Täytän 17. Ja kauhea vauvakuume ollut jo vuoden verran. Olen hoitanut tuttujen lapsia tiiviimmin 3 vuotta...ja nyt olen kesätöissä perhepäivähoitajalla. Rakastan lapsia...Olen ollut tekemisissä kaiken vauvanhoitoon liittyvän asian kanssa.. olen kuunnellut ja hoitanut menet itkut...vaipat vaihtanu,syöttänyt jne...kaiken mahdollisen. Ja koskaan ei ole tullut semmosta oloa että "s**t*n*n äpärä". Tunnen että minusta tulisi todella hyvä äiti..Olen ajatellut kaikkia koulu asioita ja tiedän kaiken vaivan ja rasituksen mikä siitä öisinkin tulisi. (tai ei niitä voi vaivaksi sanoa) Mitä mieltä olette? olisiko tedän mielestä tyhmää jos tekisi lapsen maailmaan..?
Mitä ajattelette?
-88-
172000
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
olen itse tosi lapsi rakas ja kun aloin odottaa lasta kaikki saarnasivat minulle jatkuvasti : että olempa tyhmä ku teet noin nuorena lapsen maailmaa, miten sä nyt tollai päätit.. ym tuli ystävilt ja sukulaisilt. en katunu hetkeäkään päätöstäni. mutta kerkesin olla 4 kk raskaana ku sain keskenmenon. silloin sain kuulla vielä monelta että ovat helpottuneita.(minä en ole viel päässy yli).jos olet ihan varma että olet valmis ja kykenet siihen, ni silloin. mutta muuten jos vähänkin epäröit ni en tekis. minä en pitäisi sinua tyhmä... en todellakaa jos sinusta vain on siihen. ennen kuiteskin kannattaa kysyy itseltää että olenko ihan varma? olenko viettänyt nuoruuteni kunnolla? ja mitä poikaystävä sanoo?(jos sellaista on). onnea kuiteskin päätökseesi.
Siis kyllä minä itse olen varma päätöksestäni,mutta haluan vain kuulla mielipiteitä.
Tämäkin puoli tietysti ihan uteliaisuutta kiinnostaa. Mistä ajattelin isän repäistä? Vai onko kandidaatti jo tyrkyllä? Mitä hän on mieltä ajatuksesta?
Sanoisin, että ihan varta vasten ei ehkä noin nuorena kannata yksinhuoltajaksi tälläytyä... eikö se olisi mukavampaa sitten sen miehen kanssa, jonka elämänkumppaniksesi löydät? Jos löydät siis. Mutta valinta on sinun.
On kuitenkin ehdottomasti väärin hankkiutua raskaaksi vastapuolen tietämättä tai suostumatta.
Siis mulla on jo mies...ja sekin on todella lapsirakas ihminen.
Mikäpä teitä sitten estäisi!
En nyt yritä kaivaa "aukkoja" suunnitelmastasi, mutta kannattaa ottaa mahdollisimman tarkasti selvää siitä, onko mies tosiaan tietoinen siitä mihin ryhtyy ja haluaako hän sitä itsekin eikä sinun mieliksesi. Pelkkä lapsirakkaus ei riitä.
Mutta onnea matkaan!
Hanki ensin itellesi ikää, älä hosu. Voi herran jee tuota teinitouhua.
Osottaa jo kypysyttäkin että ajattelee ensin EDES perusasiat kuntoon, ei vaan sitä että oih, vauvat on niin ihkuja, mäkin haluun, lääperin lääperin. Aikuiseen ajatteluun perheen perustamisen kynnyksellä kuuluu mm. seuraavat;
* vakaa ja hyvä parisuhde
* vakinainen duuni
* elämän kokemusta
* vakaat tulot
Mitä 17v noista on, ei mitään! : /
Vanhemmuus kun tuppaa vaatimaan muunkin kuin vaipan vaihdon osaamisen ; )
Hyvä ja vakaa parisuhde mulla ainakin jo on. ja aivan varmasti kestävä,sitä ei tarvitse epäillä. ja vaik ei työpaikkaa vielä ookkaan niin kyllä sitä pärjää...on ne muutkin pärjänny.
No kyllähän sitä työttömänäkin lapsen kanssa pärjää, mutta eikö olisi mukavaa, jos olisi vakituiset tulot? Edes toisella osapuolella? Meinaan vaan, että mitäs sitten kun lapsi haluaa särkänniemeen, eikä olekaan rahaa? En Nyt tarkoita sitä, että lapsen kanssa ei voi elää jos ei ole Todella hyvätuloinen, vaan että voisi antaa lapselle jotain, mitä tämä haluaa?
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että minusta ainakin olisi ollut mukavaa, että äidillä olisi ollut työpaikka.
