Tatuoitu (leski)?

Anonyymi-ap

Katsoin juuri erästä vanhuksille tarkoitettua ohjelmaa netiltä.
Siinä juteltiin tatuoinneista, joita vielä muutama vuosikymmen
sitten pidettiin merkkinä rikollisesta ihmisestä. Oli pääasiassa
totuttu näkemään tatuointeja merimiesten käsivarsissa: tutut
Usko - Toivo- Rakkaus.

Tänä päivänä tatuoinnit ovat tavallisia, jopa vanhusten keskuudessa.
Sanottiin, että Ruotsissa on n. 1,5 milj. ihmistä, joilla on tatuointeja.
Studiossa oli vieraana kaiken ikäisiä tatuoituja ihmisiä.
Oli mm. nuori mies, joka työskenteli pankissa, mutta hänen tatu-
ointinsa olivat sijoitettuna sillä tavalla, etteivät ne näkyneet ulos
päin. Sitten hän otti sormiinsa latinankielisen viisauden: Ordo ab
chao (Järjestys tulee kaaoksesta) ja lopetti työt pankissa.

Itselläni on ollut ajatus ottaa tatuointi jo vuosikymmenien ajan, ihan huumorimielessä, mutta en ole vielä aietta toteuttanut.
joskus 70-luvulla minulta leikattiin sappirauhanen pois ja se oli avo-
leikkaus eli minulla on n 30 cm pitkä arpi viistossa rintalastasta nivu-
siin asti. - Sen päälle olin ajatellut ottaa vetoketju-aiheisen tatuoinnin.
Mutta en tiedä. - Nuorempana tuli käytyä aurinkolomilla. Olisi ollut
kiva olla aukaisevinaan vetoketjun ja ottaa pötsistään vaikka hedelmä
esille!

(Otsikko Tatuoitu leski tuli mieleen filmistä, joka on varmaankin
tuttu myös Suomessa. Se kertoo keski-ikäisestä naisesta, joka kesken
jouluhumun lasten ja lastenlasten keskellä saa viestin rikkaan tätinsä
kuolemasta, jättää perheen kesken päivällisen ja menee tätinsä asun-
nolle...)

3

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tatuoinnit on ikävän näköisiä.

      • Anonyymi00002

        Ne saattaa olla ällöttävän näköisiä, jos ne ovat kasvoissa.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Ne saattaa olla ällöttävän näköisiä, jos ne ovat kasvoissa.

        Elä ota!

        Sorry, mutta on tyhmää.
        Laita rahasi muuhun, ja miksi kärsiä kipua turhaan, mitä iloa siitä sinulle on.
        Elä viiti leikkiä teini-ikäistä enää!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      82
      7671
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3059
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      156
      1923
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      74
      1731
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1579
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      173
      1511
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      904
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe