Lähisuhdeväkivalta

En onneksi ole itse joutunut kokemaan fyysistä pahoinpitelyä. Henkistä väkivaltaa sitä vastoin olen jonkin verran kokenut. Vaikka se ei varsinaisesti uhkaa henkeä, niin on ikävää, että "pahoinpitelijä" osaa näyttäytyä ulkopuolisille hyvin miellyttävänä ja mahdollisen eron tullessa on selvää, kenen puolelle ulkopuolisten sympatiat kallistuvat ja toisaalta kuka jää yksin.

"Henkisellä väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka ei toteudu fyysisessä muodossa. Sitä voi olla vaikea tunnistaa, sillä siitä ei jää fyysisiä vammoja. Henkiseen väkivaltaan ei myöskään aina osata hakea apua." mieli.fi

En ole havainnut väkivaltakäyttäytymistä lähipiirissäni. Jos sellaista tulee tietoon, niin kannustan uhria hakemaan apua ja voin myös etsiä tietoa apua tarjoavista tahoista. Yksinäisenä ihmisenä en uskalla pyytää uhria luokseni pakoilemaan, koska saattaisin näin tehdessäni päästä pahoinpitelijän mielenkiinnon kohteeksi ja uhriksi.

Joskus 70-80-luvulla oli tuttava joka sai turpaansa lähes joka viikonloppu. Ja kotiimme kuului toisen perheen tappelun ääniä. Viina molemmilla pelissa. Ei muuten tullut mieleenkään että olisi ilmoitellut minnekään avuntarvetta. Nämä molemmat jutut oli monella tiedossa. Tuskin se silloin oli tapana, ettei vaan sekaannu toisten asioihin.
Ehkä nyt puuttuisin. Silmäilin Hesarista sitä juttua, on kamala.

Muistan lapsuudesta että naapurissa asui pariskunta joka ainakin kaikki viikonloput huusi ja mellasti kuin eläimet. En tiedä mitä siellä tapahtui, mutta ei siihen kukaan puuttunut eikä enempää edes ihmetellyt. Ehkä se kuuluu perisuomslaiseen elämäntapaan.

Vihdoinkin tästä(kin) aiheesta aletaan paasata. Se on nimittäin paaaljon yleisempää kuin luullaan ja kuvitellaan. Vuosien - oikeastaan vuosikymmenten - aikana, kun olen em. mielipiteeni ilmaissut, olen saanut siitä osakseni haukkuja ja vinoiluja.

Vaiettu ja piilotettu todellinen juttu, ennen ajateltiin, ettei perheasioita levitellä toreilla ja turuilla.