Tästä tulee melkoisen pitkä vuodatus, joten koita jaksaa...
Aloitanpa vaikka alusta. Isäni ei ollut mikään malli-isä. Alkoholisti ja harrasti perheväkivaltaa. Viikonloput oli pahimpia ja silloin aina odotettiin "sotaa". Muistan kuinka joskus istuin meidän kylppärin lattialla ja kirjoitin äitille kirjettä, jossa toivoin kuolevani. Taisin kirjoittaa useampiakin sellaisia vuosien mittaan.
Olin koulukiusattu (ylipainoa) ja kotona joutui varomaan tekemisiään. Elin ristiriitaisten tunteiden keskellä, sillä oli päiviä kun suunnittelin keinoja, joilla saisin isää vahingoitettua. Ja silti olin isin tyttö.
Isäni sairastui syöpään kun olin ala-asteella ja hän oli tosi huonossa kunnossa. Hän selvisi siitä, joten kuten. Ei hän koskaan kunnolla parantunut. Sitten hän ajoi pahan kolarin. Ihmeen kaupalla selvisi siitäkin. Hän oli vahvalla lääkityksellä ja aina huonolla tuulella.
Yhtäkkiä kaikki muuttui. Hän oli hyväntuulinen ja ahkera.( Yleensä hän vaan makasi (oli sairaseläkkeellä) ja joi.) Hän teki koko kesän ja syksyn kaikenlaisia kotihommia ja me jo ajattelimme että hän on "paranemassa".
Parannuskeinokin saatiin selville samana syksynä kun täytin 14 vuotta. Hän teki itsemurhan. Olin edellisenä päivänä täyttänyt 14. Se oli kova paikka minulle ja kesti kolme vuotta ennen kuin aloitin asian käsittelyn. Nykyään(melkein 8 vuotta myöhemmin) alan olla sinut sen asian kanssa.
Nyt olen opiskellut kaksi vuotta yliopistossa ja elämä on ollut yhtä vuoristorataa. On ollut paniikkikohtauksia (niin pahoja että veitsi on ollut ranteella), itkuisia kausia, iloisia päiviä ja päiviä joina ei jaksa nousta sängystä ylös.
Paniikkikohtaukset loppuivat kun vaihdoin kaupunkia, mutta itkuisuus ja huonot päivät jäivät. Monesti tuntuu, että ei ole mitään minkä vuoksi elää.
Nyt olen kaikenlisäksi joutunut olemaan kaverilleni tukena hänen erotessaan ja tämä alkaa olla liian raskasta. taistelen oman yksinäisyyteni kanssa ja nyt pitäisi jaksaa tukea häntä hänen yksinäisyydessään. Miten sanon hänelle, että en jaksa olla hänen kaatopaikkanaan. Toivoisin että hän kertoisi jollekin muulle kaikki huolensa, koska minun päähäni ei yksinkertaisesti mahdu enempää niitä.
En tahtoisi hukkua...tahtoisin päästä tämänkin aallon mukana takaisin aallonharjalle, mutta nyt tuntuu, että tarvitsen vähän apua.
Aloitanpa vaikka alusta. Isäni ei ollut mikään malli-isä. Alkoholisti ja harrasti perheväkivaltaa. Viikonloput oli pahimpia ja silloin aina odotettiin "sotaa". Muistan kuinka joskus istuin meidän kylppärin lattialla ja kirjoitin äitille kirjettä, jossa toivoin kuolevani. Taisin kirjoittaa useampiakin sellaisia vuosien mittaan.
Olin koulukiusattu (ylipainoa) ja kotona joutui varomaan tekemisiään. Elin ristiriitaisten tunteiden keskellä, sillä oli päiviä kun suunnittelin keinoja, joilla saisin isää vahingoitettua. Ja silti olin isin tyttö.
Isäni sairastui syöpään kun olin ala-asteella ja hän oli tosi huonossa kunnossa. Hän selvisi siitä, joten kuten. Ei hän koskaan kunnolla parantunut. Sitten hän ajoi pahan kolarin. Ihmeen kaupalla selvisi siitäkin. Hän oli vahvalla lääkityksellä ja aina huonolla tuulella.
Yhtäkkiä kaikki muuttui. Hän oli hyväntuulinen ja ahkera.( Yleensä hän vaan makasi (oli sairaseläkkeellä) ja joi.) Hän teki koko kesän ja syksyn kaikenlaisia kotihommia ja me jo ajattelimme että hän on "paranemassa".
Parannuskeinokin saatiin selville samana syksynä kun täytin 14 vuotta. Hän teki itsemurhan. Olin edellisenä päivänä täyttänyt 14. Se oli kova paikka minulle ja kesti kolme vuotta ennen kuin aloitin asian käsittelyn. Nykyään(melkein 8 vuotta myöhemmin) alan olla sinut sen asian kanssa.
Nyt olen opiskellut kaksi vuotta yliopistossa ja elämä on ollut yhtä vuoristorataa. On ollut paniikkikohtauksia (niin pahoja että veitsi on ollut ranteella), itkuisia kausia, iloisia päiviä ja päiviä joina ei jaksa nousta sängystä ylös.
Paniikkikohtaukset loppuivat kun vaihdoin kaupunkia, mutta itkuisuus ja huonot päivät jäivät. Monesti tuntuu, että ei ole mitään minkä vuoksi elää.
Nyt olen kaikenlisäksi joutunut olemaan kaverilleni tukena hänen erotessaan ja tämä alkaa olla liian raskasta. taistelen oman yksinäisyyteni kanssa ja nyt pitäisi jaksaa tukea häntä hänen yksinäisyydessään. Miten sanon hänelle, että en jaksa olla hänen kaatopaikkanaan. Toivoisin että hän kertoisi jollekin muulle kaikki huolensa, koska minun päähäni ei yksinkertaisesti mahdu enempää niitä.
En tahtoisi hukkua...tahtoisin päästä tämänkin aallon mukana takaisin aallonharjalle, mutta nyt tuntuu, että tarvitsen vähän apua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet vahva ihminen ja vahvuuttasi riittää varmasti jaettavaksi myös muille. Mutta, jos tosiaan haluat viettää hetken itsekästä elämää, saat sitä kyllä viettää. Kukaan ei sinua tuomitse. Jokainen tekee omat valintansa, eikä kukaan muu ole niistä vastuussa. Ole asioiden yläpuolella.
Onnea ja iloa elämällesi. Nauti tunteista ja siitä että saat olla todistamassa tätä kaikkea mitä täällä voi ikinä tapahtuakaan. Oli kyseessä sitten ilo tai suru. Rakkaudella eteenpäin :)
sä oot kyllä ollu tosi jaksavainen ja urhee !!! jatka samaa rataa !!!
Olet todellakin käynyt läpi tosi raskaita asioita elämässäsi. ei voi sanoa muuta kuin , että olet todellakin vahva ihminen.Voimia sinulle elämääsi, äläkä luovuta, koska olet jo noin raskaista asioista selvinnyt!
Urheutta tässä onkin vaadittu. Välillä jopa epäinhimillisiä kykyjä elää normaalia elämää helvetin keskellä. Onpa elämään omat parisuhdeongelmatkin tuoneet ikäviä juttuja ja nekin kieltämättä vaivaavat vielä.
Nyt olen tutustunut mukavaan mieheen ja edellisestä suhteesta jääneet ikävät muistot ei hellitä millään. Tahtoisin antaa tälle miehelle mahdollisuuden, mutta pelkään että taas tulee vastaan jotain ikävää. Sitä en ehkä enää kestäisi.
Mitä luulette, pitäisikö mun käydä juttelemassa tästä lääkärin/terapeutin kanssa? Mulle terveydenhoitaja sanoi kerran noista paniikkikohtauksista, että jos en saa niitä pysyyn kurissa, niin heti lekuriin. Ne on nyt onneksi poissa, mutta muuten heittelehtii niin kauheasti.
Tänään on kyllä parempi päivä kuin eilen.:) Olen taas täynnä intoa ja tuntuu että elämä hymyilee. Kaipa se auttaa kun välillä purkaa kaiken pahan sisältään pois.