Kun loma alkaa, niin onko se aina niin ettei ekaa lauantaita lasketa mukaan.Jos loma alkaa tiistaina niin sen viikon lauantaita ei lasketa mukaan?Mutta loput lauantait lasketaan mukaan?
Entä jos joutuu pitää loman kahdessa tai kolmessa osassa niin jätetäänkö vain ekalla kerralla laskematta se eka lauantai pois? Ja muilla kerroilla se otetaan aina laskuun mukaan, vaikka loma tavallaan alkaa taas alusta ettei voi sanoa että joka lomalla pitää jättää se eka lauantai pois laskuista.
selitinkö liian vaikeasti.
ekaa lauantaita ei lasketa mukaan?
15
4794
Vastaukset
- tmk
Kyllä ainakin rahoitusalalla myös ensimmäinen lauantai lasketaan mukaan.
Lauantaipäiviä täytyy sisältyä yksi kutakin lomaviikkoa kohden. lomaan sisältyvä lauantai on lomapäivä.
- pip²
Joka kuuden lomapäivä on lauantaipäivä, vaikka alalla ei lauantaisin normaalisti tehtäisikään.
Lisäksi vaikka ei olisi täyttä viikkoa (raja taisi olla neljä lomapäivää) lomaa, voi työnantaja vaatia, että vapaapäivistä yksi on lauantai.- Minna
Kiitos kaikille asiallisista vastauksista.
Nyt taidan tajuta jutun juonen.Eli jos vimppa työpäivä on perjantai niin huominen eli seuraava päivä lauantai on vielä sitä samaa työviikkoa ja silloin loma lasketaan maanantaista eteenpäin.
Korjatkaa jos olen väärässä.
Mutta jos viimeinen työpäivä on tiistai, niin silloin on lomapäiviä keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai, maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai, maanantai jne.(Eli sunnuntaita ei lasketa mukaan, eikä esim juhannusaattoa/juhannuspäivää jos sattuu olla loman aikana)
Puhun muuten tässä jutussa sellaisesta työajasta että ma-pe säännöllisesti 8.00-16 - pip²
Minna kirjoitti:
Kiitos kaikille asiallisista vastauksista.
Nyt taidan tajuta jutun juonen.Eli jos vimppa työpäivä on perjantai niin huominen eli seuraava päivä lauantai on vielä sitä samaa työviikkoa ja silloin loma lasketaan maanantaista eteenpäin.
Korjatkaa jos olen väärässä.
Mutta jos viimeinen työpäivä on tiistai, niin silloin on lomapäiviä keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai, maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai, maanantai jne.(Eli sunnuntaita ei lasketa mukaan, eikä esim juhannusaattoa/juhannuspäivää jos sattuu olla loman aikana)
Puhun muuten tässä jutussa sellaisesta työajasta että ma-pe säännöllisesti 8.00-16Se millaista työaikaa tekee ei vaikuta loman määräytymiseen. Omakohtaisesti teen keskeytymätöntä kolmivuoroa, ja samat säännöt pätevät kuin päivätyössäkin.
Muuten näyttäisi menneen oikein. - Minna
pip² kirjoitti:
Se millaista työaikaa tekee ei vaikuta loman määräytymiseen. Omakohtaisesti teen keskeytymätöntä kolmivuoroa, ja samat säännöt pätevät kuin päivätyössäkin.
Muuten näyttäisi menneen oikein.Kiitos "Vastaus löytyy vasemmalta" nimimerkille.
- .................
Kyllä se lasketaan. Ensimmäinen lomapäivä ei saa olla lauantai, jos se ei muuten olisi työntekijän työpäivä, mutta jos loman aloittaa vaikka tiistaina, niin kyllä se seuraava lauantai silloin ilman muuta lasketaan lomapäiväksi.
Lomaa ei muuten voi työnantaja yksipuolisesti voi jakaa pidettäväksi kahdessa tai kolmessa osassa noin vain. Ainakin 12 päivää on annettava yhtäjaksoisesti ja sen loppuosankin saa määrätä pidettäväksi eri aikaan vain, jos se on välttämätöntä työn käynnissä pitämiseksi.- matti
katkeamaton kolmivuorotyö.
loma alkaa aina viimeisen yövuoron jälkeen.ihan mikä viikonpäivä sattuu.
eli meneekö oikein että kun työt loppuu klo 6.00 niin loma alkaa heti yövuoron perään.
eikös sitä pitäisi olla niinsanottu "nukkumispäivä" ja sitten loma alkaa?
koska eka lomapäivä menee "nukkumiseen" tai ainakin on ihan horroksessa. - näin.
matti kirjoitti:
katkeamaton kolmivuorotyö.
loma alkaa aina viimeisen yövuoron jälkeen.ihan mikä viikonpäivä sattuu.
eli meneekö oikein että kun työt loppuu klo 6.00 niin loma alkaa heti yövuoron perään.
