Hyvää iltaa ja Yötä ja romantiikkaa ja rakkautta

Hyvää iltaa ja yötä ja romantiikkaa ja rakkautta ja kaikkia positiivisia asioita elämään.
4332
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oikeinko ILOA, ONNEA ja OLAVIA toivotat?

En minä tähän sentään OLAVIA enään kaipaa.
Olavi on kuollut ja hän oli aikoinaan mennyt yhteen asuntovaunuun naisiin ja kyseinen nainen oli minun sisko.
Hän vei TIEDON mukanaan hautaan eli OLIKO HÄN SISKONI KANSSA PUUHAILLUT JOTAIN SEKSIIN LIITTYVÄÄ.
Kaikki vain puhu siitä, kun VALO YÖSSÄ OLI muka HUUDON KANSSA TULLUT ASUNTOVAUNUSTA PIHALLE.

Hän oli minunkin vanhoja kavereita ja minä olin muistaakseni eronnut ensimmäisestä ex-miehestä.
Kaikki alko sen jälkeen loukkaamaan minun kunniaa, koska ex-mieheni kävi minun kunnian päälle ja hän käy vieläkin!

Minä erosin -92 tai -93 vuonna ensimmäisen kerran ja minä olisin saanut vanhan AVIOERO LAIN mukaan myös.
Olisin eronnut aiemmin jos minä olisin tiennyt, että AVIOEROON EI TARVINNUT SYYTÄ.
Lapsi jäänyt tekemättä, koska minä olin jo vuoden päästä valmis eroamaan.
Poliisien kanssa menin kerran kotia sisälle, koska mies oli muovisella pyykkinarulla köyttänyt asunnon oven sisäpuolelta kiinni.
Päästiin sisälle niin mies poliisi sanoi, että : Mitä helevettiä? Tämähän on PYYKKINARUA millä se on sitonu ovet kiinni.
En voinut antaa viedä häntä putkaan, koska minä olisin joka tapauksessa selekään.
Tuo oli vielä vuonna -88 tai -89 ja siihen aikaan vaimot olivat nyrkin ja hellan välissä.
Jos et tullu samalla oven avauksella sisälle, kun mies meni kotia niin EI TARVINNUT TULLA VASTA, kun aamulla.
Kaikki tutut asui toisella puolella kaupunkia ja yöllä ei mennyt edes bussia. Minuthan sinne putkaan olis pitänyt POLIISIEN KANSSA VIEDÄ, koska mehän sinne mentiin riehumaan ja remuamaan.

Äänestä
  • Lisään, että YHDENVERTAISUUSLAIN mukaan saan hakea KUNNIAT TAKAISIN MIEHENI KANSSA SIELTÄ ASTI, kun meillä oli entisessä elämässä ISO KOMEA KARTANO JA PALJON TILUKSIA. MEILLÄ OLI NIIN PALJON RAHAA JA OMAISUUTTA, ETTÄ KÖYHÄT TULI YMPÄRI MAAILMAN MEIDÄN OVEN TAAKSE KYSYMÄÄN NÖYRÄSTI, ETTÄ : EI TEILLÄ SATTUS OLEMAAN TÖITÄ MEILLEKIN!

    En ole ihan varma, että muistaako mieheni noin vanhoja asioita enään.
    Erottiin sovussa, koska aina kun me mentiin johonkin yhdessä viettämään vapaata niin joku tuli aina kysymään, että : Ei teillä sattuis olemaan TÖITÄ meille?
    Me oltiin ylityöllistettyjä ja meidän avioliittokin kävi jo työstä!
    Mieheni sanoi, että : Jää sie tähän niin mie lähen töihin tienaamaan ja mie tuun hakemaan, kun mie oon saanut tienattua rahaa niin paljon, että EI TARVI AINAKAAN AAMULLA ENSIMMÄISENÄ MIETTIÄ, että ONKO TÖITÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Lisään, että YHDENVERTAISUUSLAIN mukaan saan hakea KUNNIAT TAKAISIN MIEHENI KANSSA SIELTÄ ASTI, kun meillä oli entisessä elämässä ISO KOMEA KARTANO JA PALJON TILUKSIA. MEILLÄ OLI NIIN PALJON RAHAA JA OMAISUUTTA, ETTÄ KÖYHÄT TULI YMPÄRI MAAILMAN MEIDÄN OVEN TAAKSE KYSYMÄÄN NÖYRÄSTI, ETTÄ : EI TEILLÄ SATTUS OLEMAAN TÖITÄ MEILLEKIN!

    En ole ihan varma, että muistaako mieheni noin vanhoja asioita enään.
    Erottiin sovussa, koska aina kun me mentiin johonkin yhdessä viettämään vapaata niin joku tuli aina kysymään, että : Ei teillä sattuis olemaan TÖITÄ meille?
    Me oltiin ylityöllistettyjä ja meidän avioliittokin kävi jo työstä!
    Mieheni sanoi, että : Jää sie tähän niin mie lähen töihin tienaamaan ja mie tuun hakemaan, kun mie oon saanut tienattua rahaa niin paljon, että EI TARVI AINAKAAN AAMULLA ENSIMMÄISENÄ MIETTIÄ, että ONKO TÖITÄ!

    Unohdin, että minä saan sentään mieheltänikin kunniaa ja hän saa sentään KUNNIAN OLLA HAUTAAN ASTI TÖISSÄ, koska minä tiedän 2 facebookissa jotka ovat olleet eläkkeellä ja käyneet vielä töissä ja TYÖT LOPPUI SIIHEN, kun HEIDÄN OMAISET OLIVAT ILMOITTANEET, että he kuolivat.

    Minun tätini joka Ruotsissa kuoli oli sentään jäänyt ELÄKKEELLE TYÖSTÄÄN ja hänen FB profiili on edelleen olemassa.
    Minä olin hänen kaverinsa FB:ssä ja en kai minä sentään KUOLLEEN TÄTINI KAVERIKSI JÄÄ FB:HEN ROIKKUMAAN.

    Tätini kanssa minä pystyn keskustelemaan muutenkin, mutta hänellä on Taivaassa vähän kiireitä, koska hänen miehensä lensi hänen luo SIELUNA TAIVASEEN.
    Tätini on semmonen höselö, että hän kyllä osaa pistää vaikka TAIVAANKIN sekaisin ja hän sanoo vielä, että : Suomalaiset FB:n kautta vaatii työtöntä kunnioittamaan HEITÄ niin he saavat KUNNIAN TEHDÄ TÖITÄ!

    Ainaki SUOMALAISTEN SOMETTAJIEN TYÖMORAALIT ON KOHDILLAAN!
    He voivat varmaan keskenään hoitaa työsyrjintä asiansa sekä muut asiansa SOMESSA.

    En minä tiedä, että kehtaanko minä mieheni kanssa alkaa käräjöimään aiheesta, että : Lopettaako hän some työt vai jatkaako, koska minä en tuohon enään kyllä lähde!

    Äänestä

Samoin, positiivisia ajatuksia ☺️ 🌹💘 🎶

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvää iltaa ja yötä ja romantiikkaa ja rakkautta ja kaikkia positiivisia asioita elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu