Poliittinen arviointineuvostoehdottelee, että jo olisi aika leikata eläkkeitäkin.
Hallituksessa ei ole tällaisia suunnitelmia vireillä, eikä tule.
On hyvä hallitus!
Tämä hallitus ei puutu eläkkeisiin
13
74
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Voi kuinka kivaa !!!
Ei hallitus voi leikata esim. työeläkkeitä.
Työeläkkeellä on perustuslakiin kirjattu omaisuudensuoja.
Mutta, hallitus voi viilata indeksejä eli leikata korotuksia.
Ja, senhän ne perkeleet tekevät:)))- Anonyymi00002UUSI
Tuleva Lindtmannin hallitus ilmeisesti tekee.
- Anonyymi00003UUSI
Hy:n proffan mukaan pitäisi leikata. Uskon että näin tulee käymään hallituksen estelystä huolimatta. Mikähän olisi oikea tapa. Leikata jonkin summan ylimenevistä vai kaikista jonkin prosentin mukaan. Minusta voisi vaikka 4000 euron bruttoeläkkeen ylityksestä jos leikata, ei sen alle. Ja siitä sitten prosentuaalisesti.
Esim. 4100 euron eläkkeestä kun leikattaisiin 5 % niin jäisi hieman yli 3900 e. Ehkä prosentti voisi olla pienempikin. Ainakin minulle on liian vaikea laskea paljonko se valtion budjetissa tekisi mutta VM:n talousguruilta se kävisi kädenkäänteessä.
Kohta varmaan alkaa laskelmia tulla. Mitä sinä asiasta ajattelet?- Anonyymi00004UUSI
''Esim. 4100 euron eläkkeestä kun leikattaisiin...''
Valtio ei maksa yli neljän tonnin eläkkeitä.
https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta/
- Anonyymi00005UUSI
Tulevaisuudessa eläkkeisiin (kaikki eläkkeet) voijjaan puuttua/koskea. Aion varautua siihen ja olla tulevaisuudessa jos näin tapahtuu hyvin tarkka taloudenpijossa että sukanvartehen säästää.
- Anonyymi00013UUSI
Hallituksella on jo menossa eläkeuudistus, joka tulee pienentämään eläkkeitä.
- Anonyymi00006UUSI
Eikä kannata seuraavankaan puuttua.
- Anonyymi00007UUSI
Jos demarit saa vaalivoiton, he nostavat hallituksessa veroja huimasti, sehän on sama kuin leikattaisiin eläkkeitä.
- Anonyymi00009UUSI
Jostain valtion on rahaa saatava kassaan katsos kun me maksamme itse
tämän hyvinvoinnin, joka miljoonalta on viety persuhallituksen aikana. - Anonyymi00010UUSI
Orpon hallitus on tyhjentänyt valtion kassan rikkaille.
Mistä muualta rahaa tulisi menoihin kuin veroista ?
Rikkaat ei halua veroja maksaa, ne haluaa elää muitten siivellä. - Anonyymi00011UUSI
Anonyymi00010 kirjoitti:
Orpon hallitus on tyhjentänyt valtion kassan rikkaille.
Mistä muualta rahaa tulisi menoihin kuin veroista ?
Rikkaat ei halua veroja maksaa, ne haluaa elää muitten siivellä.On irvokasta, että hallitus vohki työntekijöitten eläkerahastosta miljardin
ja sen edestä isotuloisille veroalen. Se on siipeilyä palkansaajaan kustannuksella.
Hallitus edustaa siipiveikkoja. - Anonyymi00012UUSI
Tottakai jostain pitää saada rahaa valtion kassakirstuun, kun persuhallitus on sen
tyhjentänyt ja jakanut rahat rikkaille.
- Anonyymi00008UUSI
Ai sekö tekee hallituksesta hyvän, ettei se sentään eläkkeitä leikkaa,
kun kaikki muu on leikattu niin, että ihmisten elämä on muuttunut
entistä kurjemmaksi ?
En anna pistettäkään tälle julmalle rahanahneelle hallitukselle,
joka isotuloisille rahaa kaataa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2263312- 592817
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I242446Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182441Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve721924Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841840Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401812Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191795Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911652Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65965