80- luvulla oli nykyisen laiturialueen kohdalla uimaranta jota kutsuimme pikkubiitsiksi.
Sitä ylläpiti kiva pariskunta. Mamma keitteli tulista soppaa ja ylläpiti baaria.
Äijä oli kääppäri ja huolehti rantapalveluista. Oli heillä pieni dzonkkikin ankkurissa.
Kulkupelinä oli Norton-moottoripyörä jossa oli itsetehty lavallinen sivuvaunu.
Sillä hoitivat tori- yms. ostoksensa.
Tuli poikien kanssa tatuoinnit puheeksi ja nousuhumalassa hyvä idea että sellainen oli saatava ja heti!
Ei kun äijän juttusille josko tietäisi missä sellainen nyt aamuvarhain onnistuisi.
Kohta jo istuin Nortonin sivuvaunussa. Hauveli vielä mukaan ja menoksi!
Kävelykadun hökkelin takaovea tuli avaamaan uninen mies. Sanoi että tulkaa vartin päästä takaisin.
Olin jo päättänyt minkä kuvan haluan. Se olisi La Costan krokotiili vasemmassa rintalihaksessa. Ostin siinä sitten puodista paidan malliksi.
Ja kohta kuva jo rintaani koristi.
Ensimmäinen tatuointini Pattayalla.
2
246
Vastaukset 2
- Anonyymi00002
Lacoste on olemassa, mutta La Costasta en ole kuullut.
Pahoittelen ajatusvirhettäni.
Se on anteeksi antamaton koska koristaahan firman logo sentään rintaani.
Logon koko oli silloin melko pikkuruinen jota sitten myöhemmin suurennettiin.
Ja niin jouduin minäkin korjaamaan tatuointini nykyistä kokoa vastaavaksi.
Sen alle olen vielä ottanut Boss- vaatemerkin logon... 😊💕
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389
