Mielenkiintoinen asia

(Ismo astelee lavalle verkkaiseen tahtiin, raapii hieman päätään ja virnistää hämmentyneenä.)
"Tota... ootteko te ikinä kattoneet naisten alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoja? Se on... se on mielenkiintosta hommaa. Siel on yks asia, mikä on varmempaa kuin se, että kanadalaiset on hyviä luistelemaan. Ja se on se, että jokaisen joukkueen jokainen pelaaja itkee sen viimeisen pelin jälkeen. Ihan jokainen."
(Ismo levittää käsiään ja tekee kummastuneen ilmeen.)
"Siis se on sääntö. Se on niinku osa sitä varustusta. Luistimet, kypärä, maila ja sit se semmonen... lohduton, sielua raastava ulvonta heti kun summeri pärähtää. Eikä se riipu siitä, miten siinä pelissä kävi! Jos ne häviää, ne itkee. Jos ne voittaa kultaa, ne itkee. Jos peli perutaan teknisen vian takia, ne varmaan itkee jo siellä pukukopissa ihan varmuuden vuoksi."
"Ja se on se hämmentävin juttu... jos sä menisit kysymään niiltä sieltä kyynelten keskeltä, et 'hei, miks sä itket?', niin ei ne itsekään tiedä! Ne vaan kattoo ympärilleen ja näkee, että 'ai, Pirkko-Liisakin itkee, täytyy kai mullakin sit olla joku tosi paha trauma tässä menossa'."
(Ismo matkii itkevää teiniä, joka yrittää puhua.)
"’Mä... mä en tiedä... tää on vaan... tää peli loppui... ja nyt me ollaan tässä... ja toi kiekko on niin musta ja kylmä!’"
"Mut miettikääpä tätä. Mitä jos ne ei itkis? Mitä jos ne tajuais, että se on... se on ihan vitun tarpeetonta? Se itku on se ongelma! Se kusee kaiken. Se on se mentaliteetti. Siellä on koko turnauksen ajan takaraivossa se ajatus, että 'kohta tää loppuu ja sit pitää ulista tunti putkeen'. Se on henkisesti raskaampaa kuin itse peli!"
"Mä väitän, että jos joku joukkue päättäis jo kotona, että 'me ei muuten itketä peliäkään', niin ne voittais koko turnauksen pystyyn! Ne pelais ihan eri tasolla, kun ei tarvitsis säästää nesteytystä niitä loppukyyneleitä varten. Muut joukkueet vaan nyyhkyttäis siniviivalla ja nää vaan vetäis ranteella ylämummoon, kun näkökenttä ei ois sumentunu suolavedestä."
"Ja sit se voittaminen... Sekin on pilalla! Joukkue voittaa maailmanmestaruuden, ne on planeetan parhaita, ja ne näyttää siltä kuin niiltä ois just kielletty internetin käyttö loppuelämäks. Ne seisoo siellä jäällä mitalit kaulassa ja huutaa suoraa huutoa. Valmentaja yrittää onnitella, niin nää vaan tärisee ja kyyneleet lentää katsomoon asti."
"Siis jos mä voittaisin jotain noin hienoa, mä en itkis. Mä menisin sinne jäälle silleen: 'Kattokaa! Kultaa! Tää on hienoa! Nyt mennään syömään pizzaa!' Mut ei. Niiden on pakko purkaa se kaikki turnausstressi siihen, että ne näyttää siltä kuin oisivat just joutuneet todistamaan sukupuuttoa livenä."
"Ehkä se on se ikä? Alle 18-vuotiaat... siinä iässä kaikki on vähän dramaattista. Jos jogurttipurkki ei aukea, niin se on jo puolen tunnin itkun paikka. Mut jääkiekko... se on peli. Se on peli, missä lyödään mustaa kumiympyrän palasta kepillä. Ei siinä pitäis kenenkään sielun mureta... paitsi ehkä jos se kiekko tulee suuhun. Silloin saa ehkä vähän tirauttaa."
(Ismo pudistaa päätään ja virnistää.)
"Mut joo... naisten U18. Maailman ainoa urheilulaji, missä voittajat ja häviäjät erottaa toisistaan vain siitä, minkä värisiä paitoja ne käyttää samalla kun ne hukuttaa areenan kyyneliinsä."