https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/454a231d-3c8d-4e7c-9558-cd2de1729a0a
Kyllähän siinä saattaa naamaväri muuttua ja tulla lusikalinen housuun kun tulee lopultakin miehelle oivallus, että nyt on Suomi saatu onnistuneesti puun ja kuoren väliin: ensin pilattiin suhteet Venäjään tarpeettomalla pullistelulla, uhittelulla ja pakotteilla. Ja nyt huomasi, että nolasi lopullisesti itsensä nuolemalla Trumpin takamusta ja Trump tekikin harhautuksen ja haistatti kaikille pitkät.
Eihän tuo Saulikaan paljoakaan ajoiksi saanut 12 vuoden aikana, mutta tämä nykyinen on pohjanoteeraus. Kannattaisikohan välillä keskittyä ihan oman maan ongelmiin, eikä lähteä maailmalle esittämään itseään?
Stubb muuttui tuhkanharmaaksi
1
220
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Suomi ei ole "pullistellut" venäjälle kuten puttepossu valkoisen ratsun selässä vaan noudattanut Eurooppalaista linjaa ja tuominnut muiden sivistysvaltioiden kanssa rosvovaltio venäjän laittoman hyökkäyssodan Ukrainaan.
Jos Trumpin poukkoileva politiikka järkyttää, noudattaa se vain yleistä linjaa länsijohtajien suhtautumisessa häneen, siinä ei ole mitään ihmeellistä.
P*skat on housussa Kremlinkin sioilla miten asennoitua mieheen, se näkyy kaikesta.
Tietäisit Saulinkin presidenttikauden edesottamukset edes auttavasti kun kääntäisit uutiskanavat edes hetkeksi pois putinin propaganda-tuutista.
Hyvä kun tiedät edes kuka on tällä hetkellä suomen presidentti ja vielä esität ohjeita miten suomea tulisi johtaa..😂
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1721869Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541340Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset221985- 71897
- 56820
- 46765
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63757- 90737
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200677Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151636