Maailmani on hajoamispisteessä. Mulle on aina ollut vaikeaa avautua ja antautua tunteiden vietäväksi. Sitten kun sen uskaltauduin viimein tekemään, saan ajan mittaan huomata ettei rakastamallani olekaan enää rakkauden tunteita minua kohtaan. Hän sanoo ennen olleen toisin, mutta ettei silti ole vielä menettänyt kaikkia tunteitaan minua kohtaan, mutta ei vain ole varma rakkaudestaan.
On musertavaa kuulla ettei saakaan täyttä vastakaikua tunteilleen. Mitä tein väärin? Olenko muuttunut jotenkin? Alkuhuumako on vain haihtunut ja mitään ei hänelle jäänyt siitä jäljelle (vuoden suhde takana)?
En tiedä miten edetä. Mieheni haluaa jatkaa jos vaikka vielä saisi selvyyden tunteistaan. Hän tunnustaa että ikävöi minua ja ettei halua olla erossa mutta en halua tyytyä pelkkään kiintymyssyhteeseen jossa riittää vain toisesta tykkääminen.
Tarvitsen kipeästi neuvoja, en halua satuttaa itseäni hukuttautumalla ehkä turhaan luuloon että kyllä tästä selvitään jos sitä rakkautta ei ole eikä enää yhtäkkiä ilmasta tule. Voisiko hän silti kaikesta sanomastaan huolimatta rakastaa minua tietämättään? Jos rakkaus on edennyt erilaiselle tasolle, mikä hänestä nyt tuntuu niin omituiselta? Pliis ihmiset, auttakaa!
On musertavaa kuulla ettei saakaan täyttä vastakaikua tunteilleen. Mitä tein väärin? Olenko muuttunut jotenkin? Alkuhuumako on vain haihtunut ja mitään ei hänelle jäänyt siitä jäljelle (vuoden suhde takana)?
En tiedä miten edetä. Mieheni haluaa jatkaa jos vaikka vielä saisi selvyyden tunteistaan. Hän tunnustaa että ikävöi minua ja ettei halua olla erossa mutta en halua tyytyä pelkkään kiintymyssyhteeseen jossa riittää vain toisesta tykkääminen.
Tarvitsen kipeästi neuvoja, en halua satuttaa itseäni hukuttautumalla ehkä turhaan luuloon että kyllä tästä selvitään jos sitä rakkautta ei ole eikä enää yhtäkkiä ilmasta tule. Voisiko hän silti kaikesta sanomastaan huolimatta rakastaa minua tietämättään? Jos rakkaus on edennyt erilaiselle tasolle, mikä hänestä nyt tuntuu niin omituiselta? Pliis ihmiset, auttakaa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olin itse samassa tilanteessa vuoden,naiseni vain hukkasi rakkautensa minua kohtaan,päätimme yrittää koska hänellä oli omasta mielestään tunteita minua kohtaan,minä taas rakastin häntä,rakastan vieläkin.Siinä meni vuosi ihan hukkaan,ei hän niitä tunteita löytänyt,harmittaa vain jälkikäteen kun satutin vain itseäni turhaan.Kyllä se taitaa niin olla että tunteet kun hiipuu niitä on enään vaikea löytää.En jaksa uskoa että voisi rakastaa toista ihmistä tietämättään,kyllä silloin on kyse tavasta vain olla yhdessä, kun siihen on totuttu.
Näin minä asian ymmärrän,vaikea se on kuitenkin antaa mitään yleisneuvoa koska jokainen yksilö ja parisuhde poikkeaa toisistaan tavalla tai toisella.Harkitse kuitenkin tarkoin mitä haluat ettei mene aika hukkaan :)
muuttuu rakkaudeksi, tai pitäisi muuttua... kun suhteessa ei ole yllätyksiä niin arki harmaantuu.
Jokin romanttinen teko tai yhteinen juttu tekee yleensä taas yhteenkuulumisen tunteen molemmille, teettekö mitään kaksin(?) yleisesti ne auttaa avamaan solmuja, pois arjesta hyppääminen :)
kuin minun kirjoittamani. Tyttöystäväni ei ole vaan suoraan minulle sanonut, ettei rakasta. Aloin laskea tuossa taannoin päiviä koska kuulisin taas ne sanat. Kahden viikon kuluttua siitä kun olin aloittanut laskemisen, sekosin laskuissa..
Silloin viimeksikin, viikkoja sitten kun hän kertoi rakastavansa, se tuli palautteena minun sanoistani. Ja mekin olemme seurustelleet vasta vuoden verran. Minun ongelmani on siinä, että kun kysyn häneltä, että rakastaako hän minua, hän vastaa että, jep.. Mutta minun on vaikea sitä hänen käyttäytymisensä takia uskoa.
Hän ei myöskään koskaan kehu minua millään tavalla. Tuntuu siltä, että kaikki maailman muut naiset arvostavat minua enemmän kuin hän. Minä taas kehun ja ylistän häntä joka ikinen päivä.
Onko se sitten vaan niin, että naisille eivät mukavat kundit kelpaa? Heissä on geneettinen koodi, joka käskee heitä ottamaan "paskan" jätkän, joka kohtelee heitä huonosti... Niin sitten voidaan ruikuttaa ja kerjätä rakkautta, kun sitä ei ole. Ehkä he kokevat, että tämä (ehkäpä) Metro-lehteä jakava kundi on "todella" kova ja haluttu jätkä sekä parempi mitä he itse ovat koska he eivät kundille tunnu kelpaavan. Itsetunto-ongelmaisia nämä naiset, sanon minä.. Yrittävät elää muiden kautta, kun eivät itse uskalla elää sellaisina kuin ovat.
Luin tällä foorumilla juuri erään naisen aloittaman keskustelun siitä, miten hänellä oli aiemmin luuseri wannabe joku jätkäkaveri ja hänellä ei olisi edes tullut mieleen pettää tätä. Nyt hänellä on kunnon mies ja hän pettää miestä jatkuvasti.. Aivan käsittämätöntä?! Mulla menis miehenä juuri toisinpäin, jos pettäisin, vaan en pettäis, enkä ikinä huolisi luuseria tyttöystäväksi.
Sulle neuvoisin jättämään leikin sikseen, jos tyttöystäväsi on tosiaan sanonut, ettei rakasta. Säästät itsetuntosi. Tai voithan vielä kokeilla pikku peliä: älä sano hänelle enää kertaakaan, että rakastat häntä. Vetäydy ja ole muutenkihn viileä.. Tästähän tytöt tykkää. Ehkä hän alkaa anella rakkautta sinulta.
Jos teillä menee poikki, älä jää roikkumaan äläkä missään nimessä ala haukkumaan ja kostamaan. Ehkä hän tajuaa joskus, että teki virheen ja palaa itkien.
Lohdullista kuulla etten ole yksin ongelmineni. Ikäväkseni saa itsekin pian huomata ettei omatkaan tunteet säästy muutoksilta; olen yrittänyt alkaa kieltää rakkauttani kun kerran tiedän sen valuvan hukkaan.
Inhottaa tämä epävarmuus. Koko ajan saa olla varautunut kuulemaan pelkäämänsä. Rehellisyys on arvostettua vaikka se satuttaakin. Mitä järkeä on kusettaa itseään suhteessa jos tietää ettei sillä ole tulevaisuutta. Jos olisin fiksu, vetäytyisin heti pois, mutta tunteet ohittavat järjen.
Tuntuu kuin olisin poikaystäväni pelinappula; minun kuuluu odotella että hänelle tulee taas hyvä fiilis suhteestamme ja aitoja tunteita. Hetket hänen seurassaan ovat usein suorastaan huomion kerjäämistä häneltä; kaikki se luonteva hellyys ja läheisyys on kadonnut. Harvoinpa enää rakastelemmekaan, nykyisin se on vain pelkkää seksiä ja omien tyydytysten hakua. Olen silti aivan nymfo, sillä tuntuu kuin se olisi ainoa läheisyytemme muoto ja läheisyyttä minä kaipaan.
Kyllä niitä konnia löytyy muuten naisista ja miehistä, kyse on vain luonteista. Ei ketään pitäisi syyllistää siitä jos ei vain tunne samoin. Pettäminen on jo eri asia. Ihmisen on turha vain kieltää tunteitaan ja sillä tavalla pitkittää molempien tuskaa.