MTV3 selvittää muiden F1-televisioyhtiöiden kanssa katsojien mielipiteitä F1-sarjan aika-ajoista tausta-aineistoksi mahdollisia muutoksia varten.
(mtv3)
Itse valitsin vaihtoehdon 4, koska ei ole hauska jos voittajat ratkeaa jo aika-ajoissa. Yhdenkierroksen aika-ajo lisää virheiden toden. näköisyyksiä ja lisäksi erilaisilla bensa-kuormilla voi kikkailla.
Sen lisäksi kaikki kuljettajat saavat näkyvyyttä, eikä ruuhkat hidasta kuljettajia.
(mtv3)
Itse valitsin vaihtoehdon 4, koska ei ole hauska jos voittajat ratkeaa jo aika-ajoissa. Yhdenkierroksen aika-ajo lisää virheiden toden. näköisyyksiä ja lisäksi erilaisilla bensa-kuormilla voi kikkailla.
Sen lisäksi kaikki kuljettajat saavat näkyvyyttä, eikä ruuhkat hidasta kuljettajia.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minusta vanha (2002 ja sitä ennen) systeemi oli paras ja siksi äänestin kolmosta. Myös nykysysteemi on ihan ok. Ainoa ongelma tuo radan paraneminen eli viimeisenä ajavat hyötyvät.
Nuo vaihtoehdot 1 ja 2 sensijaan vaikuttavat sellaiselta säätämiseltä ettei siinä kukaan pysy kärryillä. Yksinkertainen on kaunista.
Yksi mielenkiintoinen tapa setviä lähtöruudut olisi yhteislähtönä toteutettu yhden kierroksen juoksukilpailu kilparadan ympäri. Kuljettajat voisivat lisäksi ottaa lisäpainoja reppuunsa ja nämä aikajuoksussa mukana olleet painot vähennettäisiin kisa-auton maksimipainosta. Lähetinkin tämän ehdotukseni FIA:lle.
Se on kaikista lähimpänä sitä vanhaa hyvän ajan aika-ajoa. Siinä ei tarvitse kuskin pilata kisaansa, jos sattuu tekemään virheen aika-ajo kierroksella.
Vaihtoehto 3 on paras, yksinkertaisin ja selkein tapa. Mukava seurata kun ei tarvitse miettiä yhteenlaskettuja aikoja yms. Lisäksi ajetaan kevyillä autoilla niin kovaa kuin pääsee. Loistavaa.
Ainoa miinus tulee tuosta "jos ajaa nopan kierroksen ekan puolituntisen aikana, saa uudet renkaat seuraavaan puolituntiseen". Tämähän toimii tasan niin että kuskit käyvät ajamassa heti alkuun rennon lämmittelykierroksen ja palaavat varikolle odottelemaan aika-ajon loppua. Ei tuo yhtään lisää todellista säpinää radalle.
Nykyinen systeemi kevein tankein. Miksei tätä ehdoteta missään, vaan sotketaan kisabensat muuten parhaaseen systeemiin?
Mä en tajua miks kenelläkään ei ole halua saada selville oikeasti nopeinta kuski auto yhdistelmää. Ennen aika-ajot oli suuri KILPAILU! Nyt se on vaan kisaan valmistava vaihe...en edes viitsi katsoa nykyään aika-ajoja aina:(
KAKSI TÄRKEINTÄ POINTTIA ON:
*VAPAA BENSAMÄÄRÄ
*YKSI KIERROS RATKAISEE (ajettiin sit miten monta kierrosta tahansa, niin aika-ajoissa kuuluu hakea yhden kierroksen nopeinta)
Saadaan taas paalupaikkatilastot kunniaan...
KAKSI TÄRKEINTÄ POINTTIA ON:
*VAPAA BENSAMÄÄRÄ
*YKSI KIERROS RATKAISEE (ajettiin sit miten monta kierrosta tahansa, niin aika-ajoissa kuuluu hakea yhden kierroksen nopeinta)
MTv3:lle vai lähetänkö puolesta?
Aika kultaa muistot. Aika-ajot vanhalla systeemillä olivat useimmiten ja suurimmalta osaltaan tylsää seurattavaa. Olen maininnut nämä varmaan ennenkin, mutta siinä oli kaksi vakavaa puutetta:
- 2/3 tai enemmän oli pelkkää odottelua
- Suuri osa ratkaisusuorituksista jäi näkemättä, koska ne tulivat päällekkäin
Lisäksi pienet tallit valittivat huonoa näkyvyyttä, mikä vaikuttaa suoraan heidän sponsorineuvotteluihinsa.
Kun nopeimmat autot vielä lähtevät eturivistä, vähenevät ohitukset entisestään.
Ehkei aika-ajon perimmäinen tarkoituskaan ole olla suuri kilpailu. Kisahan ajetaan vasta sunnuntaina. Aika-ajon tehtävä on määrittää lähtöjärjestys.
eikai haitannut.
