Puute sinusta

Joskus vieläkin pohdin, tulkitsinko sinut ihan väärin. Ehkä nämä tunteet eivät koskaan edes olleet molemminpuoliset ja kaikki oli vain haaveena ja toiveajatteluna päässäni alusta alkaen. Hieman erilaisen katseen kohtaaminen odottamatta tai pieni lipsahdus sanoissasi, ja minä otin sen ja rakensin siitä kokonaisen maailman. Ehkä näyttäydyin pienine lähentymisyrityksineni sinulle naiivina ja outona. Ehkä tilanne oli sinulle ahdistava tai ainakin turhauttava, kun toivoin jotain muuta kuin mitä sinä olisit koskaan ollut halukas antamaan.

Joskus taas mietin, onko sinussakin suru - tai jos ei surua, niin ainakin jonkinlainen haikeus - siksi, että emme ole enää nähneet toisiamme aikoihin. Onkohan sinullakin sellainen olo, että elämässä on juuri sen kokoinen aukko, johon minä sopisin - ihan niin kuin minun elämässäni on juuri sinun kokoisesi aukko. Ja se tyhjä kohta tuossa vieressä vetää henkeä ja huokaa joka päivä. Imee elämästä vähän iloa ja valoa itseensä kuin joku arjen musta aukko, joka muistuttaa minua siitä, että et ole siinä. Et ole kosketuksen etkä kuiskauksen päässä.

Minussa se puute sinusta tuntuu ihan aitona suruna. Eikä se lähde mihinkään. Kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt lähteä jo aikoja sitten, mutta jostain syystä se pysyy, eikä minulla ole siihen ratkaisua. Miten saitkin minussa aikaan kaiken tämän... 💔

-S-
12574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Trademark S
Kaikki oikeudet pidätetään

Äänestä

Uskon intuitiivisesti, että myös toisen kohdalla tuo toiseksi viimeisessä kappaleessa kuvaamasi tilanne pitää paikkansa. Olisittepa vain jutelleet. Silloin usein jompikumpi uskaltaa vasta tehdä aloitteen jatkolle. Voimia!

Äänestä
  • Minä en kaipaa oman lapseni ikäistä! Haluan ystäväksi vain itseni ikäiseni miehen. Menetin itselleni äärimmäisen tärkeän vakituisen työpaikan ja sitä en anna anteeksi, koska sen takia jouduin tilanteeseen, etten pystynyt tekemään töitä ja siksi voin huonosti monen vuoden ajan!

    Äänestä

  • En tietenkään kirjoittelisi täällä, jos olisi ollut tilaisuus selvittää asiat kasvotusten. Olisimme toki jutelleet, jos se olisi ollut mahdollista. -ap

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minä en kaipaa oman lapseni ikäistä! Haluan ystäväksi vain itseni ikäiseni miehen. Menetin itselleni äärimmäisen tärkeän vakituisen työpaikan ja sitä en anna anteeksi, koska sen takia jouduin tilanteeseen, etten pystynyt tekemään töitä ja siksi voin huonosti monen vuoden ajan!

    Oi oi, voimia. Sinä selviät!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    En tietenkään kirjoittelisi täällä, jos olisi ollut tilaisuus selvittää asiat kasvotusten. Olisimme toki jutelleet, jos se olisi ollut mahdollista. -ap

    Oi oi, harmi, ettei onnistunut. Toivon teille kaikkea hyvää yhdessä tai erikseen. Olkoon kohtalo kohdallanne suotuisa. Voimia!

    Äänestä

No itse annoin hänelle kyllä selvyydet mitä haluan ja kaipaan juuri noita asioita, mutta hän ei. En voi silti unohtaa, se on jokapäiväinen kirous/siunaus.

-S-

Äänestä
  • Et antanut.

    Äänestä

  • Selvennykseksi, että tämä yllä ei ole aloittajalta vaikka siinä samaa kuittausta käytetäänkin... -ap

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Selvennykseksi, että tämä yllä ei ole aloittajalta vaikka siinä samaa kuittausta käytetäänkin... -ap

    Minkä minä hänen tai omalle nimelleni voin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minkä minä hänen tai omalle nimelleni voin.

    kai voi myös kuitata eri lailla vaikka kirjain sama?

    Äänestä

Et tulkinnut väärin. Samoin minäkin kaipaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joskus vieläkin pohdin, tulkitsinko sinut ihan väärin. Ehkä nämä tunteet eivät koskaan edes olleet molemminpuoliset ja kaikki oli vain haaveena ja toiveajatteluna päässäni alusta alkaen. Hieman erilaisen katseen kohtaaminen odottamatta tai pieni lipsahdus sanoissasi, ja minä otin sen ja rakensin siitä kokonaisen maailman. Ehkä näyttäydyin pienine lähentymisyrityksineni sinulle naiivina ja outona. Ehkä tilanne oli sinulle ahdistava tai ainakin turhauttava, kun toivoin jotain muuta kuin mitä sinä olisit koskaan ollut halukas antamaan.

Joskus taas mietin, onko sinussakin suru - tai jos ei surua, niin ainakin jonkinlainen haikeus - siksi, että emme ole enää nähneet toisiamme aikoihin. Onkohan sinullakin sellainen olo, että elämässä on juuri sen kokoinen aukko, johon minä sopisin - ihan niin kuin minun elämässäni on juuri sinun kokoisesi aukko. Ja se tyhjä kohta tuossa vieressä vetää henkeä ja huokaa joka päivä. Imee elämästä vähän iloa ja valoa itseensä kuin joku arjen musta aukko, joka muistuttaa minua siitä, että et ole siinä. Et ole kosketuksen etkä kuiskauksen päässä.

Minussa se puute sinusta tuntuu ihan aitona suruna. Eikä se lähde mihinkään. Kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt lähteä jo aikoja sitten, mutta jostain syystä se pysyy, eikä minulla ole siihen ratkaisua. Miten saitkin minussa aikaan kaiken tämän... 💔

-S-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu