Kauneushoidoista Tallinnassa

Kyllä suomituristilla on varaa

Kauneusmatkailu Suomesta Tallinnaan on houkutellut markkinoille myös palveluntarjoajia joiden taso on ala-arvoista.

Itse petyimme Sadamarketin 1 kerroksessa sijaitsevan Helena 2 palveluun. Hoitolan hygienia oli puutteellista: jalkahoitoja tehtiin niin liukuhihnatahdilla, ettei raspeja tai partakoneiden teriä ehditty vaihtaa asiakkaiden välillä. Jalat ehtivät ennen raspausta likoamaan vedessä noin minuutin ja koko pedikyyri oli ohitse reilusti alle puolessa tunnissa. Jo käytetystä ajasta pystyy arvioimaan, ettei lopputuloksen laadulle anneta tässä hoitolassa suurta arvoa.

Hoitolan käyttämät tuotteet olivat kuin jostain marketin hyllyltä, eivät siis mitään laadukkaita ammattilaisten tuotteita.

Kasvohoidossa ei poistettu silmämeikkejä ja 'hieronta' oli hivelyä.

Myöskin hiusten värjäys ja leikkaus tehtiin hätäisesti, ja tulos oli sen mukaista. Väri ei tarttunut juurikasvuun ja pitkien hiuksien latvat leikattiin isoina hiuspuntteina koko pää noin 10 napsaisulla.

Hoitola mainostaa viroinfo.com -matkailuportaalilla itseään laadukkaaksi, edulliseksi ja antavansa ryhmille alennuksen. Hoitolan hinnasto on omistajan selän takana nurkassa ja asiakas näkee sen ensimmäistä kertaa maksaessaan poislähtiessään. Ja mm ranskalaisen manikyyrin hinta olikin 50 kruunua kalliimpi kuin hoidon alussa tekijältä kysytty hinta. Ryhmäalennusta ei lasketa hintaan automaattisesti, vaan asiakkaan tulee itse muistuttaa tuosta alennuksesta. Meidän ryhmästä osalla jäi alennus tämän vuoksi saamatta. Ja hoitolan hinnat eivät ole Tallinnan hintatasoon verrattuna edullisia: hotellien yhteyksissä toimivien, kalliina pidettyjen -ja laadukkeiden- kauneushoitoloiden hintataso on Helena 2:n hintoja alhaisempi

Ja loppuhuipennukseksi: hiusteni värjäys epäonnistui niin että tummanruskea väri tarttui tyvikasvuun vaaleankellertävänä. Maksaessani ilmoitin että en ole tyytyväinen ja mielestäni minun kuuluu saada alennusta, koska joudun värjäyttämään hiukseni Suomessa heti uudelleen. Omistajan mukaan tämä oli minun vikani, koska hiukseni ovat niin monta kertaa värjätyt että ei voi saada tasaista väriä. Ja kun sanoin että on se ennenkin onnistunut kun on ollut ammattitaitoinen kampaaja, olisi omistajan mukaan minun pitänyt huomioida, että he käyttävät Wellan värejä ja niillä ei väri minun hiuksiini onnistu (Wellan väri ei siis tartu ennen värjäämättömään hiukseen...). Ja sitten uhatiin jo miliisillä ja passin pois ottamisella ja haukuttiin vielä kaupan päälle.

Omistajan mielestä minulla on niin hyvä palkka Suomessa, että kyllä minä voin maksaa täyden hinnan ja se on minulle ihan pikkuraha. Toisin sanoen rahat pois turisteilta mahdollisimman tehokkaasti.

Olemme aiemminkin käyneet Tallinnan kauneushoitoloissa ja saaneet laadukasta palvelua. Tämä Helena 2 oli vain niin houkuttelevasti siinä heti satamassa ottamaan rahamme vastaan.

Pitääkää puolianne -ja vaatikaa laatua.

11

1731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heti satamaan

      kauempaa laatua ja parempaa palvelua. Nyt on myös siellä lomakausi ja harjoittelijoita otetaan töihin ammattilaisena !
      kierrän muutenkin sadamarketin neukkulat kaukaa

    • tilaakin

      Kierrä tosiaan Sadamarket ja Merekeskus kaukaa, jos haluat muuta kuin kännisille suomalaisille tarkoitettua p...aa.

      Vuosien ajan olen saanut hyvää, ammattilaista palvelua ja ystävällisesti monessa kauneuden hoitopaikassa Tallinnassa.

      • paskaa

        en kierrä marketit satamassa olen muualla lomalla stokmanilla sikipilisillssa satamassa on ok palvelu tukkat leikataan 10 eurolla miehey 5 eurolla mikä on sun onkelmasi soita 0407195932


    • Varju

      Juu, satama-alueella meininkinä "rahat pois tyhmiltä turisteílta".Vähän kauempana saa laadukasta, hyvää palvelua huomattavasti edullisemmin.

      • opittu

        Jep, opimme siis kantapään kautta ettei satama-alueelle kannata jäädä.

        Kirjoitin kokemuksemme vinkiksi muille -ettei muille tule samanlaisia pettymyksiä.

        Eihän se ole tyhmä joka pyytää liikaa hintaa vaan se joka sen suostuu maksamaan


    • käyn usein

      Älä mene Sadamarkettiin tai Merekeskukseen. Ne on lähes täysin "turisteilta rahat pois"- paikkoja.

    • käynyt

      Mä olen käynyt Sinisessä Salongissa ja Viruhotellin hoitolassa. SinisenSalongin kampaaja oli minusta erittäin hyvä, mutta kosmetologi teki siellä hätäistä työtä, en ollut tyytyväinen.
      Virun hoitolassa taas päinvastoin kosmetologi teki erittäin hyvää huolellista työtä, kampaajalla taas tuntui olevan kiire ja jälki oli senmukaista.

    • Nimetön

      Minä olen käynyt tässä vanhankaupungin Helena kauneushoitolassa. Sitä sanottiin aikanaan Helena 1:ksi. Aivan ala-arvoista tämän nuoren kosmetologin työ ja hoitolasarja St Ives mitä saa ostettua Suomessa Tarjoustalosta. Sain alennusta, kun valitin omistajalle. Hän haukkui minut myöskin. Todella palvelualtista toimintaa, ihmettelen vieläkin. Hintaa sain maksettua 200 kruunua, mutta paha mieli jäi kys. paikasta.

      • Mammapoppoo

        Minulla oli suuria ongelmia saada varattua 6 henkilön mammapoppoolle hoitoja Stockan Désirée Ilusalongista. Heillä ei ole sähköpostia ja soittaminen oli tuskaista, eikä siltikään tullut oikein. Kävin vielä noin kuukautta ennen siellä paikan päällä varmistamassa aikoja hoidoille ja aikataulun sopivuutta meille pienten lasten äideille, virkistyspäivälle.

        Silti homma kusi kintuille paikan päällä H-hetkellä. En voi enää suositella ja suureesti ihmettelen?

        Ehkä joku toinen kauneushoitola hoitaa paremmin? Onko kokemuksia?


      • linkki tässä
        Mammapoppoo kirjoitti:

        Minulla oli suuria ongelmia saada varattua 6 henkilön mammapoppoolle hoitoja Stockan Désirée Ilusalongista. Heillä ei ole sähköpostia ja soittaminen oli tuskaista, eikä siltikään tullut oikein. Kävin vielä noin kuukautta ennen siellä paikan päällä varmistamassa aikoja hoidoille ja aikataulun sopivuutta meille pienten lasten äideille, virkistyspäivälle.

        Silti homma kusi kintuille paikan päällä H-hetkellä. En voi enää suositella ja suureesti ihmettelen?