Nuorena ne lapset kannattaakin tehdä, että jaksaa niitten kanssa olla, mutta ei liian nuorena. Sitten vasta kun kaikki asiat on mallillaan.
Itse olen mieheni kanssa suunnitellut, että noin 5 vuoden päästä lapsia vasta, kun on oma asunto, ja ainakin toisella työpaikka ja minun opintoni loppuvat. (olen sinua pari vuotta vanhempi)
Aikuisuuteen kuuluu mm. se, että ymmärtää, ettei elämä ole ikinä valmis. Usein tuo "pitää olla sitä ja tätä enne kuin...." johtaa siihen että elämää rakennetaan valmiiksi ja kun viimein huomataan, ettei valmista tule, onkin lasten hankkiminen jo myöhäistä. Tiesitkä, että nykyään moni tekee pätkätöitä lähes koko uransa? Eivätkö he saa hankkia lapsia?
Aikuisuuteen kuuluu myös se, että tarve vähätellä toisia ja pitää heitä keskenkasvuisina väistyy ymmärryksen tieltä.
Oma äitini oli 17 v. kun minut sai. Ammatti oli, työtä ei ja parisuhdekin uusi. Päivääkään ei ole kuulemma valintaansa katunut enkä minä ole onnetonta lapsuutta viettänyt. Nykyään äidilläni on viisi lähes aikuista tai aikuista lasta, jo toinen ammatti ja vakituinen työpaikka ja omistusasunto - ja hän on vasta 40 vuotias. En pidä sitä ollenkaan huonona suorituksena.
En kehoita ketään hankkimaan lapsia 17 vuotiaana, siilä todennäköisesti asiat sujuisivat helpommin parin vuoden päästä, osin siksi, ettei joku ole aina syyttelemässä ja arvostelemassa ainakaan tästä asiasta. Kuitenkin on olemassa 17 vuotiaita, jotka kykenevät kantamaan lapseen liittyvän vastuun - lisäksi on yli kolmikymppisiä, jotka vakaasta elämäntilanteestaan, suunnittelustaan ja pitkästä parisuhteestaan huolimatta eivät pysty lapselle onnellista kotia antamaan.
Järki pitää olla päässä oli minkä ikäinen tahansa, mutta ikä ja vakaus ei yksinään tee kenestäkään hyvää äitiä.
On kiva kuulla että olet löytänyt itsellesi mukavan poikakaverin, mutta se että tuon ikäisenä uskot sokeasti parisuhteesi kestävyyteen, kertoo sen laadusta jotain.
En halua pahoittaa mieltäsi, tämä on vain oma mielipiteeni ja perustuu omaan kokemukseeni ollessani sinun ikäisesi.
Itse halusin myös aina nuorena lapsia. Nyt kun 26-vuotiaana odotan esikoisiani, siis kaksosia, olen ihan kiitollinen että olen jo tämän ikäinen, koulut käyty, aviossa, oma talo ja töitä. Olisin ollut suoraan sanottuna kusessa jos tilanne olisi ollut tämä sinun ikäisenäsi.
Malttia ja onnea elämään!
Sain ekan lapseni kun täytin 18. En periaatteessa kadu, mutta kun ajattelen asiaa nyt jälkiviisaana (olen 24), olisi muksujen tekoa kannattanut siirtää edes vuodella tai parilla.
Mulla oli vielä opiskelut kesken, ja silloin sitä ajatteli, että opiskelen loppuun lapsen synnyttyä. Kattia kanssa! Mulla ei ole vieläkään oikeaa ammattia, ja on aika hankalaa lähteä, kun nyt on 6, 3½ ja kohta 1-vuotiaat lapset. Rakastan heitä tietysti, mutta olen nyt pääasiassa äiti, ja tulen olemaan vielä vähintään kaksi vuotta. Aikaa opiskelulle löytyy siis aikaisintaan, kun olen 26. Ja silloinkin pitäisi hoitaa koti, lapset, opiskelu, parisuhde ja itseni. Jos taas olisin opiskellut itseni ammattiin, tehnyt vaikka vuoden töitä -> saanut työsopimuksen, palaisin äitiyslomaltani töihin, en opiskelemaan. Sitäpaitsi en muista enää mitään opinnoistani, joten käytännössä mun pitäisi aloittaa alusta.
(Jos vielä ei ole selvinnyt, olen/olin amitsussa)
Parisuhde on edelleen hyvä, siinä ei ole missään vaiheessa ollut vikaa.
Olisin tietty voinut opiskella ekan lapsen synnyttyäkin, mutta halusin lapsilleni suht pienet ikäerot.
Kaduttaa se, että en voinut lykätä perhehaaveitani vaikkapa kahdella vuodella, jolloin mulla olisi nyt työpaikkakin ja kunnon tulot, sensijaan, että nyt, ehkä joskus 26 -> vuotiaana aloitan amitsun. Hehheh, ei kuulosta yhtään kivalta.
