Hei. :)
Minua ovat vaivanneet jo muutaman kuukauden otsassani olleet finnit,jotka peittävät otsasta n.2/3.Sinne ne ilmaantuivat alunperin,kun jätin yhden suihkun välistä juoksemisen jälkeen,lähinnä kovan kiireen ja stressin vuoksi. Ja jo seuraavana aamuna oli otsassa kasa näppyjä. Akneni on keskivaikea ja finnejä löytyy myös kulmien välistä,nenän alueelta ja muutama leuasta.Leuan ja nenän alueen finneistä olen päässyt kuitenkin suhtkoht helposti eroon ihotautilääkärin suosittelemalla Differin-geelillä,joka myös auttoi sisäisiin finneihin.Otsaan ja kulmien väliin tuo aine ei ole tehonnut,sitä on käytetty nyt kesäkuun alusta lähtien.
Minulla on atooppinen iho,ei kuitenkaan kasvoihin asti yllä,mutta ihoni on sen takia hyvin herkkä kasvoista,enkä voi käyttää kovin tujuja aineita.Hoidan ihoani silti päivittäin,laitan pesun jälkeen kosteuttavaa voidetta ja kuorin ihon n. kaksi kertaa viikossa.
Haluaisin tietää onko minun iholleni sopivia aineita,jotka kuitenkin poistaisivat näistä ongelmakohdista epäpuhtaudet ja finnit tehokkaasti.Olisi mukavaa mennä ihmisten ilmoille varmana,kun ei tarvitse peitellä ja häpeillä ihoaan. Pienet finnit silloin tällöin kuuluvat elämään,sen ymmärrän ja niiden takia ei ole syytä hermoromahdukseen. :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.