        Ehkä joku toinen kauneushoitola hoitaa paremmin? Onko kokemuksia?

        http://www.desiree.ee/
        Muistuttaisin jällen kerran ,että Virossa kaikki ilusalong työntekijät ovat nk vuokrapaikoilla elleivät A) omistaja B) sukulainen C)luottohenkilö. Kesä on yllätys-yllätys lomakautta myös siellä. Ei lasten kunnallista päivähoitoa, vaan eman hoivissa. Kesällä, jos varat sallii, nauttivat yhteisolosta muutaman harvan viikon. Kesälomasijaisuutta ei edes tunneta-ajatella. Harvoin täälläkään tömähdetään KAHDEKSAN (8!) hengen voimin kesällä mihinkään hoitolaan. Olisitte jakautuneet eri hoitoloihin. Virolaiset yrittävät parhaansa, mutta viimekäden peruutuksia "irto" työntekijöidenkin puolelta sattuu (lapsi sairastuu tms ei ole minne piltin parkkeeraa). Järki hoi -äly älä jätä. Toivon paremmin organisoitua "rentoutus" matkaa !
        Ps isommat nk kylpylät antavat laajemman skaalan ao toimenpiteille.


      • Mammapoppoo
        linkki tässä kirjoitti:

        http://www.desiree.ee/
        Muistuttaisin jällen kerran ,että Virossa kaikki ilusalong työntekijät ovat nk vuokrapaikoilla elleivät A) omistaja B) sukulainen C)luottohenkilö. Kesä on yllätys-yllätys lomakautta myös siellä. Ei lasten kunnallista päivähoitoa, vaan eman hoivissa. Kesällä, jos varat sallii, nauttivat yhteisolosta muutaman harvan viikon. Kesälomasijaisuutta ei edes tunneta-ajatella. Harvoin täälläkään tömähdetään KAHDEKSAN (8!) hengen voimin kesällä mihinkään hoitolaan. Olisitte jakautuneet eri hoitoloihin. Virolaiset yrittävät parhaansa, mutta viimekäden peruutuksia "irto" työntekijöidenkin puolelta sattuu (lapsi sairastuu tms ei ole minne piltin parkkeeraa). Järki hoi -äly älä jätä. Toivon paremmin organisoitua "rentoutus" matkaa !
        Ps isommat nk kylpylät antavat laajemman skaalan ao toimenpiteille.

        Jos luit tarkemmin viestini, tein ensimmäiset varausyhteydenotot 2 kuukautta ennen H-hetkeä. Stockan Désiréessä ei oikein ymmärretty minua, kun en osaa viron kieltä. He eivät ymmärtäneet sujuvaa englantiani. Kuten kirjoitin, kävin vielä kuukautta ennen H-hetkeä paikan päällä varmistamassa sopivat hoidot, joko manikyyrin tai pedikyyrin tai kasvohoitoja. Olimme sentään varanneet hoidoille aikaa kaikkiaan 4½ tuntia, jotta kaikki ehtisivät käydä haluamissaan hoidoissa.

        Silti homma kusi kintuille!

        Ovat lisänneet sittemmin sähköpostin yhteystiedot kesäkuun jälkeen. Faksinumeroa ei ole vieläkään, ei myöskään löydy Eniro.ee:stä. Yritin myös silloin ensiksi faksilla Stockan kanta-asiakaspalvelun kautta, joka sijaitsee sentään Désiréen vieressä 5. kerroksessa, mutta ei ollut siitäkään apua, samoin kuin Désirée:n palautesivujen kautta, turhaan.

        Kuten sanoin, ei anna luotettavaa kuvaa yrityksestä, vaikka toimiikin vuokralla Stockan tiloissa. En siis voi suositella kellekään!

        Yksi mammoista


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      16953
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4674
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      297
      2657
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      138
      1944
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1569
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      396
      1512
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      16
      1419
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1293
    9. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      19
      1105
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      10
      1049
    Aihe