Toimeentulotuki pienet avustukset ja myynnit

Anonyymi-ap

Onko kukaan toimeentulotukiasiakas vahingossakaan ilmoittanut kelalle että on vastaanottanut käteisenä äidiltä kympin, saanut myytyä maton vitosella, tai edes yrittää myydä mummon villapaitaa vintagena eurolla vintedissä?

Nyt uudistuksen myötä poistuu viidenkympin suojaosakin, eli et voi ottaa tilille naapurin Martan neljää euroa kun hait hänelle kaupasta halpiskahvia, muuten joudut toimittamaan kuitit ja selvitykset ja todisteet. Tosin siinä kohtaa Tekeskus voi ottaa kantaa ja päättää että olet yrittäjä, viet työksesi vanhuksille elintarvikkeita, nyt poistuu tämä työttömyysraha, ja toimeentulotuki myös puolitetaan, saa valittaa.

En ole ennenkään paljoa jaksanut, helmikuusta lähtien istun hiljaa sisällä pimeässä, paastoan alasti ettei vaatteet kulu ja pidättelen hengitystäni, etten olisi kelarotan lisäksi koijari ja petostelija.

Eläkepäätöstä sairaana turhaan odotellessa, kiitos Petturi ja Riikka tästäkin uudistuksesta, maltan tuskin odottaa miten pelastan Suomen talouden ja työllisyyden.

Ps. Päättäkää seuraavaksi eutanasia lailliseksi että köyhä ja sairas voisi edes päättää päivänsä laillisesti. Sitten meidät kurjat voisi vaikka kompostoida hyötykäyttöön.

10

275

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ostan toimeentulolla olutta

      Uuno Taalastmaa

    • Anonyymi00002

      "Onko kukaan toimeentulotukiasiakas vahingossakaan ilmoittanut kelalle että on vastaanottanut käteisenä äidiltä kympin, saanut myytyä maton vitosella, tai edes yrittää myydä mummon villapaitaa vintagena eurolla vintedissä?"

      Toimeentulotukea saavien keskuudessa on tavallista pissiä omiin muroihinsa, eli mm. ilmoittaa saaneensa rahaa, joka huomioidaan toimeentulotukilaskelmassa.

      • Anonyymi00006

        Jos lottoaa ja voittaa jonkin pikkusumman, niin se vähennetään heti toimeentulotuesta, mutta lottamiseen käytettyjä varoja ei hyväksytä menoiksi.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Jos lottoaa ja voittaa jonkin pikkusumman, niin se vähennetään heti toimeentulotuesta, mutta lottamiseen käytettyjä varoja ei hyväksytä menoiksi.

        Onko kukaan toimeentulotuen saajistakaan vakavissaan sitä mieltä, että lottoamisen tulisi olla hyväksyttävä meno?


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Jos lottoaa ja voittaa jonkin pikkusumman, niin se vähennetään heti toimeentulotuesta, mutta lottamiseen käytettyjä varoja ei hyväksytä menoiksi.

        "lottamiseen käytettyjä varoja ei hyväksytä menoiksi"

        Otapas nyt ihan ajatus käteen mitä seuraisi jos tuo olisi hyväksyttävä meno :D :D


    • Anonyymi00003

      Kaikki selvät sellaiset tulot pitää ilmoittaa, joiden hankkiminen on työtä, ja lumeksi mikä tilillä näkyy tulona.
      Jos löydät maasta 2 euron kolikon, niin taskuun vaan. Ihmekikkailut voi unohtaa. Eikö sekin ole iso vaiva, jos koittaa myydä tavaraa? Käytettyä. Ja saa siitä jonkun roporahan. Yällaisen toiminnan pystyy unohtamaan, säästyy energiaa.
      Sitten eläkkeellä on aikaa myydä, eikä silloinkaan roporahojen takia pidä nähdä vaivaa.
      Jos myytävästä selvästi ei ole kunnollista apua talouteen, sen pystyy kierrättämään esimerkiksi vsihdannalla, tai ilmaiseksikin.
      Kummasti ihmiset ovat jaksaneet pitää kirpparumyyntiä. Maksavat itse myyntipaikasta. Tuotteista osa ei millään mene, eli tavara on käytännössä arvotonta.

    • Anonyymi00004

      Kelan ämmät eivät tarvitse kuin kenttälapiosta takaraivoon.

      • Anonyymi00005

        Ja ruikuttaville vassareille hehkuvaa hiilihangoa berseeseen


      • Anonyymi00007

        Kenttälapiosta takaraivoonsa tarvitsisivat aivan jotkut muut kuin 'Kelan ämmät', jotka toimivat vain saamiensa käskyjen mukaan kuin Auschwitzin vartijat.


    • Anonyymi00011

      "Ps. Päättäkää seuraavaksi eutanasia lailliseksi että köyhä ja sairas voisi edes päättää päivänsä laillisesti. Sitten meidät kurjat voisi vaikka kompostoida hyötykäyttöön."


      Kokoomuksen nuorisojaosto on jo ihmisten kompostoinnin ilmoittanut omaksi tavoitteekseen, eli kun KOK-nuoret saavat tuon agendansa eteenpäin, kyllä emopuolue Kokoomuskin varmasti tajuaa että eutanasiakin pitää olla esim. työvoimapoliittisena palveluna tarjolla kansalle, jolle varmasti kehitetään sellaiset kannusteet että jokainen jolle tarjotaan, osallistuu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1178
    2. Miten hän käyttäytyy kun näette jossain?

      😁
      Ikävä
      70
      1111
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      868
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      771
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      761
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      39
      713
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      648
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      643
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      526
    10. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      67
      509
    Aihe