Jos opiskelette, teillä on kaksi vaihtoehtoa:
1) Koulutusta vastaamaton pätkätyö.
2) Kloonautuminen juuri sellaiseksi, kuin kulloinkin halutaan, omien mielipiteiden unohtaminen ja tavaran sekä työnantajan oikkujen perässä juokseminen.
Opiskelu ei siis kannata.
T. Opikseen ottanut
1) Koulutusta vastaamaton pätkätyö.
2) Kloonautuminen juuri sellaiseksi, kuin kulloinkin halutaan, omien mielipiteiden unohtaminen ja tavaran sekä työnantajan oikkujen perässä juokseminen.
Opiskelu ei siis kannata.
T. Opikseen ottanut
Vastaukset 7
Vanhimmat
No just!!!
jaa,a missähän olet mahtanut opiskella? tuskin Suomalaisessa yliopistossa ainakaan. Tosin myönnän,että itselläni on hieman -alle kymmenen vuotta kuitenkin- kun opiskelin ja sen jälkeen on mm- sisään otto määriä kavatettu aikatavalla ja valtiovallallekin (=eduskuntaan/hallitukseen) pesiytynyt aate,että lähes kaikki
pitäisi korkeakouluttaa jolloin voi olla,että näillä massaluennoilla ym. voi joutua "kloonautuneeksi"
= akateemisuus ei enää erotu edukseen.
Ja mikä yhtä surullista on,että moni korkeasti koulutettu joutuu tyytymään juuri edellisen kirjoittamiin pätkätöihin.
pitäisiköhän sisäänottaja määriä supistaa?
Todennäköisyys että saan Nobel -palkinnon on suurempi jos kulutan persettäni luentopenkillä edes hitusen ;-)
Jokaisen koululaisen ja opiskelijan pitää lopettaa opiskelunsa siihen paikkaan, ettei vain käy kuten aloittaja kertoo.
Elämä menee kaikilla paljon paremmin, kun kukin pysyy kotonaan, syljeskelee kattoon ja miettii elämän arvoituksia. Mitä nyt Kelassa ja soskussa käy välillä avustuksia ruinaamassa, ettei pääse vilu, jano ja nälkä yllättämään.
Siinä se tuli tiivistetysti. Noinhan siinä voi käydä jos ei opintie maistu.
Minä ainakin opiskelen ihan oman itseni takia. Sitten kun minulla on akateeminen loppututkinto, voin lähteä hyvällä omalla tunnolla Sveitsiin huoraksi.
Ja ilman koulutusta kaupan kassalla/siivoojana/puhelinmyyjänäkö sitä saa toteuttaa itseään paremmin?