Pikkumaisuuttako?

Olen tavannut hurjan ihanan miehen jonka kanssa on todella hyvä olla. Mies ei kuitenkaan osaa pukeutua lainkaan, joten kammoan yleisille paikoille menemistä hänen seurassaan. Itse tykkään pukeutua suurin piirtein ajan mukaan, joten veisin todella mielelläni miehenkin vaatekauppaan. Kertokaa hyvät ihmiset miten voisin loukkaamatta muuttaa hänen pukeutumisensa tälle vuosituhannelle sopivaksi?
4639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

miehen olla oma itsensä ei kaikkien tarvitse pukeutua samalla tavalla.itse pukeudun miten huvittaa evvk mikä on in ja mikä out.

Äänestä

No ei kyllä kovin hyvältä kuulosta yhteisen tulevaisuuden kanalta, jos noin paljon häpeät toisen ulkonäköä etkä anna oma itsensä. Aika pinnalliselta kuulostaa.

Äänestä

nimeltä Naapuri haudan kaveri.
Nimi kuullostaa oudolta mut leffa kertoo just tosta sun tilanteesta. Siinä kaks aivan erimaailmoista olevaa ihmistä vaan rakastuu toisiinsa.
Vähän on hassu leffa mut silti ihan hyvä!

Äänestä
  • vinkistä wiliaana. Täytyykin metsästää tuo leffa jostain! Tämä mies taitaa olla kyllä hiomaton timantti, jota en aio käsistäni päästää. Kiitos vastauksista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinttu-76 kirjoitti:

Olen tavannut hurjan ihanan miehen jonka kanssa on todella hyvä olla. Mies ei kuitenkaan osaa pukeutua lainkaan, joten kammoan yleisille paikoille menemistä hänen seurassaan. Itse tykkään pukeutua suurin piirtein ajan mukaan, joten veisin todella mielelläni miehenkin vaatekauppaan. Kertokaa hyvät ihmiset miten voisin loukkaamatta muuttaa hänen pukeutumisensa tälle vuosituhannelle sopivaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu