Onko täällä muita noin nelikymppisiä naisia, joilla ei ole lapsia, ja on hyvin todennäköistä, että ei tule olemaankaan? Oletteko itse päätyneet ratkaisuun, vaikka eläisitte parisuhteessa, ja lapset olisivat mahdollisia? Vai oletteko sinkkuja, eikä sitä oikeaa ole löytynyt? Tai onko muita esteitä lapsen saantiin?
Itse olen tilanteessa, että en ole löytänyt sellaista miestä, jonka kanssa lapsi olisi ollut mahdollinen. Seurustelin muutama vuosi sitten miehen kanssa, jolla oli kaksi lasta ennestään, eikä hän niitä enempää halunnut. Taitaa olla melko tavallinen tarina.
Nyt yli 40 vuotiaana on tullut ahdistus oman elämän tarkoituksettomuudesta. Jotenkin tämän asian kanssa pitäisi kuitenkin pystyä elämään. Jostain surutyöstä ja luopumisesta tässä varmaan on kyse.
Haluaisin tietää, miten muut ovat tämän lapsettomuusasian käsitelleet. Oletteko tyytyväisiä elämäänne ilman lapsia? Vai kamppailetteko tämän asian kanssa jatkuvasti kuten minäkin? Koetteko olevanne jotenkin huonompia tai vajavaisia naisena ilman lasta? Monilla naisilla kuitenkin ilmeisesti on jokin syvä biologinen tarve tulla äidiksi, mutta miten tämän tunteen tukahduttaa? Ajattelemalla niitä huonoja puoliako, ikuista huolta, vastuuta jne?
Itse olen tilanteessa, että en ole löytänyt sellaista miestä, jonka kanssa lapsi olisi ollut mahdollinen. Seurustelin muutama vuosi sitten miehen kanssa, jolla oli kaksi lasta ennestään, eikä hän niitä enempää halunnut. Taitaa olla melko tavallinen tarina.
Nyt yli 40 vuotiaana on tullut ahdistus oman elämän tarkoituksettomuudesta. Jotenkin tämän asian kanssa pitäisi kuitenkin pystyä elämään. Jostain surutyöstä ja luopumisesta tässä varmaan on kyse.
Haluaisin tietää, miten muut ovat tämän lapsettomuusasian käsitelleet. Oletteko tyytyväisiä elämäänne ilman lapsia? Vai kamppailetteko tämän asian kanssa jatkuvasti kuten minäkin? Koetteko olevanne jotenkin huonompia tai vajavaisia naisena ilman lasta? Monilla naisilla kuitenkin ilmeisesti on jokin syvä biologinen tarve tulla äidiksi, mutta miten tämän tunteen tukahduttaa? Ajattelemalla niitä huonoja puoliako, ikuista huolta, vastuuta jne?
Vastaukset 38
Vanhimmat
kyselit muiden naisten ajatuksia ao. (kipeästä ) ja mieltä vaivaavasta aiheesta; lapsettomuudesta.
Vastaan, vaikka olenkin vastakkaista sukupuolta.
Omalta kohdaltani voin allekirjoittaa täysin samat tuntemukset; tarpeettomuuden ja tyhjyyden tuntemukset elämässä. Puran energiani työntekoon ja vuodet vain kuluvat. Samalla olen salaa kateellinen niille, joilla tämä asia kunnossa. En kestä katsella,kun vastaan tulee lastenvaunuja työntävä tai lapsikatraan kanssa liikkeellä oleva perheenisä.
Niin, miehenä tietty voisin yrittää vaihtaa vaimoa ja yrittää sitten uudelleen. Mutta paskamoinen temppu se olisi vaimollekin, jonka "syytä" tämä on. Hänessä jokin vika, kun siemen ei idä. Yhtäkkiä huomaa, että elämä lipsahtamassa ohi ja omat lapset jäivät vain tavoittamattomaksi haaveeksi.
Mutta, elämä on ...
Olen sinkku eikä minullakaan ole lapsia. Välillä olen miettinyt, että olisiko pitänyt tehdä lapsia. Osa elämästäni meni hukkaan yhden miehen takia. Tilanne voisi olla nyt toinen.
Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni, ei haittaa vaikka lapsia ei olekaan. Ja kun sivusta seuraa noita yh-äitejä, ei kaduta ollenkaan.
Toiveena olisi löytää vain hyvä mies..
Kokemusta elämästä lapsettomassa parisuhteessa, sinkkuelämästä ja yksinhuoltajuudesta. Kommenttina "kun seuraa noita yh-äitejä": En vaihtaisi osaani takaisin sinkkuvaiheeseen.
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta ei kannata yleistää ja "niputtaa" kaikkia yksinhuoltajia samaan nippuun. Myös toisenlaisten elämäntyylien kuin vain sen oman suvaitseminen on hyvä juttu...
Kaikelle on aikansa ja paikkansa - ilmeisesti en ole tarkoitettu äidiksi, koska en ole siihen erityisemmin tähdännyt. Ehkäpä jos olisi tavannut 'sen oikean' niin olisi alkanut haluamaan lasta. En ole lapsirakas ja 'vahinko' olisi todella epämiellyttävä käänne elämässä.
...olen valinnut lapsettomuuden.
Pidän kyllä lapsista ja tulen toimeenkin niiden kanssa, mutta en ole erityisemmin koskaan itselleni lapsia halunnut. Vauvakuumetta en ole koskaan potenut. Miestä kyllä kaipaisin elämään kanssani ihan 'tavallista' mukavaa elämää iloineen ja suruineen, pitäisi vain löytää mies, joka ajattelee lapsiasiasta samoin.
Mulla on kaks lasta. Erosta yli 8v.
Siis väitätkö että vain lapset toisi elämään tarkoitusta? Ei pidä paikkaansa. Mulle tuli 29v vauvakuume jonka johdosta valitsin miehen ja tein nopeasti kaksi lasta. Äidin tarkoitus on kasvattaa lapset tulemaan toimeen ilman vanhempiaan ja muuttamaan pois kotoa. Missä se sisältö siis on? Elin vain lasten ehdolla vuosikausia, olin pelkkä äiti. Nyt olen löytänyt oman elämäni uudelleen ja tiedän että MUN elämä on MUN elämäni tärkein asia, ei lapset. Tottahan mä rakastan niitä eniten maailmassa ja hoidan niin hyvin kun pystyn, muttei ne ole mun elämäni tärkeimmät asiat. Raaka totuus. Tietty raaka totuus on myös se, että yksinhuoltajaperhe voi niin hyvin kuin äiti voi...Saattaa kuullostaa itsekkäältä ja siltä etten olisi kovin hellä tai rakastava äiti.
Osaan helposti kuvitella elämää ilman lapsia. Mulle sattui tulemaan vauvakuume.
Siitähän tässä lapsiasiassa myös on kyse, että olisi joku jota rakastaa. Voisinhan tietysti ottaa lemmikkieläimen, mutta kun olen allerginen. Olisikohan kultakala hyvä hellyyden kohde, tai käärme tai kilpikonna?
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että lapset ovat vain lainassa. Olen myös saanut kuulla, että se on kriisin paikka kun lapset eivät enää tarvitsekaan äitiään niin paljon. Kun heillä alkaa olla jo omat menonsa ja silleen. Onhan se tietysti niin, että lapset ei saisi olla se koko elämän sisätö, eikä lasten kautta voi/saa elää, koska se tyhjyys ja tarkotuksettomuus voi iskeä myös lasten itsenäistymisen myötä.
Jotenkin sitä äitiyden ihanuutta vaan hehkutetaan niin paljon esim. lehdissä. Kuinka joku nelikymppinen on saanut lapsen, ja kuinka ihanaa se onkaan... Toisaalta Anna-Leena Härkönen on kertonut myös muita puolia asiasta.
Olen kyllä sillä tavalla realisti tämän asian kanssa (olen hoitanut siskoni lapsia pienenä), että tiedän miten rankka duuni se on. Ja vielä rankempaa lasten hoito olisi tässä iässä.
Kiitos mielipiteestäsi. Ehkä taas osaan ajatella asiaa vähän toiseltakin kannalta.
Ei aikuiselle naiselle riitä rakkaus lapseen. Rakkaus lapseen on ihan erilaista kun puolisoon. Tai oletettavasti puoliso ei tarvitse niin paljon hoivaa ja huolehtimista ;))
Äitiyden onnea hehkutetaan kyllä. Naiset ylläpitää tietynlaista äitimyyttiä, äitiys on pyhä asia, äitiyttä ei saa missään nimessä arvostella, jokainen äiti on paras mahdollinen omille lapsilleen (?). On kertakaikkiaan hämmästyttävää miten joku äiti kehtaa ääneen sanoa ettei lapset ole hänen elämänsä tärkein asia. Se nainen on varmasti huono äiti, ihan varmasti. Kaikki uhrautujaäidit sen tietää. Eikö?
Äitiys on yhtäaikaa elämän ihanin ja kamalin asia. Se jatkuva huoli ja pelko, maailma on muuttunut paljon paljon pahemmaksi meidän lapsuudesta. Jatkuvasti joutuu miettimään mihin lapsi on jo kypsä, pystynkö päästämään yksin ja kun lapsi on 5min myöhässä alkaa hirvittävä pelko kalvaa sisuksia, kauhukuvat pyörii mielessä...äitiys ei todellakaan ole herkkua!
Harva julkkis kehtaa lehtijutussa tunnustaa ettei äitiys nyt niin ihmeellistä ollutkaan. Että pääasiallisesti äitiys väsyttää ja rasittaa. Okei, yksi pienokaisen hali ja hymy kompensoi viikon huonot aamut, mutta tiedät varmaan mitä tarkoitan. Äitimyytti kieltää puhumasta äitiydestä kielteisesti.
Tsemppiä! Äitiyskin voi olla yliarvostettua!
...asiallisia mielipiteitä Animuksella.
Tällaista herkkua saa harvoin lukea.
Kiitos.
Vielä tuosta rakkaudesta sen verran, että kyllä minulla myös on varmaan kyse siitä, että olisin itse tärkeä jollekin. Aika itsekäs ajatus toisaalta. Lapsihan rakastaa aina vanhempiaan, vaikka jokainen vanhempi ei tämän rakkauden arvoinen olisikaan.
Ikuisesta huolesta sen verran, että itse olen sellainen ihminen, että olen huolissani suurinpiirtein kaikesta, ja stressaannun tosi helposti asioista. Mm. siskon lasten pärjäämisestä tässä maailmassa.
Minulla itselläni oli tosi vaikea nuoruus ja olen joutunut tonkimaan omaa elämääni pohjamutia myöten, joten en varmaan osaisi ottaa elämää mitenkään rennosti lapsen kanssa. En varmaan saisi nukuttua öitäni ollenkaan, kun miettisin kauhun vallassa, että missä lapseni mennä viilettää. Huh, karmea ajatus valvoa vielä lähes kuusikymppisenä yönsä huolesta harmaana.
Kiitos rehellisestä palautteestasi. Ehkä pystyn nyt paremmin ajattelemaan näitä lapsettomuuden hyviäkin puolia. Hyvää kesän jatkoa.
meitä kaikinpuolin kunnollisia uudelleen sitoutumiseen valmiita, lapsettomia ja siis 100% vapaita nelikymppisiä miehiä ? Kyllä meitä on, vaikka jotkut toisin väittävät. Tässäkin kirjoittelee yksi, aika edustuskelpoinen ( vaikka itse itseäni kehunkin ) yksilö etelä-suomesta.
sellaista se on, kun PE-merkintä menee vanhaksi !
mitenkään kaunis kommentti.. :(
Ajattelisit vähän, jollekkin
tuo saattoi olla, erittäinkin
paha loukkaus!..
Ja, sitäpaitsi 40 on, vielä
ihan hyvä ikä tehdä lapsia.. ;)))
Vanhin synnyttänyt, tais olla jo 70..?.. :DDDD
Hormoonihoidoilla saa ihmeitä aikaan...
vastailee. HEH !
Siis, eikös se ole niin, että iso-tissi = tosi-jorma ?
Pitääkö se, Cucolle vääntää
ihan rautalangasta malli!.. :DDD
Vedä se kukkamekko päältäs ja
kurkkaa oletko, itse mies vai nainen?.. :DDDD
Uskalsit tulla taas tepastelemaan.. :DDDDDDDD
oon kylläkin aika kurko, mutta en cucco ?
meitin Cucco asialla!.. ;))
Eikä hän ole, mikään vit.n Cucco.. ;)))
Jottas tiedät.. :DDD
Muuten, olitpa sitten kuka tahansa,
niin siun on syytä, lueskella
palstaa paremmin.. ;)))
Jottei mene, nicit sekaisin pääkopassasi.. :DDD
Tekis mieli sanoo, jotta kurko on aika u...,
mut jääköön sanomatta.. :DD
Vietä lystikäs päivä siekin.. ;)))
se meitin Cucco :))) Ei montaa noin samanlaista yhdelle palstalle eksy - mutta ei tietenkään myönnä, kun suoraan kysytään :DDDD
Mikä noista "puskajusseista" ottaa selvän!.. :DDD
Ei tietenkään, ettei joudu vacuumiin.. :DDDD
toivotaan, että vastauksen saaja osaa jättää nuo tökeryydet omaan arvottomuuteensa.
Iloista iltapäivää Sinulle Kamusein :))
Mie lähden tästä nyt taas baanalle - siis työtehtävissä :)
Tuskin se Jormakaan tuollaisesta tykkää!..;))
Muuten olisin ohittanut moisen.. ;))
Mukavaa päivää Sinullekkin Ystäväiseni.. :)))
Käyhän ajelemassa.. :)
pervo "nickki" kertoo aika paljon käyttäjästään. Omasta mielestäsi olet varmaan kovastikin fiksu ja filmaattinen ? Onko psyykelääkityksesi varmaan kohdallaan ? Avohoitoonko päästivät ?
Menepä nyt ajamaan hentoinen partasi ja laita kukkamekko päälle. Ja vie multipersoonillesi terveisiä ( sieltä, mistä ei päivä paista )!
Jos vintin tuuletus ei auttanut,
niin ota pari Buranaa
päänsärkyys.. :DDDDDDDDDDDDDDDD
pari nappia. Ota sinä "isotissi" lekurin sulle määräämiä psyykelääkkeitä. heh ! Kyllä NYT helpotti !
Burana
Noin ilkeään kieleen
ja mustaan mieleen... :((
sillä "isotissillä" kuitenkin on paljon enemmän nupissa kuin muutama burana. Siinä teidän ero.
noh noh ! :- )
NOH NOH !DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
:-DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Olisimme halunneet lapsia, mutta niitä ei vain tullut, rankoista hoidoista huolimatta..
Eihän lapsikatraan hoitaminen ole mitään kevyttä ja helppoa "työtä" ja vastuu lapsesta on melkoinen..
Vaikkei olekaan mitään ruusunpunaisia kuvitelmia lapsiperheen arjesta, niin siltikin jäi niin paljon kokematta.
Lapset ovat lainaa, mutta puoliso on ja pysyy..
toivottavasti ja parhaimmissa tapauksissa. Oman
avioliittoni päättymiseen vaikutti myöskin lapsettomuus. Ehkä olisimme yrittäneet enemmän jos olisimme olleet lapsellisia.
Asian kanssa pystyy elämään, enkä koe elämäni olevan tyhjää,,,siltikään. Surutyö on tehty, muttei surusta kokonaan parane... Katselen vieläkin naisia, joilla maha on niin ihanan pyöreä
ja iso ja ajattelen, että millaista se olisikaan ollut...
pitää saada surra, on se vaan sen verran iso asia. Itsellänikin kello tikitti jo aika lailla kun vasta 36 vuotiaana sain muksut. Asiaa suurentelematta se oli elämäni suurin lahja. Onhan vanhemmuudessakin huonojakin puolia, mutta niin on kaikissa kolikoissa. Tämänkin asian jokainen tietysti kokee ihan omalla tavallaan.
Minusta kyse on enemmänkin siitä, osaako silti nauttia elämästä, vaikka siinä onkin tuollainen suru mukana. Jokaisen ihmisen elämään mahtuu niitä tragedioita, jos jää niihin jumiin muuttuu pikkuhiljaa katkeraksi. Jostain pitäisi löytää voimia keskittyä edessä olevaan elämään, ja niihin hyviin puoliin mikä siinä on. Niin kuin sinä olet tehnyt. Minun selviytymiskonstini, kun haaveilin lapsista, oli että ajattelin ettei kuitenkaan ole tarvinnut kokea sitä kun oma lapsi kuolee.
pidinkin noita, PE- kommentteja
tosi mauttomina.. :(
Joillekkin kun, se lapsettomuus
saattaa olla suurikin suru!...
empaattinen ihminen :)
Ja minusta hieno asia että naurat nuo pellet pellolle, senkin uhalla että joudut itse haukuttavaksi :)))
Mie kiitän sinua, niiata niksauttamalla.. :)))
Eipä ole ollut vauvakuumetta, pari kertaa eläissäni käynyt mielessä toive lapsesta - mutta ajatus on mennyt nopeasti ohi. Olen ollut aviossakin, mutta eipä tullut lapsia hankittua. Lapsettomuus ei minua sureta, enkä koe itseäni tämän asian takia vajaaksi. Elämässä on niin paljon muutakin. Olen vain ajatellut, että tähän lapsentekoon en omalta osaltani aio puuttua.
Hyvä ystäväni on lapseton, mutta ei ole kyllä lapsirakaskaan.
Muistaakseni hän joskus kävi lapsettomuushoidossa, tosin turhaan. Luulen, että hän on katkeroitunut ja siksi julistaa, ettei lapsista piittaisikaan.
Läheistensä asioihin hän on kyllä aina puuttumassa, ehkä liikaakin.
Kai se hoivavietti on kuitenkin naisilla olemassa.
Lemmikkejä hänellä on ja ne ovat hänelle kaikki kaikessa.
Olisimme halunneet lapsia, mutta tasan ei käy onnen lahjat, se oli yli viiden vuoden pitkä projekti. Siinä sai venyä joka suuntaan. Kävimme lapsettomuushoidoissa ja ne eivät olletkaan niin turvallisia kuin olisi pitänyt olla. Toisen kerran jälkeen ajattelin, että oma terveys on tärkeämpi kuin se että menettää hengensä. Sukukin vähensi pikkuhiljaa kysymyksiään ja nyt ovat onneksi jo tottuneet tilanteeseen. Olen jo melkein nelikymppinen :)
ei voisi ajatella ottolasta. kyllä siitäkin oma tulisi. lastenkodeissa on paljon hyljättyjä lapsia jotka kaipaavat kotia
aikoinani kielsin itseltäni haaveet lapsista en ollut löytänyt "oikeaa" ja elämä toi muita asioita jotka vaikeuttivat suhteen aloittamista.
Nyt olen seurustellut jonkin aikaa aivan ihanan naisen kanssa jolla on lapsia ja itselläni tulleet pois suljetut ajatukset lapsista pintaan liiankin kipeinä.Tulee väkisinkin mieleen että kun olisi löytänyt lapsettoman naisen olisi ollut helpompaa,nyt tulee aina mieleen entä kun häelle tulee lapsenlapsia yms tunnen itseni jo nyt siinä suhteessa ulkopuoliseksi usein kun hän puhuu lapset pieninä jne...mietin jaksanko tässä suhteessa vaikka rakastan häntä
sinusta tulee perheen jäsen. jos vaan jaksat elää tässä suhteessa huomaat jonakin päivänä kuuluvasi myös puolisosi lasten elämään. Yh-perheeseen kun tulee uusi jäsen menee aikaa ennen kun suhteet kaikkiin kehittyvät. Yh-perhe tahtoo olla aika tiivis kinmppu mutta anna heille aikaa. ja siinä vaiheessa jos niitä lastenlapsia tulee olet heidän elämässään alusta alkaen niin kun puolisosikin et jää tässä ulkopuoliseksi