Kaikki, jotka sanoo Herra Herra, eivät pelastu, vaan ne, jotka täyttää Taivaallisen isän tahdon. Tätä Siionimme seuroissa ahkerasti saarnataan. Ja tällä halutaan kertoa, että kaikki itseään uskovaisina pidetyt eivät ole autuaita, eli eivät peri taivasta.
Ainut oikea tapa on elää yhdessä ja samassa laumassa ja tismalleen samassa uskon käsityksessä. Siis liikkeessä, joka nykyisin tunnetaan nimellä vanhoillislestadiolaisuus. Laskujen mukaan meitä vanhoillislestadiolaisia on n. 120 000 koko maailmassa. Ja siihen päälle kaikki lapset, jotka järkiään kuitenkin saavuttaa aikuisiän ja menettävät täten ”uskon”, eli lipun taivaaseen.
Ihmisiä kaikkinensa on yli 8 miljardia. Taivasmatkalaisia on siis ruhtinaalliset 0.0016 % koko maailman väestöstä! Kuinka voi olla näin, että Jumala on valtavan suuri, mutta hänen joukkonsa näin mitättömän pieni? Jos lasketaan kaikki ikinä eläneet telluksen asukkaat, prosenttiluku lienee vielä pienempi, sillä ihmiskunnan alkupuolellahan ei ollut koko kristinuskoa, eikä edes sitä edeltävää ns vanhanliiton uskoa. Ja vaikka olisikin ollut, prosenttiluku olisi siltikin alle 0,002 prosenttia. Mahtava Jumala!

Vastaukset 5
Vanhimmat
jumala ei olekkaan vanhurskas hän osoittaa oman mitättömyytensä vl uskolla
vl-usko osittaan oman mitättömyytensä pienentämällä Jumalan suuruuden.
vl usko onkin pää asiassa jumalan pilkkaa
Lasketaanko mukaan tämä niin sanottu Israelin juutalaiset, joita pidetään muka Jumalan omaisuus kansana, joka ei edes tunnista samanlaista kristinuskoa eikä lestadiolaista tapaa uskoa. Kaitpa sinne taivaaseen on otettu nämä kaikki holokaustissa tapetut juutalaiset. Aikoinaan lapsikuolleisuus oli suurta ja vasta 1900 luvun keskivaiheilla se alkoi oikeiden hoitotapojen ansiosta vähentyä, eli kautta aikain on lestadiolaisen opin mukaan päässyt pienenä kuolleita taivaaseen suuri joukko, jotka eivät ole ehtineet vielä tehdä syntiä.
Ja Jeremia puhui näin Pashurille; mutta kaikki sinun päiväsi sinä olet taisteleva totuutta vastaan, isiesi kanssa, ja niiden poikiesi kanssa, jotka tulevat sinun jälkeesi. Ja he tekevät synnin, joka on enemmän kirottu kuin tämä sinun omasi, he myyvät hänet, jonka arvoa ei voi mitata, ja he satuttavat häntä, joka parantaa tuskat, ja he tuomitsevat hänet, joka antaa synnnit anteeksi, ja he ottavat kolmekymmentä hopearahaa, hinnan, jonka arvoiseksi hänet katsottiin, hänet israelilaisten lapset myyvät, ja antavat sen rahan savenvalajan pellosta. Niin kuin Herra minua käski, niin minä puhun. Ja sen tähden heille on tuleva tuomio ja iankaikkinen kadotus, ja heidän lapsilleen heidän jälkeensä, sillä siinä tuomiossaan he ovat vuodattaneet sen viattoman veren.