Ja jos opiskelet nyt, teet töitä ja vasta sitten lapset, olet edelleen nuori äiti.
Suosittelen lämpimästi ainakin opintojen loppuun suorittamista, että saat edes jonkinlaisen paperin, jolla hakea töitä tulevaisuudessa.
olen ehdottomasti samaa mieltä että kannattaa odottaa!! En ole itse saanut ensimmäistä lasta mitenkään kauhean nuorena 23 v ja nyt kun taaksepäin katsoo olisi voinut odottaa vaikka vielä vähän. Elä, nauti nuoruudestasi, harrasta, matkustele näe ja koe... kyllä ehdit sitten kotona kykkiä myöhemminkin lastesi kanssa...
Tiedän mistä puhun, tilanteeni on samankaltainen kuin katilla. Sain esikoiseni hädin 17 täytettyäni ja kävin sitten lapsi kainalossa lukion loppuun (en muuten suosittele opiskelun ja lastenhoidon yhdistämistä missään elämäntilanteessa, unet jäävät olemattomiksi). Sen jälkeen elämä on tuonut tullessaan opiskelua, satunnaisia töitä ja kaksi lasta lisää. Vakituisesta työpaikasta uskallan jo varovasti haaveilla, kun tänä vuonna vihdoin valmistun ammattiin. Ikää on kuitenkin tässä vaiheessa jo yli 30v, ja ammatin ja vakituisen työn (tai edes pätkätyön) puute syö naista... Mies on onneksi ollut koko ajan töissä, emmehän me muuten olisi tulleet mitenkään toimeen.
Myös minulla oli ihania harhakuvia äitiydestä hyvin nuorella iällä. Ne kuitenkin rapisivat aika nopeasti, kun kaikesta joutui tinkimään. Enkä nyt tarkoita vain taloudellista puolta tai sitä, että vain vakituisen työn omaavat ja hyvin toimeentulevat olisivat oikeutettuja lisääntymään. Mieti kuitenkin tarkasti, oletko valmis kiristämään vyötä vuosi vuoden jälkeen ja kestääkö itsetuntosi sen, että oma elämäsi siirtyykin ehkä vuosiksi telakalle? Vaikka sinulla nyt olisi kuinka ruusuisia suunnitelmia esim. opiskella ekan lapsen jälkeen, elämä kulkee omia polkujaan ja saatat huomata, kuten minäkin, että vuosien ajan olet koko ajan laittanut toisten etenemisen ja hyvinvoinnin omasi edelle.
En ole koskaan katunut esikoiseni saamista, mutta en kyllä voi ketään kannustaa lapsia hankkimaan alle kaksikymppisenä, saati laskemaan elävänsä yhteiskunnan tuilla (ensinnäkään ne eivät riitä mihinkään ja toisekseen suunniteltu eläminen toisten kustannuksella on jokseenkin kyseenalaista). Enkä käytä edes niitä tavallisia kliseitä, kuten "jää nuoruus elämättä" tai "yhteiskunnan elätiksi sitten aiot heittäytyä", joita itse sain kuulla. (Kumpikaan ei muuten toteutunut.) Totean vaan, että elämästä tulee rankkaa, sekä taloudellisesti että henkisesti. Lapsi antaa kyllä voimia eikä rakkautta tule puuttumaan, mutta voi olla, että moneen suuntaan ystävyys punnitaan, kun omat arvosi alkavat olla niin erilaiset kuin muilla ikäisilläsi. Parisuhdekin voi rakoilla juuri kun kuvittelee kaiken olevan hyvin, eivätkä kaikkien vanhemmatkaan välttämättä ole yhtä ihania ja tukensa antavia kuin minulla. Pahimmassa tapauksessa joudut siis luopumaan monesta sinulle tärkeästä asiasta, kuten kunnon yöunista, ja saat tilalle koliikkivauvan... Kärjistys, myönnän, mutta äitiyteen ei tarvitse kiirehtiä. Kaiken tämän ehtii kyllä kokea vaikka 21- tai 24-vuotiaana. Tai kuten nykyään, vasta kolmikymppisenä.
