Automaalaamoja ja korikorjaajia ei työt kiinnosta

Anonyymi-ap

Autossani oli ovipielustoissa molemmin puolin ja takaluukussa alkavia pieniä ruostevaurioita jotka halusin korjauttaa ja maalauttaa ennenkuin pahenevat siihen kuntoon, että pelti murenee.
Yllätys oli, että firmoja ei tuntunut työ ja raha kiinnostavan. Kaksi ekaa firmaa lupasivat soittaa perään asian tiimoilta. Ei kuulunut. Kolmanteen olin yhteydessä asenteella, että kiinnostaako teitä maksava asiakas ja maalaustyö. Ilmoittivat, että tule käymään tehdään hinta arvio. Firmaan mennessä ensi kommentti oli "jos olet hylsyn saanut katsastuksessa ei ehditä tekemään" Sanoin että ei. Kyse on pienistä alkavista ruostevaurioista. Ukko tuli ja katsoi vauriokohtia ja pyysi toisenkin. Toinen nillitti, että "kun tuosta joutuu ovet irroittamaan, jos ei maalattais ovia". Eli ilmeisesti liikaa töitä ja laiska ei olisi jaksanut, vaikka halleissa näkyi useampi ukko ja akka touhuavan auton osien kanssa. No, lopulta lupasivat soittaa ja olla sähköpostitse yhteydessä tarjouksesta. Hekin katosivat kuin tuhkatuuleen eikä näistä enää tämän jälkeen kuulunut. Ja nämä firmat tampereella.

Päädyin sitten tuttavan vinkin kautta kysymään pääkaupunkiseudulta yhdestä maalaamosta tarjousta. Kaveri oli heti asiakaspalvelija ja samantien sitä mieltä, että hiotaan ja maalataan nuo oven reunatkin samalla vaikka niissä oli vain vähäisiä kiveniskemiä. Kohta ne olisi maalattava kumminkin. Tarjous alitti sen mitä olin ajatellut maksaa näistä toimenpiteistä ja työt pääsevät alkamaan parin viikon päästä tapaamisesta.
Lopulta sain autoni sellaiselle jota työ kiinnostaa. Ihmettelen vain itsekin yrittäjänä miten voi olla mahdollista että kolme liikettä käytännössä ghostaa samantien. Paljon autoilevana säälittää, että en voi jatkossa kenellekään suosia näitä paikallisia yrittäjiä, vaan kehoittaa menemään pääkaupunkiseudulle jos haluaa palvelua.

8

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kai ne parhaat katteet sa vakuutusyhtiöitä laskuttamalla, niin ei kiinnosta em. hommat. Ittellä oli parkkikolhu, kun joku oli automarketissa avannut ovensa autoni kylkeen. Vanhasta muistista marssin Lielahdessa olleelle "korjaamolle", jossa aiemmin tehtiin autoliikkeen piikkiin takuumaalausta mutta eihän siellä ollu enää koko firmaa. Olivat muuttaneet uusiin, marmorilattiaisiin tiloihin. Hävetti oikein mennä pieruverkkareissa asioimaan. En päässyt respaa pitemmälle, kun tuli selväksi, ettei kiinnosta kun vakuutusasiakkaat. Harmittaa.

      • Anonyymi00003

        Väärin. Vakuutusyhtiöt itse määrittävät hinnan mitä he maksavat tietyistä töistä ja ne ovat ns.sopimushintoja, eli heille edullisia.


    • Anonyymi00002

      Kyse on selvästi siitä, että autosi arvo ja kunto on sellainen, että sen peltityöt ja maalaaminen ei kannata, eivätkä kehdanneet nolata ja nöyryyttää sinua kertomalla hintaa jota et missään nimessä maksaisi.

      • Anonyymi00004

        Paitsi että päkaupunkiseudulla onnitu ja ilman nöyryytyksiä.


      • Anonyymi00005

        Auto on kymmenen vuotta vanha ja arvo tällä hetkellä noin 30 000e ja säilyttää arvonsa tällaisena vielä vuosia. Siksi helpompi korjauttaa pienet alkavat vauriot heti kun ovat korjattavissa kuin antaa niiden levitä niin pitkälle, että mitään ei ole enää tehtävissä.


    • Anonyymi00006

      Joku syy siihen on että vakuutusvirmojen työt ajaa muiden edelle. Jos se ole hinta, niin sitten liittyy aikatauluihin ja sopimuksiin. Ei jää aikaa muille asiakkaille.

      • Anonyymi00007

        Entä sitten jos vakuutusyhtiön sopimuskorjaamoilla heidän autot ovat etusijalla? Vakuutusyhtiö maksaa autonomistajalle usein seisontapäivistä ja sijaisautosta.
        Kyllä niitä pajoja varmasti löytyy jotka fiksaavat ja maalavat myös joka jampan autoja, mutta tuosta avaajan itkusta saa selkeästi käsityksen, että korjaukset ovat isompia mitä hän edes ymmärtää ja vanhan ritsan kohdalla firmat eivät halua ottaa riskiä siitä kuinka paljon peltitöitä sieltä löytyy kun vähän ruosteita rapsutellaan ja löytyykö niin isoille töille sitten enää maksajaa kun lasku esitetään? Toisaalta se voi olla vihje pajoilta, että eihän tuollaista ritsaa enää kannata isolla rahalla korjata.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Entä sitten jos vakuutusyhtiön sopimuskorjaamoilla heidän autot ovat etusijalla? Vakuutusyhtiö maksaa autonomistajalle usein seisontapäivistä ja sijaisautosta.
        Kyllä niitä pajoja varmasti löytyy jotka fiksaavat ja maalavat myös joka jampan autoja, mutta tuosta avaajan itkusta saa selkeästi käsityksen, että korjaukset ovat isompia mitä hän edes ymmärtää ja vanhan ritsan kohdalla firmat eivät halua ottaa riskiä siitä kuinka paljon peltitöitä sieltä löytyy kun vähän ruosteita rapsutellaan ja löytyykö niin isoille töille sitten enää maksajaa kun lasku esitetään? Toisaalta se voi olla vihje pajoilta, että eihän tuollaista ritsaa enää kannata isolla rahalla korjata.

        Kannattaisiko kysyä itse asianosaiselta millaisista vaurioista on kyse ennen kuin purat pahaa oloasi täällä omana itkunasi mitä todellakin ihmettelen, että miksi avauksen aihe resonoi sinussa vihan tunteena?
        Osassa jo ylempänä viittasinkin asiaan eli auto ei ole nyky mittapuulla edes vanha vaan hyvin arvonsa säilyttävä kymmenen vuotias jonka arvo edelleen on 30 000 e ja mitä kyseisen auton hintoja seuraa ja yleisestikin on tiedossa ne säilyttää arvonsa samana tulevinakin vuosina. Ruosteen alut ovat kolmessa kohdassa missä ne on helposti kämmenellä peitettävällä alueella.
        Kuten kuvasinkin kyse ei ole ilmeisesti sinun autoillesi tyypillisestä läpi ruosteesta mitä ei korjata enää edes hitsaamalla, vaan ALKAVASTA pienestä vauriosta.
        Helpottiko vai haluatko edelleen purkaa sisäistä vihaasi ja patoumaasi anonyyminä nettikeskustelu palstalle? Toki jos olet trolli, niin toimintasi on siten normaalia.
        Kysehän oli siitä miten firmoilla on varaa ghostata? Olen itse yrittäjä ja asiakaspalveluun ei kuulu asiakkaiden ghostaaminen. Jos ei halua tai viitsi tehdä silloin fiksu ihminen ilmoittaa siitä suoraan. Kumpikin ilmoitus vain ei lisää firman näkyvyyttä, vaan päinvastoin sana kiirii, että tuon palveluja ei kannata käyttää. Näin toimin itsekin. Kehun firmaa joka otti minut tosissaan ja sana tulee leviämään niistä firmoista jotka eivät vaivautuneet yksinkertaisempaankaan asiakaspalveluun.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      143
      3191
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3002
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1443
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1187
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1057
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1007
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      817
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      813
    Aihe