Aamun uutisissa hurjaa tietoa. useimpien kaupunkien taajamaliikenteeseen on hankittu vähän edullisempia Kiinassa valmistettuja sähköbusseja. Tulleen tiedon mukaan bussit voidaan pysäyttää liikenteestä Kiinasta käsin, pahaksi asian tekee se, kun monien kaupunkien evakuointi on suunniteltu toteutettavaksi juuri taajamien busseilla.
Bussiliikenne
Anonyymi-ap
15242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kiinassa kun painetaan oikeaa nappia, niin sähköbussit pysähtyy välittömästi heidän päättämällä alueella kaikkialla maailmassa.
Aivan aivan! Täydellisen varmaa ja vahvistettua on tuo kaikki, sillä kun Kiinassa painetaan nappia, niin säköbussien lisäksi myös kaikenlaiset muut sähköiset kulkuneuvot sekä muunlaiset välineet ja laitteet mitkä käyttää internet-verkkoa, pysähtyy ja lakkaa toimimasta sillä sekunnilla niin maalla, merellä kuin ilmassa! Missään päin maailmaa ei tähän hirvittävän kauhistuttavaan mahdollisuuteen ole osattu varautua millään lailla tai vähimmässäkään määrin, vaan maailman täydellinen pysäyttäminen on vain yhden kiinalaisen napinpainalluksen päässä!
Luvassa siis on helvetillisen perkeleellinen rytinä kautta maanpiirin sillä hetkellä kun kiinalaiset painaa "oikeaa nappia" jolloin lentokoneet putoaa, junat suistuu raiteiltaan, autot kolaroi ja kaikki mahdollinen toiminta maailmassa pysähtyy mikä on jollain tavoin yhteydessä internettiin!
Tuon kaiken minä hengessäni näin, ja ruumiini vapisi kauhusta, sillä se, mikä on tulossa, on hirvittävämpää kuin yksikään ihmissilmä on koskaan nähnyt. 😱
Kaikkea noitahan tapahtuu jo eli onko nappia jo hipaistu?
Kihelmöivän jännityksen vallassa jäämme odottelemaan kaikkein luotettavimman tuntuisten profeettain asiaan liittyviä, pyhiä ilmoituksia. Vasta sen jälkeen rohkenemmme julki tuoda oman vaatimattoman mielipiteemme!
Siks mie suosinkin paikallista karjamäen liikennettä.
Huono
Volvot ja Mersut takaisin ihmisiä kuljettamaan, turvallisuudesta kannattaa maksaakin, Kiinalaiset jääkaapit kannattaa palauttaa.
Venäjän aloittaessa sodan Ukrainaa vastaan, niin heti olivat sotasaaliin kimpussa ja ryöstivät suuren traktoritehtaan varaston. Tässä tuli elektroniikka Ukrainan avuksi, joten he saivat ison määrän jo Venäjän saaliina olevia traktoreita mykistettyä, joten uudet koneet joutuivat purkamaan varaosiksi.
Voiko kiinalainen pysäyttää Audin?
Kiinassa valmistetuissa tuotteissa on varauduttava niistä mahdollisesti löytyviin yllätyksiin, eikä ne ole pieniä, mutta alhainen hinta houkuttelee ostamaan.
Voipikohan Kiinalaisella autolla ajavat laittaa Kiinaan laskun, jos autoa pitää korjata vaikka pysähtyneen matkanteon vuoksi.
Kiinalaisten kontrolli ei jää pelkästään busseihin, vaan varmaan löytyy myös muusta kalustosta.
Kiva! 😀