https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ed1d95b4-d619-4fdf-a631-15c3c6474640
"Naudanlihan hinta on nousussa, koska kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.
Suomessa tuottajat ovat saaneet lihasta selvästi vähemmän rahaa kuin muualla Euroopassa.
Kauppojen hyllyillä näkyvä naudanlihan hinnan nousu on ollut asiantuntijoiden mukaan odotettu käänne.
Naudan jauhelihan hinta on noussut silmissä.
Esimerkiksi Atrian ja Snellmanin 400 gramman paketti vähärasvaista naudan jauhelihaa maksaa nyt tammikuun lopussa S-ryhmän kaupoissa noin 6,50 euroa. Vielä alle vuosi sitten saman paketin on saanut alle viidellä eurolla."
Naudanjauhelihan hinta on kyllä noussut ja olen vähentänyt lihan syöntiä ja siirtynyt
enemmän kasviksiin.
Siirtyvätkö kohonneet hinnat lihantuottajien tileille vai jääkö korotukset kauppiaiden voitoiksi.
Mustapavuista saa erittäin maukkaita ja hyvänmakuisia kasvispihvejä, joiden rakenne muistuttaa jauhelihapihviä ja siitä tehty hampurilainen on maultaan lähes, kuten jauhelihasta valmistettu hampurilainen.
Koko perusta on maustaminen, ei naudanjauheliha pihvihampurilainen maistu oikein miltään, jollei sitä ole maustettu.
Sama se on kasvispihvihampurilaisella, maustamalla siitä saadaan maistuva ja mehevä hampurilainen.
Suurin osa niistä, jotka vähättelevät kasvishampurilaisia, eivät ole niitä koskaan edes maistaneet, vaan ajattelevat, ettei kasvishampurilainen voi olla edes hyvänmakuista.
Olen tehnyt jauhelihapihvi hampurilaisia ja yllätyin itse tekemistäni mustapapupihvi hampurilaisen mausta, että voiko kasvishampurilainen todella maistua niin hyvälle.
Maku muistutti lähes hampurilaista, jossa on jauhelihapihvi.
Voitti 10-0 kaupan eineshampurilaisen.
Sehän on vain hyvä asia, että kasvispihvistä saa maukkaan hampurilaispihvin.
Se on paljon halvempi ja paljon terveellisempi, kuin jauhelijapihvi.
Naudanjauhelihan hinta pomppasi
5
181
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Ilman lihan vitamiineja ei pysytä terveinä, turha vouhottaa.
Tuotantotapahan se pitäisi uudistaa, nyt syytetään lehmää, kun ihminen pilaa ruokatuotannon.- Anonyymi00003UUSI
Ei kai kukaan enää osta naudanlihaa. Kamalaa myrkkyä koko elimistölle. Aiheuttaa kihtiä ja iskiasta; nivel- ja lihassärkyä; on hitaasti sulavaa; vatsa pömpöttää, pierettää ja lihottaa.
Toista on "luonnonliha" (hirvi, peura, villisika -nam), rasvaton kala (ei rasvaeväinen), ja joskus possunliha (rasva poistettuna "talitiaisille ja tikoille"). MOT - Anonyymi00004UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Ei kai kukaan enää osta naudanlihaa. Kamalaa myrkkyä koko elimistölle. Aiheuttaa kihtiä ja iskiasta; nivel- ja lihassärkyä; on hitaasti sulavaa; vatsa pömpöttää, pierettää ja lihottaa.
Toista on "luonnonliha" (hirvi, peura, villisika -nam), rasvaton kala (ei rasvaeväinen), ja joskus possunliha (rasva poistettuna "talitiaisille ja tikoille"). MOTJos ihmiskunta ei ois biljoonia vuosia syöny lihhaa ei oltas enää olemassakaa
Suomi nimisestä pläntistä puhumattakaa . - Anonyymi00006UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Ei kai kukaan enää osta naudanlihaa. Kamalaa myrkkyä koko elimistölle. Aiheuttaa kihtiä ja iskiasta; nivel- ja lihassärkyä; on hitaasti sulavaa; vatsa pömpöttää, pierettää ja lihottaa.
Toista on "luonnonliha" (hirvi, peura, villisika -nam), rasvaton kala (ei rasvaeväinen), ja joskus possunliha (rasva poistettuna "talitiaisille ja tikoille"). MOTOnko repaskalla vielä jotain hirvenpaloja pakastimessa mitä noin 30 vuotta sitten saanut.
- Anonyymi00005UUSI
Kun kysyntää on ja tarjonta niukkaa, niin onhan se täysin selvää että hinnat silloin nousevat. Nykyisin on myös paljon eri vaihtoehtoja tarjolla, mikä hyvä. Ravintoarvoista ja terveellisyydestä väittely tällaisilla palstoilla on sama asia kuin makukysymyksistä kiistely.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1342728- 2312107
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1861880- 501857
Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261690Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1421505Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä621380- 1221158
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo306992Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65865