Lähisuhdeväkivalta

Anonyymi-ap

Hesarissa oli pitkä juttu lähisuhdeväkivallasta Suomessa, ja viranomaisten puuttumattomuudesta siihen. Kerrottiin yhdeksästä tapauksesta joissa selvästi voi sanoa että puutteellinen ja täysin epäpätevä viranoimaistoiminta oli osasyynä uhrien kuolemaan.

En odota että kukaan rohkenisi täällä kertoa omista kokemuksistaan uhrina, saati tekijänä. Asia lienee liian sensitiivinen julkisella palstalla käsiteltäväksi edes anonyyminä. Mutta olisi kiintoisaa kuulla mitä mieltä jo elämää kokeneet ovat tästä asiasta, onko parisuhdeväkivalta kuinka yleistä, millaista se on, ja koetko että voisit itse auttaa jotenkin jos havaitset sellaista tuttavalla tai naapurilla.

18

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      En onneksi ole itse joutunut kokemaan fyysistä pahoinpitelyä. Henkistä väkivaltaa sitä vastoin olen jonkin verran kokenut. Vaikka se ei varsinaisesti uhkaa henkeä, niin on ikävää, että "pahoinpitelijä" osaa näyttäytyä ulkopuolisille hyvin miellyttävänä ja mahdollisen eron tullessa on selvää, kenen puolelle ulkopuolisten sympatiat kallistuvat ja toisaalta kuka jää yksin.

      "Henkisellä väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka ei toteudu fyysisessä muodossa. Sitä voi olla vaikea tunnistaa, sillä siitä ei jää fyysisiä vammoja. Henkiseen väkivaltaan ei myöskään aina osata hakea apua." mieli.fi

      En ole havainnut väkivaltakäyttäytymistä lähipiirissäni. Jos sellaista tulee tietoon, niin kannustan uhria hakemaan apua ja voin myös etsiä tietoa apua tarjoavista tahoista. Yksinäisenä ihmisenä en uskalla pyytää uhria luokseni pakoilemaan, koska saattaisin näin tehdessäni päästä pahoinpitelijän mielenkiinnon kohteeksi ja uhriksi.

    • Anonyymi00002

      Joskus 70-80-luvulla oli tuttava joka sai turpaansa lähes joka viikonloppu. Ja kotiimme kuului toisen perheen tappelun ääniä. Viina molemmilla pelissa. Ei muuten tullut mieleenkään että olisi ilmoitellut minnekään avuntarvetta. Nämä molemmat jutut oli monella tiedossa. Tuskin se silloin oli tapana, ettei vaan sekaannu toisten asioihin.
      Ehkä nyt puuttuisin. Silmäilin Hesarista sitä juttua, on kamala.

    • Anonyymi00003

      Muistan lapsuudesta että naapurissa asui pariskunta joka ainakin kaikki viikonloput huusi ja mellasti kuin eläimet. En tiedä mitä siellä tapahtui, mutta ei siihen kukaan puuttunut eikä enempää edes ihmetellyt. Ehkä se kuuluu perisuomslaiseen elämäntapaan.

    • Anonyymi00004

      Vihdoinkin tästä(kin) aiheesta aletaan paasata. Se on nimittäin paaaljon yleisempää kuin luullaan ja kuvitellaan. Vuosien - oikeastaan vuosikymmenten - aikana, kun olen em. mielipiteeni ilmaissut, olen saanut siitä osakseni haukkuja ja vinoiluja.

      Vaiettu ja piilotettu todellinen juttu, ennen ajateltiin, ettei perheasioita levitellä toreilla ja turuilla.

      • Anonyymi00005

        Tuo on tärkeä näkökanta. Perheväkivaltaan kuuluu valtava määrä häpeää. Usein uhrikin peittelee asioita viimeiseen asti. Kyllä nyt olisi jo aika nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kaikenlaiseen väkivaltaan pitäisi olla nollatoleranssi.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tuo on tärkeä näkökanta. Perheväkivaltaan kuuluu valtava määrä häpeää. Usein uhrikin peittelee asioita viimeiseen asti. Kyllä nyt olisi jo aika nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kaikenlaiseen väkivaltaan pitäisi olla nollatoleranssi.

        Niinpä, henkinen väkivalta se vasta hävettääkin, siitä ei kerrassan voi puhua.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tuo on tärkeä näkökanta. Perheväkivaltaan kuuluu valtava määrä häpeää. Usein uhrikin peittelee asioita viimeiseen asti. Kyllä nyt olisi jo aika nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kaikenlaiseen väkivaltaan pitäisi olla nollatoleranssi.

        Ehkä se johtuu siitä, etten ymmärrä häpeämisestä mitään, mutta jos itse olisin joutunut vakavan perheväkivallan kohteeksi, olisin kyllä suksinut suoraa tietä viranomaisen pakeille. Heti.


    • Anonyymi00010

      Tärkeintä tästä aiheesta keskusteltaessa on tuoda esille, että fyysisesti vahvempi osapuoli käy usein käsiksi, kun vähättely, haukkuminen ja pilkkaaminen jatkuu liian pitkään.
      Missään eläinlajissa heikomman ei kannata käyttäytyä fyysisesti vahvempaa kohtaan epäkunnioittavasti, muuten joutuu usein fyysiseen käsitteyyn.

      • Anonyymi00011

        Kunnioittaako sellaista sitten pitäisi, joka vähättelee, haukkuu, pilkkaa ... yms. omiksi sairaiksi tarpeikseen?


      • Mikään ei oikeuta " fyysistä käsittelyä".


    • Anonyymi00012

      Mikään ei oikeuta henkiseen väkivaltaan.

      • Anonyymi00013

        Mutku henkinen(kään) väkivalta ei oikeuta fyysiseen pahoinpitelyyn. Ei, vaikka olisi minkälainen ja -kokoinen kroisos tahansa, joka kokee henkistä tuskaa.


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Mutku henkinen(kään) väkivalta ei oikeuta fyysiseen pahoinpitelyyn. Ei, vaikka olisi minkälainen ja -kokoinen kroisos tahansa, joka kokee henkistä tuskaa.

        Entä kun aikuinen poika pahoinpitelee äitiään?
        Siitä aiheesta ei paljon puhuta.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Entä kun aikuinen poika pahoinpitelee äitiään?
        Siitä aiheesta ei paljon puhuta.

        Mikä ero asialla on mielestäsi, ovat osapuolet aviossa tai muussa sukulaisuussuhteessa? Väkivalta on laitonta molemmissa tapauksissa yhtälailla.


    • Anonyymi00015

      Se on lisääntynyt maahanmuuton seurauksena.

      • Anonyymi00016

        Missä maassa on sellainen tapana tai sattuu eniten?

        Tapahtuu paljon Suomessakin. Usein aikuinen poika kiristää vanhalta äitiltään rahnaa ja pahoinpitelee.


      • Anonyymi00017

        Kyllä se osataan tässä maassa aivan omintakeisesti. Tutki tilastoja äläkä jauha pashkaa.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Kyllä se osataan tässä maassa aivan omintakeisesti. Tutki tilastoja äläkä jauha pashkaa.

        Tutki kuule itse niitä tilastoja.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1257
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1213
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      916
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      883
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      858
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      722
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      721
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      682
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      616
    10. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä...

      Silloin vuosia sitten! H.
      Rakkaus ja rakastaminen
      78
      611
    Aihe