eikös sitä pitäisi olla niinsanottu "nukkumispäivä" ja sitten loma alkaa?
koska eka lomapäivä menee "nukkumiseen" tai ainakin on ihan horroksessa.Loma ei voi alkaa saman vuorokauden aikana jolloin on työvuoroa. Loman täytyy alkaa tai loppua viikonloppuun. Loman saa pitää enintään kolmessa osassa 2vkoa 1vko 1vko työntekijän suostumuksella. Jos lomapäiviä on vähän eli alle 12 pidetään se yhtäjaksoisesti. Työntekijän omasta toivomuksestakaan lomaa ei saa pilkkoa pienempiin osiin. Siis loma alkaen tai loppuen viikonlopusta. Vuorotyössä täytyisi pyrkiä sovittamaan vapaat loman loppuun ja/tai alkuun.
Myöskin vapaalle lähtiessä ei klo 06,00 päättyvän vuoron jatkeena ole vapaapäivä kuin vasta seuraavna alkavana vrk:na. - ...........
näin. kirjoitti:
Loma ei voi alkaa saman vuorokauden aikana jolloin on työvuoroa. Loman täytyy alkaa tai loppua viikonloppuun. Loman saa pitää enintään kolmessa osassa 2vkoa 1vko 1vko työntekijän suostumuksella. Jos lomapäiviä on vähän eli alle 12 pidetään se yhtäjaksoisesti. Työntekijän omasta toivomuksestakaan lomaa ei saa pilkkoa pienempiin osiin. Siis loma alkaen tai loppuen viikonlopusta. Vuorotyössä täytyisi pyrkiä sovittamaan vapaat loman loppuun ja/tai alkuun.
Myöskin vapaalle lähtiessä ei klo 06,00 päättyvän vuoron jatkeena ole vapaapäivä kuin vasta seuraavna alkavana vrk:na.Mistä olet saanut käsityksen, että loman pitää alkaa tai loppua vikonloppuun? Eihän kaikilla edes ole normaalisti vapaapäivät lauantai ja sunnuntai. Ainakaan vuosilomalaista en löytänyt tuollaista kohtaa.
- Pötkylä
Jos Sinulla on lomaa vain 4 päivää, voit ottaa sen ti-pe ja sillä selvä. Jos lomaa on esim. 14 päivää ja vietät kesällä 12 päivää yhteen pötköön, niin lomapäivät kuluvat ma-la, eli olet lomalla 2 täyttä viikkoa.
Kun loma alkaa siten, että viimeinen työvuoro on perjantaina, niin loma alkaa kulumaan maanantaina. Lomaa edeltävä viikonloppu on siis "ilmaista vapaata". Mutta huomaa, työnantajalla on tässä oikeus pitää Sinua työvuorolistan mukaisessa työssä vaikkapa sunnuntaina. Toisin, fiksuhan ei näin tee...- pip²
Ei se ihan noin yksinkertaista ole. Jos lomaa on alle viikko (6 arkipäivää [ma-la]) voi työnantaja vaatia, että yksi lomapäivä on lauantai.
- helena
Voiko olla totta jos lomapäiviä on 14 niin ne kuluu tasan kahdessa viikossa.Eihän sunnuntaita lasketa mukaan?
Eikö tässä pötkylän esimerkissä tule 12 päivää vasta ja 2 jää. - Pötkylä
pip² kirjoitti:
Ei se ihan noin yksinkertaista ole. Jos lomaa on alle viikko (6 arkipäivää [ma-la]) voi työnantaja vaatia, että yksi lomapäivä on lauantai.
Loma-aika on 1.5. - 30.9. Tällä välillä saa työnantaja määrät loma-ajankohdan ihan miten haluaa. Työnantaja voi myös määrätä loma pituude, mutta käytännössähän se on yleensä min. 3 viikkoa, siis 18 pv. mukaan lasketaan ma-la, eli su ei ole lomapäivä.
Työnantaja voi siis pistää loman välille ma-pe, mutta TÄSSÄ tapauksessa la on yksi lomapäivä, siis 6. lomapäivä. - Pötkylä
helena kirjoitti:
Voiko olla totta jos lomapäiviä on 14 niin ne kuluu tasan kahdessa viikossa.Eihän sunnuntaita lasketa mukaan?
Eikö tässä pötkylän esimerkissä tule 12 päivää vasta ja 2 jää.Aivan oikein, 2 päivää jää piikkiin. Niiden käytöstä pitää sopia työnantajan kanssa.
Yleensäkin loma on sellainen, jonka työnantaja määrää. Tietenkin on hieno tapa, että tämnä loma sovitaan yhteisymmärryksessä, mutta yrityksen, taloudellisen tilanteen ja tuotteen sekä tuontannon jutut monesti tämän määräävät. Ja - kun oikein työntekijä potuttaa pomoa - niin loman voi antaa kylmällä toukokuulla tai sateisena syyskuuna...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1522545Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131101Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299923- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849