Ehdotat että nykyinen systeemi keveillä tankeilla?
"Kun nopeimmat autot vielä lähtevät eturivistä, vähenevät ohitukset entisestään."
Näinhän tuossa mallissa käy. Ja niin kävi vanhassakin mallissa. Eli en ihan ymmärrä miksi liputat tuollaisen puolesta.
Vaikka suoraan Pekalle (Ecclestone) se oli pitänyt lähettää...:)
Ei vais. En tiedä tosta Pekankaan vallasta, ku se sano viime kaudella jossakin vaiheessa, kun aika-ajosysteemiä muutettiin:
"En missään vaiheessa hyväksynyt edellistä systeemiä"
Ja sit se sano jossakin vaiheessa tätä kautta:
"Tää ei ole vieläkään sitä mitä mä haluaisin"
Jos äijällä on valtaa, niin luulis systeemien olevan sellaisia, ku haluaa...
No joo...nää nyt ei enää liittynyt ihan aiheeseen...:)
Nykysysteemi rokottaa virheestä toisin kuin vanha. Nopeinkin voi mokata ja joutua vaikka kuudenteen ruutuun. Edellisen kisan keskeytys heikentää mahdollisuuksia paaluun huomattavasti. Toki myös moottorisääntö ja rangaistukset laskevat lähtöruutua.
Tuossa mallissa ei saada kuitenkaan selville nopeinta miestä kun edellisen kisan lopputulos ja idioottimainen moottorisääntö vaikuttavat asiaan.
Hyvä järjestelmähän olisi yksi kierros keveillä autoilla mutta ilman moottorisääntöä ja lähtöjärjestys tulisi kuljettajien mm-pisteiden mukaan. Kauden avauskisassa aika-ajoon lähdettäisiin viime kauden mm-pisteiden mukaan.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan että parhaat autot lähtevät eturiveistä. Näinhän se kai kuuluu kilpailussa ollakin: paras voittaa, eikö vaan?
Lisäksi kilpailuihin saadaan oikeaa taistelua kärkitallien autojen välille kun kaikenmaailman jarnotrullit eivät ole tulppana edessä pilaamassa muiden kilpailua.
Nopein kuski (-auto-yhdistelmä) on se, joka voittaa kilpailun. Aika-ajon tehtävänä on vain järjestää autot jonkinlaiseen lähtöjärjestykseen. Katsojan kannalta on parempi, että hän näkee ohituksia kuin se, että autot ovat jo valmiiksi nopeusjärjestyksessä.
Trulli oli hyvä myös vanhalla aika-ajosysteemillä. Hän on aika-ajospesialisti, eivätkä hänen hyvät suorituksensa ole pelkästään sääntöuudistuksen ansiota.
Niin, homma vaan on valitettavasti niin että nykyisillä F1-autoilla ei pysty ohituksiin. Heti kun pääset lähelle, auto alkaa kulkea kuin se olisi radasta irti kun edessä ajava sotkee ilmavirtauksen ja hävittää downforcen. Ja silloin nopein auto/kuljettaja ei välttämättä voita kilpailua. Tämä on ainakin omasta mielestä aivan hanurista.
Mikäli autojen downforcea pystytään vähentämään radikaalisti ja samalla haetaan pito renkaista,(slicksit) hyväksyn tuollaisen aika-ajosuunnitelman.
PS. En arvostellut nimenomaan Trullia, vaan aika-ajojärjestelmää, jossa voi taktikoida bensamäärillä niin että pääsee eturiviin mutta on sitten kuitenkin täydellisenä tulppana itse kisassa pilaten muiden mahdollisuudet.
No, autojen aerodynamiikkaa ollaankin muuttamassa, joskaan ei vielä ensi kaudeksi. Saa nyt nähdä mitä kaikkea tehdään, mutta downforcen väheneminen ja mekaanisen pidon lisääntyminen ovat lähes varmoja asioita. Mutta tämä on erillinen aihe.
Vaikket arvostellutkaan Trullia, niin hän sattuu olemaan juuri esimerkki siitä, että vanhoillakin säännöillä pystyi ajamaan tulpaksi. Kun hän pystyy hitaammallakin autolla ajamaan nopeampia autoja parempaan lähtöpaikkaan.
Se on TODELLA HANURISTÄ. Kaiken lisäksi FIA on vesittämässä nuita sääntöjä. Se aikoo sallia autojen suorituskykyä lisäävät teknologiat> (Tiedä sitten mitä se pitää sisällään.)
Mutta aikoo poistaa kuskien ajon helpottamista lisäävät teknologiat.
Mutta tosiaan elämme mielenkiintoisia aikoja F1-sääntöjen suhteen, tämän kuun aikana FIA valmistelee sääntömuutospakettinsa ja saa nähdä milloin sen paljastaa.
Mutta tämän viikonlopun aikana pitäisi F1-autoyhtiöiden(?) paljastaa oma sääntöehdotuspakettinsa.