Käytkö kampaajalla/parturissa vai oletko omatoiminen?

Anonyymi-ap

Korona-aikana ostin hiustenleikkuukoneen ja leikkasin omat hiukseni enemmän ja vähemmän siinä onnistuen. Myös hiusveitsi on käytössä. Joskus käyn kampaajalla, mutta ei sielläkään aina onnistuta. Tai sitten en ole osannut kertoa mitä toivon. Ja omalla naamataulullanikin on suuri vaikutus asiaan. Näin talvella hiukset ovat ulkona piilossa myssyn alla. Mietin, antaisinko hiusteni kasvaa ainakin vähän?

Hiusten värjäämisen jätin jo vuosia sitten. Lähipiirissä oleva ihminen allergisoitui hiusväreille ja ajattelin että lopetan värjäämiset varmuuden vuoksi. Olen osittain harmaantunut. Äidilläni oli vanhemmiten valkoiset hiukset ja minusta olisi ihanaa saada valkeat hiukset. Mutta en halua alkaa hiuksiani blondaamaan. Miten sinä suhtaudut hiusten harmaantumiseen? Annatko harmaiden tulla vai haluatko peittää harmaat?

13

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kymmeniä vuosia aikaa, kun viimeks käynyt parturissa. Kaljuuntunut äijä, niin ei niitä hiuksia paljon olekaan, mutta sitä suuremmalla syyllä ne täytyis pitää lyhyenä, vähät hiukset pitkinä on rumat.

      Vaimo niitä leikkasi, mutta sitten leskeksi jäätyäni itse yritin peilikaapin kautta nyrheä. Aika vaikeaa oli varsinkin niskapuolelta, kun peilin kautta vaikea liikuttaa kättä oikeaan suuntaan. Helpompaa olis ollut, kun olis vaan vetänyt ihan klaniks, mutta ei "uskaltanut".

      Muutama vuosi sitten ilmestyi elämääni ihana naisystävä, joka ehdotti, että leikataan vaan ihan "skiniks". Se olikin hyvä juttu, kyllä nyt on helppoa, eikä tarvi shampootakaan enää ostaa. Huomena hän taas tulee viikonlopuksi, pitää laittaa leikkuukone lataukseen.

      • Anonyymi00002

        Edelliseen jatkoa. Harmaantumisesta. Tavatessamme naisystävälläni oli aivan tummat hiukset, kertois sittemmin värjäävänsä niitä. Sanoin, että ihan turhaa, anna vaan harmaantua ja hän sitten jätti värjäämisen. Mielestäni ikääntyvälle naisella sopii hyvin harmaat hiukset.


    • Anonyymi00003

      Itte leikkaan aina.

    • Anonyymi00004

      Käyn kampaajalla. VÄrjäytän ja leikkautan. MInulla on paksut ja pitkät hiukset joten omatoimikuviot ei oikein onnistu.

    • Anonyymi00005

      Vaimo leikannut kohta 50 vuotta :-*

      Gubbe 76

    • Anonyymi00006

      Luultaasti minullekin tulee valkoisest hiukset. Nyt on harmaata, mutta en moiti. N. 1.5 sitten laitatin vähän valkoisia raitoja. Käyn kampaajalla, laikkautan ja pidän pehmennystä, se kuohkeuttaa hiuksia. Otsatukan lyhennän itse. Tukan kasvu on kova.

    • Anonyymi00007

      Minä aloin leikata omat hiukseni ensimmäisen koronakevään aikana ja se on jatkunut siitä asti. Ostin hiustenleikkuusakset ja siinä ei kauan mene kun leikkaan samaan malliin aina. Harmaita hiuksia minulla on aika vähän. Hiuksiani en ole koskaan kovin montaa kertaa elämäni aikana värjännyt ja viimeisestä kerrasta on jo useampi vuosi aikaa, enkä enää aio värjätä koskaan.

    • Anonyymi00009

      Jos värjää hiuksiaan, niin vanhemmiten kannattaa välttää pikimustaa, vitivalkoista ym. hyvin kirkkaita värejä. Ne tuppaavat vanhentamaan ja ihonväri näyttää oudolta. Mutta jos haluaa shokeerata, niin antaa palaa vaan!

    • Anonyymi00010

      Vuosikymmeniä olen leikannut itse, laitoin myös pehmennykset ja värit. Kun jäin vakityöstä pois aloin kasvattaa pitkäksi ja lopetin pehmennykset ja värjäykset mutta leikkaamisen hoidan edelleen itse. Harvoin edes pidän hiuksia auki, useimmiten on jollain hainhampaalla kiinni tai ihan ponnarilla. On niin huoleton pitkänä kun ei tarvii laitella, riittää kun pitää puhtaana.

    • Anonyymi00011

      Miten lyhyen naisten tukan pystyy takaa leikkaamaan niin,
      ettei se näytä kanan perssulilta ?

      • Anonyymi00012

        Pitäiskö se tukka sitten jättää takaa pidemmäksi? Eikö se kananpe--ekampaus ole sellainen että on takaa hyvin lyhyt tukka? Korjatkaa jos olen väärässä.


    • Anonyymi00013
      UUSI

      Käyn kuukauden välein parturissa. Ei ole kallista, ja kertoillaan seudun jutut samalla. Parturithan tunnetusti tietävät lähes kaiken..

    • Anonyymi00014
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      174
      5008
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1630
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1595
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1451
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1303
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1056
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1050
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      181
      901
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe