Elisaari

Onko komemusta satamaan johtavalla kapealla väylällä pohjakosketuksesta? Tänä kesänä mennessä oli puolesta metristä kymmeneen senttiin vettä kölin alla. Palatessa olikin naftimmillaan köli kymmenen senttiä mudassa muutaman kymmenen metrin verran. Pikkusen kerroksia koneeseen ja no problem. Köli on 2,2 m.
1612732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Meillä veneen syväys on 2,05 m ja on kans arveluttanut Elisaareen ajaminen. Mutta ilmeisesti nipinnapin taitaa sinne sitten päästä... Kumpaa reunaa kannattaa ajaa - vaiko ihan keskellä väylää?

Itse satama-alueella on ilmeissti vähän reippaammin vettä?

Äänestä

Kyllä Suomessa on parempi katsoa, että syväys ei ole yli 2 m. 1.8 m on käytännön maksimi, sillä pääsee vielä moneen satamaan, ja 2 m, kuten olette huomanneet, vähentää mahdollisuuksia rankasti.

Äänestä
  • Niinpä. Meidän venettä ei vaan valitettavasti matalammalla kölillä saanut :(

    Äänestä

Oman veneen syväys on lastissa 1.85 ja kaiku n. 40 cm vesirajasta alas. Siinä viimeisessä suntissa ennen satamaa kaiku näytti jaksoittaisesti 1.4m, mutta ei tuntunut pohjakosketusta. Voi olla, jos vesi laskee korkeapaineen tai itätuulen takia, kohta alkaa mudassa olla jälkiä...

Äänestä
  • Tuli kaiku kalibroitua kun oltiin eräässä laiturissa ja lukema oli 1,8. Sukellus veneen alla ja kolin alta löytyi 20 cm vettä. Elisaaren väylällä kun kaiku näytti 1,6 köli hipoi pohjaa ja näytöllä 1,5 pikkaisen jo otti vastaan. Paikka niin ikään viimeinen kapeikko ennen satamaa. Syväys veneessä 2,2 m. Vaikuttaa siltä, että kannattaa ajan ihan keskiväylää.

    Äänestä

  • 1,6 kirjoitti:

    Tuli kaiku kalibroitua kun oltiin eräässä laiturissa ja lukema oli 1,8. Sukellus veneen alla ja kolin alta löytyi 20 cm vettä. Elisaaren väylällä kun kaiku näytti 1,6 köli hipoi pohjaa ja näytöllä 1,5 pikkaisen jo otti vastaan. Paikka niin ikään viimeinen kapeikko ennen satamaa. Syväys veneessä 2,2 m. Vaikuttaa siltä, että kannattaa ajan ihan keskiväylää.

    Eikös purjelaivasäätiön kuunari Helenakin ole ollut Elisaaressa eikä syväys jää kai kahteen metriin.

    Äänestä

  • elisaaressa kirjoitti:

    Eikös purjelaivasäätiön kuunari Helenakin ole ollut Elisaaressa eikä syväys jää kai kahteen metriin.

    Puskivat koneella perille kolin pyyhkiessä mudassa. Pohja on sen verran pehmeä, että ei paljon tussahda, vaikka pohjaan osuukin.

    Äänestä

Hyvää kesää kaikille.
Elisaareen mennessä väyläkartta kertoo väylän syvyydeksi 1 m! Väylä on kuitenkin ruopattu ja siinä ei ole kiviä. Keskivettä kulkiessa on Elisaareen tultu 3 metrin syväykselläkin. Elisaaressa on käynyt myös purjelaivasäätiön aluksia , joiden syväys on 2,5 -2,7 metriä. Itse Elisaari on upea retkikohde ja mainio paikka viikonloppumatkalle. Jos väylä askarruttaa kannattaa soittaa alueen isännälle , Keijolle, hän kertoo lisää. Tähän aikaan vuodesta jos vaivautuu kulkemaan maastossa löytää mitä mahtavimmat marja- ja sienimetsät. Pieni vinkki uusille kävijöille. Jos haluat saunavuoron, niin se kannattaa tilata jo etukäteen hyvissä ajoin.

Äänestä
  • Saari sinällään ihan kiva mutta törkeä rahastus haisee kaikessa: satamamaksu jo sinällään aikas kallis kun siihen ei kuulu oikeastaan mitään; päälle lisäksi törkeä suihkumaksu 2 euroa /hlö, sähkömaksu (jopa alle vuoden ikäiseltä lapselta) heikkokintoiset saunat satamummoa tunti itselämmitys periaatteella (oma vuoro meni lämmittäessä kun edellinen ei muistanut...)

    En käý parinvuoteen

    Äänestä

  • ei kannata kirjoitti:

    Saari sinällään ihan kiva mutta törkeä rahastus haisee kaikessa: satamamaksu jo sinällään aikas kallis kun siihen ei kuulu oikeastaan mitään; päälle lisäksi törkeä suihkumaksu 2 euroa /hlö, sähkömaksu (jopa alle vuoden ikäiseltä lapselta) heikkokintoiset saunat satamummoa tunti itselämmitys periaatteella (oma vuoro meni lämmittäessä kun edellinen ei muistanut...)

    En käý parinvuoteen

    Elisaari on ihan kiva paikka, kun siellä käy ensimmäisen kerran. Itse jätän sen kuitenkin väliin, sillä kaikki on jo nähty eikä siellä juuri mitään ole kuin hyvät laiturit.
    Itsepalvelu sauna on kallis ja huonosti valvottu. Otin kerran ensimmäisen vuoron ja huomasin, että saunaa ei ollut lämmitetty lainkaan. Ensimmäinen lämmittää saunan, joten kylmässä saunassa saunottiin, kun tunti ei oikein riittänyt lämmittämiseen. Jos otat myöhäisempiä vuoroja, niin edelliset idiootit eivät osaa lähteä ajoissa pois.

    Äänestä

  • kannata kirjoitti:

    Elisaari on ihan kiva paikka, kun siellä käy ensimmäisen kerran. Itse jätän sen kuitenkin väliin, sillä kaikki on jo nähty eikä siellä juuri mitään ole kuin hyvät laiturit.
    Itsepalvelu sauna on kallis ja huonosti valvottu. Otin kerran ensimmäisen vuoron ja huomasin, että saunaa ei ollut lämmitetty lainkaan. Ensimmäinen lämmittää saunan, joten kylmässä saunassa saunottiin, kun tunti ei oikein riittänyt lämmittämiseen. Jos otat myöhäisempiä vuoroja, niin edelliset idiootit eivät osaa lähteä ajoissa pois.

    Elisaari on retkisatama ja sieltä tuskin löytyy kaupunkisataman tai vierassataman palveluita. Mielestäni hinnat eivät ole kohtuuttomia. Satamamaksu sähkö 10.50€ ja saunamaksu 12,00€ 1,5 tuntia koko porukalta. Mikäli epäkohtia ilmenee on kenenkään turha puida niitä omassa mielessään tai porukassaan. Pulmatilanteissa yhteys saaren isäntään tai vastaanoton henkilökuntaan niin asiat saavat oikeanlaidan. Kuivakäymälät ovat ihan siistit ja kohtuullisen hyvin hoidettu.
    On totta, että Elisaari ei välttämättä anna mitään jos käyskentelee vain laitureilla. Vähän seikkailua mukaan ja maastoon tai soutuveneellä salmen toiselle puolelle ja kävellen saaristokaupalle kahville. Maastoon kannattaa mennä hakemaan sienet ja marjat pois ja muutenkin nauttia luonnosta.
    Hyvää kesää.

    Äänestä

ei ole kokemusta mutta kyllä elisaareen tuli juuri kuluneella viikolla 2,5m syväyksellä isompi "paatti" ja pohja ei ollut ottanut kertaankaan pohkamutiin kiinni.

Äänestä
  • Paljonkohan kuorma lisää syväystä? Normaalisti metrin syväys, mutta mitä pari aikuista, pari lasta, tankki täynnä bensaa ja sitten matkatavarat mahtavat tehdä lisää?

    Äänestä

  • venuvanuvonu kirjoitti:

    Paljonkohan kuorma lisää syväystä? Normaalisti metrin syväys, mutta mitä pari aikuista, pari lasta, tankki täynnä bensaa ja sitten matkatavarat mahtavat tehdä lisää?

    Oma Nimbus 9 x 3 metriä, 200 kg = 1 cm syväystä lisää, eli pinta-ala vesirajassa 20 neliötä.

    Äänestä

Noita syväys- ja kaikuluotauslukuja vertaillessa kannattaa muistaa, että merenpinnan korkeus vaihtelee aika nopeasti. Viimeisen 24 h aikana Helsingin mittausasemalla on vedenpinta laskenut 15 cm, eikä tämä ole mikään ekstremi muutos. Kesäkuun -09 maksimi- ja minimiarvojen erotus on noin 45 cm.

Äänestä
  • Alkukeväästä on näköjään todella alhaalla. Miinus 40 senttiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matalaväylä kirjoitti:

Onko komemusta satamaan johtavalla kapealla väylällä pohjakosketuksesta? Tänä kesänä mennessä oli puolesta metristä kymmeneen senttiin vettä kölin alla. Palatessa olikin naftimmillaan köli kymmenen senttiä mudassa muutaman kymmenen metrin verran. Pikkusen kerroksia koneeseen ja no problem. Köli on 2,2 m.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu