Tuli mieleen

omaehtoisuudesta sellainen ajatus, että voisiko se lasteni isänkin hiljaisuus silloin, kun olimem vielä yhdessä liittyä siihen, että hänen oma tapansa ajatella oli oikeassa. Mutta parisuhteessa pitää ottaa tietyn väliajoin puheeksi kaikki se mikä ei tunnu sujuvan. Täysin varmaa on ettei lähes kolmekymmentä vuotta kestänyt parisuhde voi pysyä aina samanlaisena, koska ihmiset muuttuvat ja ymmärtävät enemmän asioista kuin kaksikymppisenä. Minulle oli aina selvää se, että kaikesta pitäisi pystyä puhumaan. Onko assi sitten henkisesti jollain tavalla lapsellinen, kun hän ei pysty hyväksymään muutoksia! Molemmat sekä lapseni, että lasteni isän käyttäytymisessä on ollut samoja piirteitä! Myös lasteni isän isässä, hän oli joissakin asioissa lapsellisen tuntuinen!
1122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun suljen silmät ja korvat niin kaikki jatkuu ennallaan tapa ajatella!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

omaehtoisuudesta sellainen ajatus, että voisiko se lasteni isänkin hiljaisuus silloin, kun olimem vielä yhdessä liittyä siihen, että hänen oma tapansa ajatella oli oikeassa. Mutta parisuhteessa pitää ottaa tietyn väliajoin puheeksi kaikki se mikä ei tunnu sujuvan. Täysin varmaa on ettei lähes kolmekymmentä vuotta kestänyt parisuhde voi pysyä aina samanlaisena, koska ihmiset muuttuvat ja ymmärtävät enemmän asioista kuin kaksikymppisenä. Minulle oli aina selvää se, että kaikesta pitäisi pystyä puhumaan. Onko assi sitten henkisesti jollain tavalla lapsellinen, kun hän ei pysty hyväksymään muutoksia! Molemmat sekä lapseni, että lasteni isän käyttäytymisessä on ollut samoja piirteitä! Myös lasteni isän isässä, hän oli joissakin asioissa lapsellisen tuntuinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu