos en menisi vaikka maksettaisi ukkosen aikana. vaikka olisin missä.
varsinkin jos olen veden lähettyvillä.
normaalit perus vesisateet taasen ovat ihania. ja jos olen nukkumassa kun ukkonen alkaa, herään pieneenkin kolahdukseen. :(
ja mähän tosiaan olen repimässä noita teknistenlaitteiden töpseleitä irti jo pienenki sateen alkaessa.
siksi sitten tuli ostettua läppärikin jota voin käyttää (ilman verkkovirtaa) kun tarve vaatii enkä saa nukuttua. :D