Sitten on vielä monta yksittäistä asiaa, joille en itse uhrannut ajatustakaan silloin, mutta nuorempien lasten kohdalla onneksi kyllä. Äiti tarvitsee omaa aikaa. Parisuhde tarvitsee omaa aikaa. Aika moneen asiaan tarvitaan myös rahaa, ei tolkuttomasti mutta kuitenkin - oli aika raastavaa kuulla nelivuotiaan esikoisensa oppineen, että kavereihin verrattuna me olemme köyhiä: "mäkin niin mielelläni olisin halunnut sellaisen kesämekon, mutta kun ei meillä oo varaa". Pikkujuttu sinänsä, mutta kyllä itketti =(
Ymmärrän kyllä ajatuksiasi ja tunteitasi, kun olen niitä itsekin kokenut. Kehotan kuitenkin sinua vielä hyvin painokkaasti odottamaan edes sen pari vuotta. Kuten toinenkin kirjoittaja totesi, olisit silloin edelleen nuori äiti - mutta elämäsi voisi olla paljon helpompaa kuin minulla ja monilla muilla teiniäideillä. Mieti asiaa ja käy kaikin mokomin hoitamassa toisten lapsia, jos se helpottaa - tai älä käy, jos se pahentaa kuumeilua =) Päätös on kuitenkin lopulta sinun ja miehesi yhteinen. Toivotan onnea joka tapauksessa.
Älä nyt hyvä lapsi vielä vauvoja tee. Opiskele ensin loppuun ja hanki virka päivähoitoalalta. Tee sitten ne lapset jonkun mukavan ja kiltin miehen kanssa. Älä rupea työttömäksi, kodittomaksi yksinhuoltajaksi.
On aivan eri asia hoitaa ja hyysätä vauvaa/lasta muutama päivä tai viikko kuin saada oma lapsi. Tajuat sen sitten muutama päivä sen jälkeen kun olet synnyttänyt. Oman elämän järjestely, opiskelut yms. voi unohtaa tämän jälkeen kokonaan. Yksinkertaisesti aika ja jaksaminen ei riitä kun joskus pitäisi nukkuakin.
Kannattaa myös muistaa, että vanhat kaverit ottaa noin kilometrin etäisyyttä kun sinusta tulee äiti. Samoin ne, joiden lapset ovat omaasi vanhempia, katoavat kummallisesti jonnekin.
Itsellänikin ollut vauvakuume jo teini iästä asti, mutta ei ennen tätä vuotta vakavampaa seurustelusuhdetta. Jossain vaiheessa yläaste ja lukioaikoina mietin että hyppään sänkyyn ensimmäisen vastaantulevan ehdokkaan kanssa ja toivoin todella paljon raskautta.
Onneksi näitä ehdokkaita ei tullut, koska en olisi nuorempana ollut millään tavalla valmis yksinhuoltajaksi. Nyt parikymppisenä elän vakaassa parisuhteessa ja tiedän että tämä on se mies jonka lapset haluan saada jos se vain on mahdollista. Yllätyin itsekin kuinka sain järkeä päähäni kun aloitin vakavan seurustelun, nyt sitä miettii omia opiskeluja ja miehen työtilannetta ja sitä miten taloudellinen tilanteemme antaisi lapselle periksi. Uskon ja toivon kuitenkin, että perheemme kasvaa lähivuosina, kunhan mieheni saa vakituisen työn. Minun opiskelujeni edelle lapsi menee joka tapauksessa.
Mutta sinä tietenkin teet omat päätöksesi, mutta suosittelisin sinua odottamaan muutaman vuoden. Vaikka en itsekään koe vieläkään itseäni aikuiseksi niin kyllä viimeiset pari vuotta ovat kasvattaneet minua aika tavalla.
Onko sinulla millainen tilanne muuten? perheenperustamisen hyviä lähtökohtia olisi tasapainoinen suhde, jossa toinen on työssä. Jotta toimeentulo olisi riittävä. itsellänikin on ollut pitkään vauvakuume.. mutta sitten pääsin työseni hoitamaan vauvoja.. kyllä kun ajksaa m uutavan vuoden odotataa, se antaa sitten tuplaten..
ietse olen sitä mieltä, että jos kanttii ja päättävaisyyt on nii ei lapsel tule olee hätää.. kuka sanos et vaavii ei voi kasvattaa yhteiskunnan antamil antimil.. tyttö ystäväni oli 17.v, minä itse 16.v kun saimme pienen tyttären, se oli selvää ettei ollu suuniteltu mut kuoppaisen ja kivisen tien jälkeen jokainen päivä pättyy onnelliseen hymyyn.. totta se kyllä on että nuoruus jää vähän kesken mut mitäs sitä mennä murehtii ku tietää et niin rakas ihminen on sinun kädenjälkiä... ei tämä ole sitten mikään kannustava teksti lapsen hankkimiseen!!
kaikki eivät ole valmiita henkisesti tähän koitokseen, mutta tämä teksti myös osoittaa että jos rakastaa nii ei voi päästää
PS. kiitän kunnioitan kaikkia teini vanhempia jotka ovat pärjänneet lapsensa/lapsiensa kanssa eivätkä ole menettäneet meidän nuorien vanhempien mainetta kokonaan!! =)