Typerä kassa systeemi tossa uudessa kirpparissa. Kassanedusta on rajoitettu liikenteeltä ja asiakkaat huikataan portilta sisään. Kassaämmät kaakatti ja kotkotti keskenään eikä ollut huolta huomisesta kun jono kasvaa alueen ulkopuolella.
Äkkiä se käy kun pissa nousee päähän. Ihan kuin jossain verovirastossa seitkytluvulla.
Ei ole nykypäivää nämä jutut. Joku on kämmeltänyt.
Porin kellarin kaakattajat
12
419
Vastaukset 12
- Anonyymi00001
Kun porilaista naista tehtiin, niin suupieliin unohdettiin asentaa rajoitinlihas. Siitä saamme nyt kärsiä.
- Anonyymi00002
Olen alkanut epäillä, että juomavedessämme on jotain erikoista sekoitettuna koska muualta tulleetkin ovat omaksuneet porilaisen naisen leuan louskutuksen ja suunsoiton.Nenä pystyyn,kokonainen sitruunavati naamaan, leukapieliin hieman moottoriöljyä jotta leuka louskuu paremmin ja huuto voi alkaa.
Varmaan joku norilsk kickel firma ajanut juomaveteen jätteensä kun ei kehtaa enää kokkeliin niitä ajaa sillai vahingossa. - Anonyymi00005
Anonyymi00002 kirjoitti:
Olen alkanut epäillä, että juomavedessämme on jotain erikoista sekoitettuna koska muualta tulleetkin ovat omaksuneet porilaisen naisen leuan louskutuksen ja suunsoiton.Nenä pystyyn,kokonainen sitruunavati naamaan, leukapieliin hieman moottoriöljyä jotta leuka louskuu paremmin ja huuto voi alkaa.
Varmaan joku norilsk kickel firma ajanut juomaveteen jätteensä kun ei kehtaa enää kokkeliin niitä ajaa sillai vahingossa.Osuit naulan kantaan. Sehän se on pilannut Harjavallan pohjavedet ja maaperän, maailman suurin metallurgiayhtiö, jolla teollisuutta kaikkialla masilmassa, venäläinen yhtiö. Miten se muuten saa yhä toimia kun elämme pakotteiden aikakautta?
- Anonyymi00003
Minusta tuo on ihan toimiva systeemi, että on selkeä paikka jonottaa, ja jonosta otetaan oikeasti saapumisjärjestyksessä asiakkaat.
Toki jonojen annetaan venyä vähän turhan pitkiksi ennen kuin avataan toinen kassa. Mutta sehän on tuttua kaikenlaisista kaupoista nykyään.- Anonyymi00007
Miksi täällä hölmölässä yleensä jonotetaan? Kaikkialla jonotetaan, ihan kuin ihmisillä ei olisi muuta tekemistä elämälle kuin jonottaa.
Marketteihin tehtiin kalliit investoinnit itsepalvelukassoihin, eikä ne ole koskaan auki kun menisit maksamaan. Silti palvelee vain yksi kassajenkilö, ja yhä seistään jonossa. Onko tässä mitään järkeä vai olenko liian tyhmä ymmärtämään tämän järjestelyn tyhmyyttä?.
- Anonyymi00006
Egyptistä löydettiin sfinksistä muinaisen porilaisen naisen muumioitunut keho. Sen näki heti että oli porilainen kun leuat vielä lonksui 🤣.
- Anonyymi00009
Olipa tosi hyvä idea rakentaa terassi oven viereen. Nyt tupakoitsijat istuvat tuoleissa savustamassa ja siitä sitten savupilven läpi kuljetaan sisään. Ja sopivalla tuulella savu tulee sisäänkin.
- Anonyymi00010
ei sinne kirppikselle ole pakko mennä, kannattaa äänestää jaloilla jos palvelu on ala-arvoista
- Anonyymi00011
Äänestin jo.
- Anonyymi00012
Satuin kerran viikonloppuna olemaan paikalla kyseisellä kirppiksellä aukiolon lähestyessä loppuaan. Puoli tuntia ennen päättymisaikaa tuli ensimmäinen valomerkki ja vartti tästä sammuttivat valot vallan toiselta puolen kirppistä. Samoihin aikoihin väkeä alkoi kummallisen paljon rynniä sisään. Tällöin kassamyyjä huusi kovaan ääneen jotain kirppiksem sulkeutumisesta asiakkaille. Asiakkaita sitten oli kuitenkin touhuamassa siellä hyvin hämärässä osassa kirppistä ties mitä... Tällaiseen en ole muissa kirppiksissä törmännyt. En halua viedä tavaroita myyntiin tuommoiseen paikkaan, jossa toimitaan noin.
- Anonyymi00013
Tämä on kyllä outoa. Eiköhän riittäisi valomerkki varttia ennen sulkemista. Todella typerää sammuttaa valoja, hämärässä on hyvä keräillä taskuihin tavaraa. Ja sitä todellakin tuolta kirppikseltä häipyy kassan ohi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551