Moikka!
Tämä on pitkä stoori. Jees, eli mulla alkaa taas oleen paha olla. Kerron vähän taustaa.Mulla on äiti, isä ja kolme veljeä - kaksi pientä ja yksi iso. Itse olen parikymppine plikka.
Nuorempana ajattelin,että meidän perhe on se sellainen onnellinen tavallinen ja tylsä - tarkoitan, et mitään kamalaa ei voisi koskaan tapahtua. No kuitenkin joskus tos 1998- 1999 aikoihin isäni alkoi tuntua ihan ihmeelliseltä. Hän puhui tyhmiä, kävi hakemassa minua kavereideni luota yht`äkkiä ilmoittamatta mitään. Ajattelin, et ite oon vaan murrosikäinen ja porukat tuntu siks ihan idiooteilta, et tollasia ne on! No meni vissii vuosi ja tilanne paheni - äitikin ilmoitti, et isällä onkin jonkin sortin masennus.
Sitten alkoi kaikki kamaluudet... isä sai aivan tyhjästä hermokohtauksia ja puhui aivan tuulesta temmattuja juttuja. Tuntui kuin hänen mielestään koko maailma olisi häntä vastaan. Jutuissa minä en ollut hänen lapsensa, eikä muutkaan sisareni ja äiti on koko avioliiton (20.v) ajan kusettanut isää. Äidillä on toinen mies
Tämä on pitkä stoori. Jees, eli mulla alkaa taas oleen paha olla. Kerron vähän taustaa.Mulla on äiti, isä ja kolme veljeä - kaksi pientä ja yksi iso. Itse olen parikymppine plikka.
Nuorempana ajattelin,että meidän perhe on se sellainen onnellinen tavallinen ja tylsä - tarkoitan, et mitään kamalaa ei voisi koskaan tapahtua. No kuitenkin joskus tos 1998- 1999 aikoihin isäni alkoi tuntua ihan ihmeelliseltä. Hän puhui tyhmiä, kävi hakemassa minua kavereideni luota yht`äkkiä ilmoittamatta mitään. Ajattelin, et ite oon vaan murrosikäinen ja porukat tuntu siks ihan idiooteilta, et tollasia ne on! No meni vissii vuosi ja tilanne paheni - äitikin ilmoitti, et isällä onkin jonkin sortin masennus.
Sitten alkoi kaikki kamaluudet... isä sai aivan tyhjästä hermokohtauksia ja puhui aivan tuulesta temmattuja juttuja. Tuntui kuin hänen mielestään koko maailma olisi häntä vastaan. Jutuissa minä en ollut hänen lapsensa, eikä muutkaan sisareni ja äiti on koko avioliiton (20.v) ajan kusettanut isää. Äidillä on toinen mies
Vastaukset 7
Vanhimmat
sä oot ollu tosi urhee ku oot kestäny kattella tota menoo tähän asti. Uskon ett teidä perheesä on ollu helvetti irti...otan osaa.Mun porukoilla oli vähä saman laista joskus.Iskä epäili äitiä kaikeesta, mut on sitä vieläki, mut nyt ne on kyll eronneet.
Mä en osaa oikee sanoo mitää auttavaa sanaa mut koita jaksaa ja muista ett sulla on oikeus omaanki elämään, ettet voi huolehtia kaikesta luppu elämääs.Ymmärrän kyll ett sisarukset ja vanhemmat ion sulle tosi tärkeitä mut täytyy myös hyväksyy ett on asioita joihi ei voi ite vaikuttaa... =)
tsemppiä!!!
Kiitos... juuri ja juuri sain pidäteltyä tipat silmissäni. Sitä mulle on tolkutettu lääkärissäkin, et muistaisin välillä itsenikin... olen äidin ja isän lempi juttu kamu vaikeina hetkinä ja tietty veljilleni kakkos-äiti... alusta asti olen kuvitellut voivani pelastaa kaikki. Voin vaan tukea... suurin osa lähtee isästä itsestä! On vaan niin pirun avutonta katsella ja seurata vierestä, mut yritän koko ajan hyväksyä todellisuutta tässäkin asiassa.
tosi hienoo ett oot pitäny veljistäs huolta. Isät osaa olla tosi itsepäisii.Mun isäni on alkoholisti, jolla on muutamia pitkiä ryyppyputkii vuodes.Se ei millään suostu myöntää ett se tarvis apuu.Mut ei niin ei.Mä tiedän ett ne toistuu aina uudestaa ja mä yritän pitää sen kaikin voimin kuivilla.Mut tänä keväänä munki voimat loppu.Ehkä se vähä havahdutti iskää mut en vieläkää voi olla varma kuinka kauan se on kuivilla.
Uskon ett on tosi vaikeeta ees sanoo läheiselle ett sä tarvisit hoitoo ja apua...tai ainaki mun oli.Toivottavasti asiat kääntyis parhain päin =)
Toi on kans yhtä helvettiä... toi sun elämäs... olen seurannut muutaman kaverini melko samanlaista tilannetta ja yrittänyt olla tukena. Ei ole helppoa. Itsepäisiä juu!!! Viina on kyllä voi että sen kans lutraaminen tekee tuhojaan. Olen nytkin par aikaa töissä ja hoidan eräässä hoivakodissa päihde- ja mielenterveys ongelmaisia ihmisiä... ei ollut alkuun hienoa kuulla heidän tarinoitaan kuinka ovat tähän jamaan ajautuneet... Katsella töissä ja kotona ja välillä tuntea itsekin olevans pimeä!!
Mä olen kans ajatellu täs lukion jälkee jotai mielenterveys/päihde tms. alaa, mut en tiiä kestäisinkö sitä ite henk.kohtasesti.Se on kyllä alue, josta oon tosi kiinostunu ja surffailen aina netissä aiheeseen liittyvillä sivuilla.Mutta pelkään, että masentuisin vaan enemmän, ku yrittäisin auttaa muita.
Mutta koita saada aikas kulumaan yövuorossa ! Kyllä se päivä siitä taas kirkastuu
...toivotan paljon voimia jaksaa paskamaista tilannetta. Tiedän, että tuo on todella rankkaa, itsellänikin on lähipiirissä ihminen, jolla on ollut mielenterveydellisiä ongelmia jo vuosikausia ja välillä käydään tosi pohjalla ja siitä sitten taas koitetaan kaikin voimin nousta...
Yksi hyvä ja tärkeä neuvo (jonka itse sain ystävättäreltäni, skitsofreenikon lapselta) on se, että älä koskaan missään olosuhteissa syytä itseäsi sairaan läheisesi tilanteesta, äläkä anna kenenkään muunkaan syyttää. Ole tukena, mutta uskalla myös irroittautua tilanteesta sitten kun se alkaa käymään liikaa omille voimillesi.
Tsemppiä sulle jatkoon!
Kiitos!
Ihanaa kun jaksatte piristää minua! Tuntuu hyvältä, kun tietää et joku on lukenut ton tekstin ja ajatellut sitä! Ja kiitos neuvoista... otan niistä vaarin!