Vaimoni kanssa olemme olleet viimeisten vuosien juhlapyhät läheisen kylpylän puolihoitoristeilyillä.
Aikanaan, työelämässä ollessani, ristelin viikon jaksoja koulutuskeskuksissa ja motelleissa.
Nyt ikääntyneenä, kävin tyttäremme ja vaimoni kehoituksesta kahden viikon risteilyllä Espanjan asunnollamme.
Nuo valtamerien suunnitellut laivareisut eivät kai ole olleet oikeita risteilyjä?
Tunnin verran yökerhoshown jälkeen hyttiin koisimaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tarkoittanet nälvivällä tyylilläsi, että risteily käsitteenä on ryyppäämistä ja rälläämistä olipa sitten laiva liikeessä tai ei?
Ydin lienee, että laivalla on oudompaa porukkaa kuin maapaikoissa?
Mekin aikanaan risteilimme. Bussilla Viipuriin. Siellä kaksi yötä. Paluu Saimaan kanavaa pitkin kanavan ensimmäiselle Saimaan puolen sululle ja sitten, "risteilykännissä" bussilla Imatralle.
Viimeinen "urotekoni". Lahjoin oppaan välittämään bussikuskille toivomuksemme jajaa pieni mutka talomme läheltä. Ruplat olivat Suomessa arvottomia paitsi Venäjälle lähteville.