Refluksi on oire ja täysin hoidettavissa ruokavaliolla.
Itsekin kuvittelin, että lääketiede hoitaisi vaivani ja harkitsin jopa leikkausta. Minulla on löysä vatsaportti sekä kookas palleatyrä, 4 kertaa tehty gastroskopia.
Gastroskopia on tarpeellinen, jotta vakavammat sairaudet poissuljetaan, mutta liian usein sitä ei kannata tehdä, koska se on kajoava toimenpide, johon sisältyy myös riskejä.
Refluksin voi todeta hyvin pelkkien oireiden perusteella, se ei vaadi toistuvia gastroskopioita ja pH-mittauksia sekä manometriaa.
Kuten sanoin, omat oireeni olivat äärimmäisen pahat ja vaikuttivat jokapäiväiseen elämääni sekä toimintakykyyni. Kyse ei ollut pelkästään närästyksestä, vaan pahimpina päivinä olin todella kipeä ja kipuja oli paljon.
Käytin happosalpaajaa, gaviscoa, piigeeliä ja toki ruokavaliota oli pakko noudattaa kovien kipujenkin vuoksi. Kävin funktionaalisella lääkärillä ja ravintovalmentajalla.
Happosalpaajista en juurikaan saanut apua ja pidin niitä myös haitallisena, koska vatsassa tulisi olla happoa, joita tarvitaan ruuansulatukseen. Hapoton vatsa on myös riski esim vatsataudeille yms.
Lopulta tajusin, että kukaan tai mikään ei pysty minua auttamaan kuin elämäntapamuutokset:
- ylipaino pois
- ei yhtään kahvia/ alkoholia
- gluteiiniton ruokavalio
- maidoton ruokavalio
- ruokavalio, jossa enimmäkseen emäspitoisia ruoka-aineita esim vihannekset, kasvikset, hedelmät, marjat
- mahdollisimman vähän happamia ruoka-aineita
- mahdollisimman tuoretta ja itsevalmistettua ruokaa
Hyvin nopeasti kaikki refluksi-oireet loppuivat, suoliston kunto parani ja aiemmat ripuli/ ummetus jäivät pois, vatsan turvotus laski, paino laski, energiatasoni nousi, aivosumu lähti, ihoni ja hiukset paranivat, keskittymiskykyni parani, nukun paremmin, päässä oleva jatkuva puristava tunne loppui.
Kaikkein yllättävin seuraus elämäntaparemontista oli se, että vaikka selässäni on erittäin pahat rakennevauriot (madaltumia, nivelrikkoa, siirtymää) ruokavalio vähensi matala-asteista tulehdusta ja selkä- ja nivelkivut eivät enää vaivaa. Aiemmin en kyennyt edes seisomaan tai kävelemään kuin lyhyitä aikoja.
LISÄRAVINTEET: Hyvällä ruokavaliolla saat kaiken tarpeellisen, lisäravinteita en syö, paitsi D-vitamiinia. Lisäravinteissa on kaikkea ylimääräistä, joita en halua elimistööni. Puhdas ja laadukas ruoka on kaiken a ja o. Syön paljon kasviksia, vihanneksia, siemeniä, pähkinöitä, marjoja ja sopivasti proteiinia kala, kana, liha.
Katson, että olen täysin parantunut refluksista, mutta jos palaisin vanhaan ravinneköyhään ravintoon, oireet palautuisivat. Moniin muihinkin sairauksiin, kuten esim syöpäsairaudet on hyväksi, että syö mahdollisimman emäspitoista ruokaa ja välttää kehon happamuutta lisääviä ruoka-aineita.
Jos minä paranin, ihan jokainen voi parantua. Pitää vain tehdä se työ, eikä odottaa, että lääkäri tai jokin lääke parantaa sinut. On ihan turha maksaa kalliita erikoislääkäripalkkiota, käydä toistuvasti gastroskopiassa, jos ei ole epäilyä vakavista sairauksista. Miksi me edes varaamme aikaa terveyskeskuslääkäriltä, joka vain määrää toista happosalpaajaa? Ei se auta sinua yhtään!
Radikaalit leikkaukset? Minusta on järkyttävää, että niitä edes tehdään, kun refluksin voi hoitaa täysin ruokavaliolla. Leikkauksessa on isot komplikaatioriskit, pitkä toipumisaika ja nyt jo tiedetään, ettei toimenpiteen hyöty kestä ikuisesti.
Eli jos minä olen parantunut, myös sinä voit parantua!
Refluksi on oire
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1454105Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville653800Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.123054Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1232658- 1822353
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa321604Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka521466- 541292
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih161080Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1131080